Tapiolaan valmistuu syksyllä 2020 uusia kohtuuhintaisia koteja

Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit Oy, pääsuunnittelija Juha Lampi
Rakennesuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Vuorelma Arkkitehdit Oy, arkkitehti Mira Köymäri

Espoon Asunnot Oy ja Pohjola Rakennus Oy Suomi ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen 12.3.2019 kerrostalon rakentamisesta Tapiolan Urheilupuiston läheisyyteen Jousenpuistonkadulle. Vuoden 2020 lopussa valmistuvaan kohteeseen tulee 61 kohtuuhintaista kotia.

Tapiolan Urheilupuiston aseman ympärille, metropysäkin päähän Tapiolan keskustasta, rakentuu parhaillaan tiivis kaupunkiympäristö uusine koteineen ja palveluineen. Myös Espoon Asunnot on mukana uuden asuinalueen rakentamisessa ja tuottamassa kohtuuhintaista asumista.

”Olemme juuri allekirjoittaneet urakkasopimuksen Pohjola Rakennus Oy Suomen kanssa kerrostalon rakentamisesta Jousenpuistonkatu 5:en. Rakennutamme talomme enimmäkseen kaupunkikeskuksiin hyvien kulkuyhteyksien varrelle, ja tätä tavoitetta syksyllä 2020 valmistuva Jousenpuistonkatu palvelee hyvin”, toteaa Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä.

”On hienoa päästä aloittamaan yhteistyö Espoon Asuntojen kanssa. Kohde on ensimmäinen Pohjola Rakennus Oy Suomen ja Espoon Asunnot Oy:n yhteinen hanke ja toivomme yhteistyön jatkuvan pitkälle tulevaisuuteen, kertoo urakointijohtaja Jouni Laukkarinen Pohjola Rakennus Oy Suomelta.

Jousenpuistonkadulle valmistuvassa kerrostalokohteessa on kuusi kerrosta ja kaksi porraskäytävää. Asuntojen koot vaihtelevat 30-neliöisestä yksiöstä 70-neliöiseen kolmioon. Asuntojen keskipinta-ala on 46,9 neliötä ja kiinteistön autopaikat sijaitsevat läheisessä pysäköintilaitoksessa, jonne alueen autopaikat on keskitetty.

Jousenpuistonkatu 5 on Espoon Asunnoille noin 12 miljoonan euron investointi. Kohde toteutetaan ARAn 40 vuoden pitkällä korkotuella ja aikanaan tehtävissä asukasvalinnoissa noudatetaan ARAn asukasvalintakriteerejä. Asunnot tulevat hakuun kesällä 2020.

Espoon Asunnoilla oli vuoden 2018 lopussa rakenteilla viisi kiinteistöä, joihin valmistuu yhteensä 488 asuntoa.

”Pääkaupunkiseudulle muuttaa joka vuosi 14 000 uutta asukasta, ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarve on kova. Pyrimme vastaamaan tähän tarpeeseen aloittamalla vuosittain keskimäärin 400 uuden asunnon rakennuttamisen”, sanoo Pirjo Räihä.

 

Lapti urakoi kerrostalon Tuusulaan

Lapti rakentaa Tuusulan keskustaan kerrostalon, johon tulee 56 asuntoa. Kuva: Riisula-rakennus Oy

Lapti Group -konserniin kuuluva Rakennusliike Lapti Oy urakoi kerrostalon Riisula-rakennus Oy:lle. Kerrostalo rakennetaan Tuusulan keskustaan Hyrylään. 5/6-kerroksiseen kerrostaloon tulee 54 asuntoa ja 3 liiketilaa.

Kaartilaisenpolku 4:ään rakennettavat asunnot ovat yksiöistä tilaviin perheasuntoihin. Kohde valmistuu vuoden 2019 lopussa.

As Oy Tuusulan Päävartion sisäpiha on rauhallinen ja viihtyisä. Kuva: Riisula-rakennus Oy

”Kaartilaisenpolku 4:ään rakennettava kerrostalo uudistaa Hyrylän ilmettä. Tiilipintainen rakennus soveltuu hyvin alueen henkeen”, kertoo tuotantojohtaja Sami Alanen Rakennusliike Lapti Oy:stä.

” As. Oy Tuusulan Päävartion monipuolinen asuntojakauma houkuttelee alueen senioreita sekä lapsiperheitä. Ostajat arvostavat laadukasta rakentamista, arjen sujuvuutta ilman remontteja ja lumitöitä. Rauhalliset asunnot suojaisalla sisäpihalla palveluiden ympäröimänä on saanut kiitosta.”, kertovat yrittäjä veljekset Ilmari ja Aarno Sjöblom Riisula-rakennus Oy:stä.

Peab rakentaa sairaalan Seinäjoelle

Peab Oy rakentaa Kiinteistö Oy Seinäjoen Terveysteknologiakeskukselle yhteensä 26 310 neliön sairaalarakennuksen Östermyrankatu 9:ään Seinäjoelle.  Urakkasumma on 30 milj. euroa.  

Urakkaan kuuluu 5 –kerroksisen sairaalarakennuksen lisäksi kellarikerros yhdystunneleineen sekä ilmanvaihtokonehuonekerros. Sairaalarakennus on nimeltään M-rakennus. Peab on aiemmin rakentanut Y-sairaalarakennuksen samalle toimeksiantajalle.

  • Hanke on Peabille hyvin merkittävä ja noudattaa hienosti visiotamme pohjoismaisena yhteiskuntarakentajana. Töiden valmistelu on aloitettu täysimääräisesti ja tavoitteena on saada aikaiseksi tilaajalle ja käyttäjälle hyvä kokonaisuus, josta voimme myöhemmin ylpeänä kertoa, toteaa aluejohtaja Matti Joensuu Peabilta.

Projekti käynnistyy maaliskuussa 2019 ja valmistuu elokuussa 2021.

Mahtikortteli Matinkylän vanhan ostoskeskuksen paikalle –16-kerroksisesta Mahtinokasta tyylikäs maamerkki

Pohjola Rakennus Oy Suomi toteuttaa Espoon Matinkylän vanhan ostoskeskuksen paikalle Mahtikorttelin, jonka 16-kerroksisesta Mahtinokka-asuintalosta tulee alueen uusi, tyylikäs maamerkki. Kerrostaloon ja kahteen lamellitaloon tulee asuntoja kaikkiaan 217. Nykyisten suunnitelmien mukaan kortteli valmistuu vuoden 2021 lopussa.

Pohjola Rakennus Oy Suomi toteuttaa Espoossa Matinkylän vanhan ostoskeskuksen paikalle uuden, modernin asuinkorttelin, Mahtikorttelin.

Matinkylän uudeksi maamerkiksi nousee 16-kerroksinen asuinkerrostalo, Asunto Oy Espoon Mahtinokka, johon tulee 124 asuntoa kooltaan 30–116 neliöisiä. Sen lisäksi kortteliin tulee kuusi- ja seitsenkerroksiset lamellitalot, joissa on yhteensä 93 asuntoa. Toisessa rakennuksessa on myös kaksi liiketilaa, joista toiseen on suunnitteilla päivittäistavarakauppa.

Rakennukset toteutetaan pihakannen päälle, jonka alle tulee pysäköintitilaa kahteen kerrokseen. Autohallista on suora käynti porrashuoneisiin ja asuinkerroksiin.

Mahtikorttelin monipuolinen asuntojakauma antaa hyvät vaihtoehdot uuden kodin valintaan niin perheiden kuin yksin asuvienkin erilaisiin elämänvaiheisiin.

Upeat näkymät ja metro melkein naapurissa

Mahtinokka nousee Matinkylän korkeimmalle kohdalle. Huippumaisemat ovat tarjolla kaikille talon asukkaille, sillä ylimpään kerrokseen tulee taloyhtiön saunaosasto ja kerhotila. Mahtinokan ja lamellitalojen keskelle, pihakannen päälle jää suojaisa viherpiha, jonne on suunnitteilla lasten leikkialue sekä oleskelualue korttelin kaikille asukkaille.

Mahtikorttelin sijainti on erinomainen: Matinkylän metroasema ja Ison Omenan kauppakeskus sijaitsevat vain noin 400 metrin etäisyydellä. Kevyenliikenteen väylää ja tulevaa Kala-Maijan siltaa pitkin pääsee kulkemaan sujuvasti ja turvallisesti. Merenranta on kävelymatkan päässä. Suomenojan lintualtaat, Espoon rantaraitti ja Matinkylän asukaspuisto tuovat luonnon lähelle modernia kotiympäristöä.

Purkutöihin huhtikuussa, kortteli valmis 2021 lopussa

Vanhan ostarin purkutyöt aloitetaan huhtikuun puolessa välissä ja suunnitelmien mukaan louhinta- ja maanrakennustöihin edetään kesän loppupuolella.

Mahtinokan ja toisen lamellitalon rakentaminen aloitetaan yhtä aikaa ja ne nousevat tasatahtia. Matalampana rakennuksena lamellitalo valmistuu vuoden 2020 lopussa, jolloin aloitetaan toisen lamellin rakentaminen.

Koko Mahtikortteli eli korkea Mahtinokka, kaksi matalampaa lamellitaloa ja pysäköintitilat ovat nykyisen suunnitelman mukaan valmiina vuoden 2021 lopussa.

Mahtinokan kiinteistövälittäjänä toimii Sp-Koti | CMH-Koti Oy ja asunnot ovat nyt varattavissa.

Asunto Oy Espoon Mahtinokka

Matinkatu 22, Espoo

  • Toteutus: Pohjola Rakennus Oy Suomi projektinjohtourakkana
  • Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto SARC, arkkitehti SAFA Antti-Matti Siikala
  • 16 asuinkerrosta, kaksikerroksinen pysäköintitila pihakannen alla
  • 124 asuntoa kooltaan 30–116 neliötä
  • arvioitu rakennusaika: kevät 2019–11/2021
  • Mahtinokan korttelissa lisäksi kaksi lamellitaloa, joissa asuntoja yhteensä 93
  • Lisätiedot: www.mahtinokka.fi

Espoon Asunnot rakennuttaa lisää kohtuuhintaisia asuntoja Vermonniityn alueelle

Uuno Kailaan katu 4

Espoon Asunnot Oy ja Pakrak Oy ovat allekirjoittaneet 4.3.2019 urakkasopimuksen kerrostalon rakentamisesta Vermonniittyyn Uuno Kailaan kadulle. Vuoden 2020 lopussa valmistuvaan kohteeseen tulee 126 kohtuuhintaista asuntoa.

Espoon kaupunki on kaavoittanut Leppävaaraan Vermon alueelle uuden asuinkerrostaloalueen, Vermonniityn, jolle tullaan lähivuosina rakennuttamaan asuntoja yli 5 000 asukkaalle. Alueelle on jo valmistunut yksi Espoon Asuntojen kohde, Perilänkuja 1, ja parhaillaan rakenteilla on toinen, Majurinkatu 1.

”Espoon Asunnot on vahvasti mukana Vermon uuden asuinalueen kehittämisessä. Tarkoituksena on rakennuttaa alueelle lähivuosina 500-600 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa, ja Pakrakin kanssa solmittu urakkasopimus on yksi askel tuon tavoitteen saavuttamiseksi”, toteaa Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihä.

Pakrak on rakentanut pääkaupunkiseudulle vuodesta 2013 lähtien jo 187 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. 25 vuoden toiminta on tuonut Pakrakille monipuolisen kokemuksen erityylisistä hankkeista, minkä ansiosta yrityksen osaaminen on erittäin laaja-alaista. Tällä hetkellä on rakenteilla 94 vuokra-asuntoa. Juuri solmittu 126 asunnon urakkasopimus Espoo Asuntojen kanssa vahvistaa entisestään osaamistamme kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentajana pääkaupunkiseudulla”, kommentoi Pakrak Oy:n toimitusjohtaja Jari Leikas.

Uuno Kailaan katu on Espoon Asunnoille noin 26 miljoonan euron arvoinen investointi. Kohde toteutetaan ARAn 40 vuoden pitkällä korkotuella ja aikanaan tehtävissä asukasvalinnoissa noudatetaan ARAn asukasvalintakriteerejä.

Uuno Kailaan kadulle valmistuvassa kerrostalokohteessa on 8 kerrosta ja 3 porraskäytävää. Asuntojen koot vaihtelevat 36-neliöisestä yksiöstä lähes sataneliöiseen viisiöön. Asuntojen keskipinta-ala on 54 neliötä. Kerhotilan lisäksi talossa on talosauna ja -pesula. Asunnot tulevat hakuun syksyllä 2020.

Espoon Asunnot on Espoon kaupungin 100-prosenttisesti omistama yhtiö, ja sen asuntojen vuokrahinnat ovat noin 25 prosenttia Espoon yleistä vuokratasoa edullisemmat.

”Pääkaupunkiseudulle muuttaa joka vuosi 14 000 uutta asukasta, joten kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarve on kova. Pyrimme vastaamaan tähän tarpeeseen aloittamalla vuosittain keskimäärin 400 uuden asunnon rakennuttamisen”, kertoo Pirjo Räihä.

Hartela aloittaa useita uusia sijoittajahankkeita pääkaupunkiseudulla

Hartelan vapaarahoitteiset omistusasuntoyhtiöt Pollari ja Potkuri Jätkäsaaren Karibiankujalla.

Hartela aloittaa viisi uutta sijoittajille myytyä kerrostalohanketta pääkaupunkiseudulla. Viime kuukausina myytyjen sijoittajakohteiden yhteisarvo on lähes 80 miljoonaa euroa, ja niissä on yhteensä 310 asuntoa.

Kohteiden ostajia ovat Aktia, Asuntosäätiö, Fennia, IceCapital, Kojamo ja LähiTapiola. Hartela toimii kohteiden pääurakoitsijana, ja rakentaminen käynnistyy keväällä 2019. Asunto-osakeyhtiöt Tuulensuoja, Poukama, Kaljaasi Aurorankuja ja Karibiankuja sijaitsevat Helsingissä, Tuusulassa käynnistyy Kievarinpuisto-hanke.

Olemme hyvin tyytyväisiä tehtyihin kauppoihin. Me tuotamme monipuolista asuntotuotantoa ja rakennamme keskeisille paikoille, ja hankkeet kertovat luottamuksesta Hartelaa kohtaan. Teemme pitkäjänteistä työtä ostajien kanssa ja pyrimme aina löytämään hyvät ratkaisut heidän tarpeisiinsa”, kertoo Hartela Etelä-Suomen toimitusjohtaja Matti Aho.

Hartela toteuttaa hankkeita monipuolisesti kaikille asiakasryhmille. Hartelan Etelä-Suomen tuotannosta noin puolet on suunnattu suoraan kuluttajille omaperustaisena tuotantona ja puolet kokonaisina vuokratalokohteina institutionaalisille sijoittajille.

Jokainen kerrostalohanke on osa laajempaa kokonaisuutta, jota olemme Hartelassa kehittäneet. Hienoa, että saimme omistajat näille upeille hankkeille.  Tällä tavalla suunnitelluista korttelikokonaisuuksista muodostuu eri hallintamuotojen ansiosta nopeammin valmista ympäristöä alueen asukkaille”, toteaa Hartelan hankekehitysjohtaja Johanna Palosaari.

Peab rakentaa Lumo-talon Jätkäsaareen

Peab Oy rakentaa Lumo Kodit Oy:lle kerrostalon Helsingin Jätkäsaareen meren äärelle osoitteeseen Bahamankatu 8.

Uusi asuinkerrostalo on 6-kerroksinen, ja siihen tulee yhteensä 82 asuntoa.  Talo on betonielementtirunkoinen ja tiiliverhoiltu. Asunnot ovat vuokra -asuntoja.

  • As Oy Helsingin Bahamankatu 8:n urakka on jatkoa Peab Oy:n ja Kojamon saumattomalle yhteistyölle, joka alkoi yhteisestä tontin hankinnasta. Olemme rakentanut viime vuosien aikana useita kohteita yhdessä ja odotamme erinomaisen yhteistyömme jatkuvan myös tässä hankkeessa. Asiakas-tyytyväisyys on yksi Peab Oy:n strategisista tavoitteista ja haluamme saavuttaa tavoitteemme tälläkin kerralla, kertoo Marko Rinkinen Peabilta.

Rakentaminen alkaa helmikuussa 2019 ja kohde valmistuu lokakuussa 2020.

Bonava on solminut kiinteistökaupan esisopimuksen Paulig Oy:n ja Citycon Oyj:n kanssa Vuosaaressa sijaitsevista tonteista ja alkaa kehittää aluetta asuinkäyttöön

Valokuvaaja: Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy

Bonava Suomi Oy on tänään 22.2.2019 allekirjoittanut Paulig Oy:n ja Citycon Oyj:n kanssa kiinteistökaupan esisopimuksen, jolla Bonava ostaa Vuosaaresta noin 32 000 kem2 rakennusoikeutta tavoitteenaan rakennuttaa alueelle omistus- ja vuokra-asuntoja sadoille uusille asukkaille. Hanke on tarkoitus aloittaa vuonna 2020. Kiinteistökaupat edellyttävät toteutuakseen lainvoimaista asemakaavaa.

”Alue sijoittuu Vuosaareen, Aurinkolahden pohjoisosaan metroaseman, kauppakeskus Columbuksen ja lähes neljääkymmentätuhatta vuosaarelaista palvelevien toimintojen keskelle. Bonavan tavoitteena on kehittää alueesta tulevaisuuden elinvoimainen ja viihtyisä kaupunkikeskusta-alue, jonka kodeista avautuu näkymiä kauas merelle sekä kotikortteleiden toiminnallisille sisäpihoille”, sanoo Matti Kuronen, yksikönjohtaja, Bonava.  

Toteutuessaan Bonavan uusi kotikortteli tarjoaa urbaanin asuinalueen Vuotien ja pian valmistuvan Kahvikorttelin välissä. Tavoitteena on Bonavan kotikorttelin valmistuminen kokonaisuudessaan vuoteen 2025 mennessä.

Lapti käynnistää Kuopion uuden maamerkin Kuopion Portin B-vaiheen

Kuopion tuleva maamerkki Kuopion Portti on monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluu asuntoja, palveluasumista, toimisto- ja liiketiloja, pysäköintilaitos ja matkakeskus. Havainnekuva. QVIM Arkkitehdit Oy

Liike- ja toimitilojen vuokrausaste jo yli 50 prosenttia

Kuopion rautatieaseman ja matkakeskuksen väliin vaiheittain vuosina 2020-2023 valmistuva Kuopion Portti on monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluu asuntoja, palveluasumista, toimisto- ja liiketiloja, pysäköintilaitos ja matkakeskus. Kuopion Portin A-vaiheen toimitilat ovat kaikki vuokrattuja. B-vaiheen vuokrausaste on ylittänyt 50 prosenttia.

Olemme tyytyväisiä Kuopion Portin hankkeen etenemiseen. Liike- ja toimistotiloja on varattu vilkkaasti. Myös asuntomyynti on edennyt odotustemme mukaisesti. Kuopion Portista on tulossa merkittävä työnteon ja urbaanin asumisen keskus Kuopiossa julkisen liikenteen solmukohdassa Kuopion torin läheisyydessä., kertoo Rakennusliike Lapti Oy:n toimitusjohtaja Raimo Pesola.

Rakentaminen käynnistyy viikolla 9

Kuopion Portin B-vaiheen rakennustyöt käynnistyvät maanrakennus-, paalutus- ja maalämpöporaustöillä. Rakennuksien lämmitys- ja jäähdytys toteutetaan maalämpöä hyödyntäen.

Tavoitteenamme on saada Kuopion Portille LEED Gold -ympäristösertifiointi. Tämä edellyttää rakennusten energiatehokkuuden huomioonottamisen lisäksi hankkeen keskeistä sijaintia, hyviä julkisten liikenteen kulkuyhteyksiä sekä kevyenliikenteen tarpeiden huomioimista. Kuopion Portin hankkeelle tuleekin lähes 1 000 polkupyöräpaikkaa, jotka ovat osin katettuja., iloitsee Pesola.

YIT on sopinut useamman kohteen toteuttamisesta sijoittajille Suomessa noin 54 miljoonan euron arvosta

As. Oy Poudantuoja

YIT on sopinut asunto- ja hoivakohteiden toteuttamisesta sijoittajille Suomessa yhteensä noin 54 miljoonan euron arvosta. Kaupat kirjataan vuoden ensimmäiselle neljännekselle.

YIT ja OP-Vuokratuotto -erikoissijoitusrahasto ovat allekirjoittaneet sopimuksen asuntokohteen rakentamisesta Helsingin Herttoniemeen. As. Oy Helsingin Poudantuojaan valmistuu vuoden 2021 keväällä 132 asuntoa. Kohde sijaitsee Herttoniemen metroaseman välittömässä läheisyydessä ja Lähipalvelukeskus Hertsin kanssa samassa korttelikokonaisuudessa.

YIT ja OP-Palvelukiinteistöt -erikoissijoitusrahasto ovat allekirjoittaneet sopimuksen asunto- ja hoivakohteen rakentamisesta Hämeenlinnan Keinusaareen. Asuntoja ja hoiva-asuntoja valmistuu yhteensä 85 kappaletta. Kohteen rakentaminen aloitetaan maaliskuussa 2019 ja valmistuminen ajoittuu kesälle 2020.