Aalto-yliopiston tutkija Matti Kuittinen pitää ilmastonmuutosta ihmiskunnan ja koko ekosysteemin suurimpana haasteena. Parissa vuosisadassa on ilmakehän hiilidioksidipitoisuus noussut 300 miljoonasosasta 400 miljoonasosaan mm. fossiilisten polttoaineiden käytön seurauksena. Kohtalokkaan ympäristökatastrofin välttämiseksi ilmaston lämpenemisen ylärajaksi on kansainvälisesti sovittu 2 celsiusastetta.
Jos siinä halutaan pysyä, voidaan ilmakehään tupruttaa korkeintaan triljoona tonnia hiilidioksidia. Nyt tuo määrä on noin 0,6 triljoonaa tonnia, mutta päästöt lisääntyvät kiihtyvää tahtia. Business-as-usual -linjalla triljoonan hiilidioksiditonnin määrä täyttyy 27 vuoden päästä.
– YK, Maailmanpankki ja OECD korostavatkin, että maailmantalouden tulisi pikaisesti siirtyä vihreään talouteen ja vihreään kasvuun, muistuttaa Kuittinen.
Kuittisen mukaan luonnolliset keinot tasata kasvihuonekaasuja ovat hiilen sitominen maaperään, meriin ja metsiin. Ihmiskunnalle kenties helpoin tapa vahvistaa näitä luonnon prosesseja löytyy metsänhoidosta. Kestävästi hoidetussa talousmetsässä hiili varastoituu sekä puihin että maaperään.
– Kun puita kaadetaan ja jalostetaan tuotteiksi, puumassaan varastoitunut hiili pysyy poissa ilmakehää lämmittämästä tuotteiden koko elinkaaren ajan, painottaa Kuittinen. Metsään istutettu taimikko imee lisää hiiltä pois ilmakehästä. Talousmetsät voidaankin nähdä pumppuna, jolla siirretään ilmakehän hiiltä puutuotteisiin. Jotta tästä saataisiin maksimitehot irti, pitäisi puita korjata jatkuvasti ja jalostaa pitkäikäisiksi tuotteiksi. Sellaisia ovat puiset rakennustuotteet ja huonekalut.
Rakentamiseen tarvitaan rakennemuutos
Kuittisen mielestä puurakentamisen avulla voitaisiin leikata rakentamisen hiilijalanjälkeä kymmenillä prosenteilla. Samalla rakentamisen sivutuotteena saataisiin merkittävästi hiilineutraalia bioenergiaa.
– Euroopan metsät kasvavat enemmän kuin niitä käytetään, korostaa Kuittinen. Meillä olisi siis varaa lisätä puun käyttöä. Ihmiskunnalla ei ole runsaudenpulaa hyvistä käytännöistä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Puunkäytön lisääminen rakentamisessa on helppo ja nopea askel oikeaan suuntaan.
Rakentamisen ja asumisen osuus kasvihuonekaasupäästöistä on noin 40 prosenttia. EU on asettanut tavoitteeksi, että vuoden 2020 jälkeen kaikkien uusien rakennusten tulee olla lähes nollaenergialuokkaa, jolloin ne tuottavat suunnilleen saman määrän energiaa kuin kuluttavat.
– Nollaenergiatalon voi rakentaa niin puusta, teräksestä, tiilestä, betonista kuin lasistakin, sanoo Kuittinen. Kuitenkin eri rakennusmateriaalien valmistus jättää hyvin erilaisen hiilijalanjäljen. Jos passiivitalon rakentaa puusta ja eristää puukuitueristeellä, on talon rakennusmateriaalien hiilijalanjälki noin 40 prosenttia pienempi kuin sama passiivitalo muurattuna kevytbetoniharkoista ja eristettynä polystyreenillä, kuvailee Kuittinen.
Puutalon runkoon varastoituu merkittävä määrä hiiltä ja puutalon valmistukseen kuluu noin 30 prosenttia vähemmän primäärienergiaa. Jos talon puuosat kierrätyksen jälkeen poltetaan, niistä saadaan enemmän energiaa kuin valmistaminen ja kierrättäminen ovat kuluttaneet.
Rakennustuotteen hiilijalanjäljelle veromaksu
Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi Kuittisen mielestä tulisi kehittää EU:n resurssitehokkuuden tiekartan pohjalta veromalli, jossa rakennustuotteen hiilijalanjäljelle lasketaan hinta. – Autokaupassa tämä ohjauskeino on jo osoittautunut toimivaksi. Toimenpiteeseen tarvitaan poliittista tahtoa, sillä markkinoiden ei ole vielä havaittu kehittyvän ekologiseen suuntaan ilman yhteiskunnallista ohjausta.
Kuittinen uskoo, että ajan myötä kiristyvä päästöverotus auttaisi talouskasvun ja ympäristökuormien kytkemiseen irti toisistaan. Tätä kautta rakennussektori voisi edistää kestävää talouskasvua. – Viisaalla verotuksella voitaisiin tukea ympäristömyönteisen rakennustuoteteollisuuden kehitystä sisä- ja ulkomarkkinoille. Puurakentaminen tarjoaisi luontevan lähtökohdan vihreälle talouskasvulle, jolloin kestävästi hoidetut metsät tarjoavat tulevaisuudessa samat aineelliset resurssit kuin tänäänkin.
Kuittisen mielestä kaikille rakennustuotteille tulisi laatia ympäristöselosteet, mihin uudet eurooppalaiset ja kansainväliset standardit antavat selkeät suuntaviivat. – Ympäristöselosteiden pohjalta voitaisiin edelleen koota ympäristötiedot passiivitalon seinille, katoille ja välipohjille. Tiedot voitaisiin yhdistää jo nykyään koottaviin rakennusosien kustannustietoihin. Silloin suunnittelijoiden olisi helppo valita kuhunkin käyttöön ekotehokkain ratkaisu. Myös julkisissa hankinnoissa voitaisiin paremmin vertailla tuotteiden ympäristövaikutuksia ympäristöselosteiden avulla.
Tavoitteeseen pääsemiseksi tarvitaan myös kannustimia, jotka voitaisiin liittää asemakaavoitukseen. – Esimerkiksi tontille myönnettäisiin lisärakennusoikeutta, jos talon runko on tehty uusiutuvista rakennusmateriaaleista, ehdottaa Kuittinen.
– Peruskorjausavustuksiin voitaisiin laatia progressio sen mukaan, kuinka vähähiilisesti korjaus toteutetaan. Kiinteistövero voitaisiin porrastaa rakennuksen valmistuksen ja käytön hiilijalanjäljen mukaan. Näillä keinoilla synnytettäisiin myös tilaajapuolen kysyntää vähähiiliseen rakentamiseen, uskoo Kuittinen.
