Hartela kehittää ja rakentaa Rambollin uuden pääkonttorin

5093dd4a-dbbd-427d-a712-61553ebf5563-main_image

Havainnekuva julkisivusta lännestä

Suunnittelu- ja konsultointiyritys Ramboll muuttaa uuteen pääkonttorin Espoon Leppävaaraan. Turunväylän ja Kehä I:n yhteyteen nousee moderni ja energiatehokas toimitalo, joka palvelee yli tuhatta alan ammattilaista. Toimistotalokokonaisuuden omistajaksi tulee Keva, ja kohteen kehittäjä ja toteuttaja on Hartela. Rakennuksen suunnittelee arkkitehtitoimisto Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. Ramboll vastaa kohteen muusta suunnittelusta. Uutta rakennuskantaa nousee noin 19 000 kerrosneliömetriä.

Hankkeessa yhdistyvät toimitilojen ympäristöystävällisyys sekä inspiroiva ja joustava työympäristö.

– Liiketoiminnan digitalisoituminen haastaa työn tekemisen tavat myös suunnittelu- ja konsultointialalla. Haluamme tarjota henkilöstöllemme parhaan mahdollisen ympäristön, joka kannustaa yhdessä tekemiseen ja jossa viihdytään. Lisäksi tahdomme uudessa pääkonttorissamme tuoda entistä joustavampia ja tiiviimmän asiakasyhteistyön mahdollistavia työtapoja toimiviksi käytännöiksi, sanoo hankekehitysjohtaja Kari Melander Rambollilta.

– On hienoa toteuttaa Rambollille uudet toimitilat erityisesti siksi, että Ramboll luottaa Hartelaan jo toistamiseen toimitilaratkaisun toteuttajana, kertoo Rakennusosakeyhtiö Hartelan varatoimitusjohtaja Tapio Rantanen.

Kevan kiinteistöjohtaja Petri Suutarisen mukaan rakennettava kohde ja toteutusmuoto sopivat hyvin Kevan suoriin kiinteistösijoituksiin. Kohteelle haetaan Kevan kiinteistösijoitusten ympäristöstrategian mukaisesti Leed-ympäristösertifiointia.

– Toimitalo toteutetaan pitkällä vuokrasopimuksella Rambollin pääkonttoriksi. Kohteen suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtana on kuitenkin pidetty monikäyttäjäkohdetta, eli se on muunnettavissa pienillä muutoksilla erikokoisten yritysten tilatarpeita vastaavaksi. Keva on aiemminkin toteuttanut Hartelan kanssa onnistuneesti useita toimistokohteita ja nyt kun mukana on lisäksi pääkäyttäjän osaava suunnitteluorganisaatio, kyseessä on eräänlainen kiinteistösijoittamisen allianssimalli, Suutarinen sanoo.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän mukaan Ramboll Finlandin uusi pääkonttori sopii erinomaisesti Espooseen.

– Kasvava ja kestävä Espoo tarvitsee osaajia, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Ramboll Finlandin uusi pääkonttori valmistuu osoitteeseen Itsehallintokuja 1 vuoden 2018 lopulla. Rakennustyöt alkavat loppukeväällä 2017.

Keskustakirjasto alkaa näkyä: rakentaminen käynnistyi

8c816f5941a66a57_800x800ar

Keskustakirjaston rakennustyöt liikahtivat konkreettisesti eteenpäin, kun työmaalla tehtiin tänään ensimmäinen betonivalu. Perustuksien tekeminen aloitetaan rakennuksen pohjoispäästä anturoiden valamisella. Samalla käynnistyy Rambollin suunnittelemien teräs- ja betonirakenteiden rakentaminen.

Arkkitehtuuriltaan ainutlaatuisen kirjastorakennuksen perustustyöt tehdään huolellisesti. Anturat ovat tärkeät, sillä ne ovat perusta koko rakennukselle. Ennen perustuksien rakentamista työmaalla on kaivettu, louhittu kalliota ja tehty muita maanrakennustöitä viime syksystä alkaen. Aikataulussa on pysytty, vaikka talvisää onkin ollut oikukas.

― Rakennustöiden alkaminen on ilahduttava askel eteenpäin. Sen myötä hanke konkretisoituu, ja tulee kaikille näkyvämmäksi, toteaa Helsingin kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto .

85878df313c08b33_800x800ar

Kirjaston elinkaari on pitkä ja siksi kellarin perustuksen ja seinien suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota vedenpitävyyteen.

― Anturoiden valuun on varattu 45 päivää, ja niiden päälle tulevien seinien valu kestää 85 päivää. Ensimmäiseksi valetaan kirjaston kellarin ulkoseinän anturoita, jotka ovat kiinni kalliossa ja muodostavat sen kanssa vesitiiviin rakenteen kellarin ympärille, kertoo projektinjohtaja Johan Rosqvist Rambollista.

Anturoiden valu varmistettiin maanantaiaamuna tehdyllä raudoitustarkastuksella. Keskustakirjasto-hankkeessa rakennesuunnittelun projektipäällikkönä toimivan Johan Rosqvistin tarkastuksen mukaan työmaan raudoitus ja muotitus on tehty suunnitelmien mukaisesti.

Keskustakirjasto valmistuu syksyllä 2018. Ovet aukeavat kirjaston käyttäjille kalustamisen ja muiden valmistelujen jälkeen saman vuoden joulukuussa. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 98 miljoonaa euroa.

TRAUMAKESKUS-SYÖPÄKESKUS ON HUS:N SUURIN HANKE: KONSULTTIRYHMÄ GRANLUND-RAMBOLL TALOTEKNISTEN RATKAISUJEN SUUNNITTELIJANA

a4a391a7ece6813b_800x800ar

Meilahden sairaala-alueelle suunniteltu Traumakeskus-Syöpäkeskus on HUS:n suurin rakennushanke, jonka kustannusarvio on noin 250 miljoonaa euroa. Ramboll Finland Oy ja Granlund Oy on valittu toteuttamaan uuden sairaalan talotekninen suunnittelu. Yhteenliittymän vastuulla on jättihankkeen LVIA-, sähkö- ja telesuunnittelu sekä kiinteiden sairaalalaitteiden suunnittelu.

Hanke on HUS:lle ainutlaatuinen. Siinä muun muassa kokeillaan ensimmäistä kertaa Big Room -työskentelytapaa, joka yhdistää suunnittelijat, tilaajat ja käyttäjät.

– Suunnitelmien yhteensovittamisessa Big Room on erinomainen ratkaisu, sillä koko suunnittelijaryhmän lisäksi työskentelyyn osallistuu myös käyttäjien edustajia, kertoo Mikael Lindgren Rambollista.

Haasteita riittää, sillä suunniteltavana on erikoissairaanhoidon huippuyksikön erikoistuneimpia tilaryhmiä, kuten tapaturmapäivystyksen, leikkausosaston, kuvantamisen, sairaala-apteekin lääkkeenvalmistuksen, syöpätautien polikliinisen hoidon ja sädehoidon tiloja. Vuodeosastoilta ja polikliinisen vastaanoton tiloilta edellytetään uudenlaista geneerisyyttä ja muunneltavuutta.

– Uudisrakennus muodostaa taloteknisten ja kiinteiden sairaalalaitteiden suunnittelun osalta haasteellisen tehtävän. Vaativien tilaryhmien edellyttämät tekniset ratkaisut, monien käyttäjäryhmien huomioonottaminen sekä energiatehokkuus- ja toiminnallisuusvaatimusten hallinta muodostaa monipuolisen kokonaisuuden, toteaa Granlundin Kari Kaleva .

Traumakeskus-Syöpäkeskus -rakennuksen suunnittelun perustana on yksinkertainen ja toimiva rakenne sekä muuntojoustavuus ja energiatehokkuus. Hankkeen myötä erikoissairaanhoitoa voidaan kehittää vastaamaan 2020-luvun tarpeita. Lisäksi uuden rakennuksen tavoitteena on luoda potilaille turvallinen, helposti hahmotettava ja elämyksellinen ympäristö, joka tukee myönteistä hoitokokemusta. Tässä rakennukseen suunnitellut luonnonvalo ja elämykselliset näkymät ovat keskeisiä elementtejä.

Uudisrakennuksen hyötyala on alustavien arvioiden mukaan noin 35 000 hym2 ja bruttoala noin 75 000 brm2. Sairaala valmistunee vuonna 2021.

Ramboll ostaa lahtelaisen TL-Suunnittelu Oy:n

be279eb372d91e2d_800x800ar

 

Rambollin Markku Moilanen (oik.) ja TL-Suunnittelun Risto Pitkänen kaupan allekirjoitustilaisuudessa 31.8.2015

Ramboll Finland Oy on ostanut Lahdessa toimivan tie-, liikenne- ja kunnallistekniikan suunnitteluun erikoistuneen TL-Suunnittelu Oy:n liiketoiminnan. Yrityskauppa on osa Rambollin tavoitetta vahvistaa asemaansa Päijät-Hämeen alueella.

Ramboll Finland Oy on ostanut Lahdessa toimivan TL-Suunnittelu Oy:n liiketoiminnan osana tavoitettaan vahvistaa asemaansa Päijät-Hämeen alueella.

TL-Suunnittelu Oy on tie-, liikenne- ja kunnallistekniikan suunnitteluun erikoistunut insinööritoimisto. Yritys työllistää Lahdessa 10 henkilöä, jotka siirtyvät kaupan myötä Rambollin palvelukseen.

─ Ramboll on jo nyt vahva paikallinen toimija. Tämä yrityskauppa vahvistaa asemaamme Päijät-Hämeessä edelleen ja tuo Lahden seudun asiakkaillemme entistä monipuolisempaa ja arvostettua paikallista osaamista. Lisäksi yrityskauppa lisää resursseja vastata asiakkaittemme tarpeisiin infrastruktuurin suunnittelun saralla niin Lahden seudulla kuin meille tärkeillä markkina-alueilla Kaakkois-Suomessa ja pääkaupunkiseudun kehyskunnissa, toteaa johtaja Jarkko Niittymäki Rambollista.

─ Kauppa varmistaa toiminnan jatkumisen TL-Suunnittelun työntekijöille ja antaa paremmat valmiudet vastata tulevaisuuden haasteisiin. Työntekijöidemme osaaminen ja kokemus täydentävät hyvin Rambollin osaamista. Samalla kauppa antaa heille mahdollisuuden oppia uutta ja kehittyä urallaan, sanoo TL-Suunnittelu Oy:n perustaja ja pääomistaja Risto Pitkänen .

Kaupan myötä Rambollin palveluksessa Lahdessa on noin 250 henkilöä.

Ramboll Estonia AS siirtyy toimivan johdon omistukseen

Ramboll on myynyt Virossa toimivan tytäryhtiönsä Ramboll Estonia AS:n. Kaupan myötä Ramboll Estonia AS siirtyi toimivan johdon omistukseen. Ramboll Estonia AS:n toimistossa Tallinnassa työskentelee 44 henkilöä. Kauppa vahvistettiin perjantaina 17.7.2015.

Ramboll on myynyt Virossa toimivan tytäryhtiönsä Ramboll Estonia AS:n. Kaupan myötä Ramboll Estonia AS siirtyi toimivan johdon omistukseen, mutta sen laboratoriopalveluissa työskentelevät neljä henkilöä jäävät Rambollin palvelukseen. Muut Ramboll Estonian työntekijät siirtyivät uuteen yhtiöön kaupan mukana.

Viron markkinatilanne on ollut erityisen haastava jo muutaman vuoden ajan eikä liiketoiminta ole ollut kannattavaa.

― Vuodet osana Ramboll Groupia ovat olleet antoisia ja opettaneet meille paljon, vaikka viime ajat ovatkin olleet liiketoiminnallisesti haastavia. Olemme innoissamme mahdollisuudesta lähteä kehittämään liiketoimintaa paikallisin voimin, uuden yhtiön toimitusjohtaja Peeter Škepast sanoo.

Ramboll hankki Viron liiketoiminnan vuonna 2006. Ramboll Estonia AS:n toimistossa Tallinnassa työskentelee 44 henkilöä.

Kauppa vahvistettiin perjantaina 17.7.2015.

Pusikko muuttui tapahtumapuistoksi

be0916af8ee2dca8_800x800ar

Hämeenlinnassa toimii kesäkuusta lähtien Suomen suurin tapahtumapuisto. Kantolan vanha saha-alue sai näin kustannustehokkaasti uuden elämän, kun suunnitteluvaiheessa syntyi oivallus pahoin pilaantuneen maaperän muuttamisesta haitattomaksi.

Hämeenlinnan kaupungin omistaman Linnan Kehitys Oy:n päätehtäviin kuuluvat Hämeenlinnan elinvoimaisuuden ja tunnettuuden kasvattaminen sekä uusien palvelujen tuottaminen niin kaupunkilaisille kuin vierailijoillekin. Hämeenlinnan logistinen sijainti on erinomainen, mikä tekee suurtenkin, kaupunkia ja sen imagoa kehittävien tapahtumien järjestämisen mielekkääksi. Toukokuussa valmistunut Kantolan tapahtumapuisto on tästä edustava esimerkki.

_Lähdimme siitä, että tapahtumapuistossa tulee voida järjestää mahdollisimman monipuolisia ja monenkokoisia tapahtumia megakonserteista pienehköihin näyttelyihin ja yritystapahtumiin. Kantolan puistoalue sopii erinomaisesti myös vaikkapa lemmikkieläintapahtumiin, kertoo toimitusjohtaja Mervi Käki Linnan Kehitys Oy:stä.

Hän pitää hyvänä saavutuksena, että näin mittava investointi lopulta toteutui näinä tiukkojen kuntatalouksien aikoina. Ilman suunnittelun aikana jalostunutta ideaa pilaantuneen maan peittämisestä puhtaammilla maamassoilla hanke olisi kuitenkin saattanut jäädä toteutumatta.

_Kun kustannukset putosivat toteutuksen laadun lainkaan kärsimättä murto-osaan hankkeen alussa lasketuista, meidän oli suhteellisen helppo saada hankkeellemme poliittisten päättäjien tuki. Rambollin geoteknistä ja muuta osaamista myönteisen päätöksen tukena ei voi yliarvioida, Käki sanoo.

Jyhkeitä lavoja ja yli 50 rekkaa

Heti ensimmäisenä kesänä Kantolan tapahtumapuistossa voi kokea täkäläisittäin ainutlaatuisen mittavan elämyksen, kun australialainen rockyhtye AC/DC saapuu Hämeenlinnaan konsertoimaan. Yleisöä on Mervi Käen mukaan odotettavissa vähintään 50 000.

―Tuottajavastuu on toki muualla. Sen kantaa New Yorkiin pörssiin kuuden miljardin dollarin vuosiliikevaihdollaan listattu Live Nation, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä hankkeemme alusta alkaen, Mervi Käki kertoo.

Mittavaan konserttiin tarvitaan myös mittavat infrarakenteet. Suunnittelutehtävä on ollut vaativa sekä geoteknisesti että logistiikan ja kunnallistekniikan näkökulmasta. Maarakenteet on pitänyt suunnitella kantaviksi, koska pilaantuneen maan päälle on läjitetty paksuimmillaan jopa neljä metriä pilaantumatonta maata. Näin alueelle on noussut näkymää lavalle parantamalla yleisöä palveleva katsomokukkula.

_Olemme käyttäneet paljon mietintäaikaa sekä yleisön että artistien ja muiden tapahtumiin osallistuvien viihtyvyyden varmistamiseen. Tekniikka alueella palvelee sekä pieniä että suuria tapahtumia. Puitteet ovat huikeat – jään mielenkiinnolla odottamaan heinäkuun konserttia, kertoo pääsuunnittelija Jani Lepistö Ramboll Finland Oy:stä.

Logistiikan hallinta on ollut erityinen haaste suunnittelussa. Esimerkiksi AC/DC:n 22. heinäkuuta pidettävän konsertin tekniikka kuljetetaan paikalle 40, mahdollisesti jopa 60 rekalla. Niiden pääsy alueelle ja alueelta tulee hoitua niin, että puiston herkät rakenteet ovat pidettävissä kunnossa mahdollisimman vaivattomasti. Myös reitit on pitänyt miettiä tarkoin, jotta puiston käyttäjien viihtyvyys ei kärsi edes hetkellisesti.

Ramboll mukana Laukaan keskustan kehittämisessä

ac7b67168d20a995_800x800ar

Ramboll Finland Oy:n Leipien heitto -niminen työ voitti Laukaan kirkonkylän keskustan kehittämisen arkkitehtikutsukilpailun. Kilpailulla haettiin keskusta-alueelle innovatiivista ja kokonaisvaltaista pitkän aikavälin suunnitelmaa, jonka avulla alueesta saadaan yhtenäinen, houkutteleva ja viihtyisä kaupan ja asumisen ympäristö.

Palkintolautakunnan mielestä Rambollin tekemässä voittajaehdotuksessa onnistuttiin kokonaistavoitteissa parhaiten.

− Rambollin suunnitelma on kokonaisidealtaan selkeä, mutta silti idearikas ja moniulotteinen. Kirkonkylän keskusta tiivistyy uuden torin ympärille. Tilaratkaisut ovat joustavia, ja julkiset ja yksityiset palvelut täydentävät toisiaan. Monipuolista asuinrakentamista on suunnitelmassa esitetty 1600 – 2000 uudelle asukkaalle. Suunnitelma on realistinen ja se voidaan toteuttaa vaiheittain, kertoo Laukaan kunnan kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt .

Voittoisan työn pääsuunnittelijana toimi Mikko Siitonen (arkkitehti SAFA), ja siinä on hyödynnetty Rambollin monialaista osaamista.

− Kilpailuehdotuksessamme Laukaan keskustan ydinalueen rakennetta ja asemaa kirkonkylän keskiönä korostetaan uusilla keskustakortteleilla, jotka poikkeavat muotokielellään ja omaleimaisuudellaan ympäröivistä korttelialueista. Kirkonkylään muodostetaan joustavan ja hitaan liikkumisen ydinkeskusta, jossa yhdistyvät kauppa, palvelut, joukkoliikenne, asuminen ja vapaa-aika, Siitonen toteaa.

Voittanut ehdotus on samalla jatkosuunnitelmanpohja, jota täydennetään mm. muista kilpailutöistä kerätyillä ideoilla. Tavoitteena on vuorovaikutteinen suunnittelu.

− Jatkotyössä suunnitelmaa kehitetään edelleen yhteistyössä kuntalaisten, yrittäjien ja elinkeinoelämän edustajien kanssa. Järjestämme asian tiimoilta mm. kaikille kuntalaisille avoimen illan, jossa on mahdollisuus päästä vaikuttamaan suunnitelmaan, Siitonen sanoo.

Lue lisää Laukaan kunnan verkkosivuilta

Jännevirran silta tuo turvaa teille ja vesille

8245a673e482e8c5_800x800ar

Ramboll on voittanut Kuopion ja Siilinjärven rajalle suunnitellun Jännevirran sillan suunnittelukilpailun. Suunnittelutyö alkaa välittömästi ja sen on määrä olla valmis ensi vuoden elokuun loppuun mennessä.

Kuopion ja Siilinjärven rajalle suunniteltu 600 metriä pitkä Jännevirran silta kohentaa oleellisella tavalla tavallisten tielläliikkujien turvallisuutta. Vanha, rakenteiltaan epäluotettava ja ahtaaksi käynyt silta puretaan heti, kun uusi silta on valmis. Alikulkukorkeudeltaan 24-metrinen uusi silta helpottaa myös vesiliikennettä, jonka sujuvuus on ollut tähän asti riippuvaista avattavan sillan toimivuudesta.

― Meillä ELY-keskuksessa on yhteinen näkemys Liikenneviraston kanssa siitä, että hankkeella on kiire. Vanha silta on käyttöikänsä päässä. Sillan kantavuus ei enää riitä. Kapeutensa takia silta on myös liikenneturvallisuusriski. Lisäksi muun muassa uitolle ja kaivannaisteollisuudelle tärkeää syväväylä risteää sillan kanssa, perustelee Pohjois–Savon ELY-keskuksen liikenne- ja infrastruktuurista vastaava johtaja Petri Keränen.

Laaja-alainen asiantuntemus tarpeen

Jännevirran silta muodostaa työmäärältään ja kustannuksiltaan noin 75 prosenttia Valtatie 9:n parantamishankkeesta. Koko projektin kustannusarvio on noin 46 miljoonaa euroa. Hyvä suunnittelu on ratkaisevan tärkeää sille, että kustannusarvio pitää ja että sillasta tulee teknisesti ja maisemallisesti korkealaatuinen.

― Aloitamme suunnittelun lähtötietomallin täydentämisellä ja yleissuunnitelman tarkistuksella, minkä jälkeen lähdemme maastoon. Siellä hankimme loput tarvittavat lähtötiedot tarkempaa suunnittelua varten laatimalla luonto- ja maisemaselvitykset sekä selvityksen alueella sijaitsevista historiallisista rakennuksista. Vasta tämän jälkeen on vuorossa tarkka tekninen suunnittelu, kertoo hankkeen toteutussuunnittelusta vastaava projektipäällikkö Seppo Parantala Ramboll Finland Oy:stä.

Parantala pitää Jännevirran siltaa ainutlaatuisena sekä teknisenä rakenteena että monin tavoin Kuopion seudun liikenneoloja muovaavana muutostekijänä.

― Tavallinen tielläliikkuja tulee sillan valmistuttua huomaamaan eron entiseen muun muassa siinä, että enää ei tarvitse pelätä kapealle sillalle ajamista. Jännevirran yli voi jatkossa ajaa normaalia valtatienopeutta. Vesilläliikkujan puolestaan ei tarvitse enää kokea reistailevasta avattavasta sillasta aiheutuvia yllätyksiä, Parantala sanoo.

Ramboll ostaa ympäristökonsultointiyhtiö ENVIRONin

Suunnittelu- ja konsultointiyhtiö Ramboll laajentaa palvelujaan ympäristö- ja ympäristöterveyskonsultoinnin saralla. Yhtiö on ostanut Yhdysvalloista lähtöisin olevan ENVIRON-konsultointiyrityksen, ja saa kaupan myötä joukkoonsa lisää 1500 ympäristöalan asiantuntijaa 21 maassa Suomi mukaan lukien. Kauppa nostaa Rambollin maailman 10 johtavan ympäristökonsultointiyrityksen joukkoon .

— Ympäristökonsultoinnin tarjontamme vahvistaminen sekä toimintamme laajentaminen uusille meitä kiinnostaville alueille, erityisesti Pohjois-Amerikkaan, on ollut strategiamme painopisteenä jo vuodesta 2012. ENVIRONin ostaminen on tärkeä merkkipaalu tämän tavoitteen toteuttamisessa. Nyt tehty yrityskauppa vie meitä myös selvästi lähemmäksi tavoitettamme toimia aidosti globaalina yhtiönä, toteaa Ramboll-konsernin pääjohtaja Jens-Peter Saul .

— ENVIRONin osto vahvistaa markkinajohtajuuttamme vesi- ja ympäristökonsultoinnissa Suomessa. Rambollilla on maassamme jo valmiiksi mittava vesi- ja ympäristöalan osaamiskeskittymä. Yrityskauppa avaa meille uusia ovia viedä suomalaista huippuosaamista kansainvälisille ympäristökonsultoinnin, vesihuollon ja laboratoriopalveluiden markkinoille ja täydentää erinomaisesti tarjontaamme myös suomalaisille asiakkaille, Ramboll Finland Oy:n toimitusjohtaja Markku Moilanen kuvaa.

ENVIRON kuuluu maailman johtaviin ympäristökonsultointiyrityksiin. Se toimii pääasiassa yksityisellä sektorilla asiakkainaan joukko johtavia monikansallisia yrityksiä, lakitoimistoja ja talousalan organisaatioita. ENVIRONin Suomen toimisto tuottaa ympäristöterveyden sekä työ-, tuote- ja kemikaaliturvallisuuden palveluja monikansallisille konserneille, sijoittajille, rahoittajille, asianajotoimistoille ja yritysjärjestelyistä vastaaville neuvonantajille kaikissa Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Ramboll Group on kuluneen vuosikymmenen aikana kasvanut merkittävästi. Pelkästään tämän vuoden tammi-lokakuussa yhtiön palvelukseen on tullut noin 800 uutta työntekijää. Yli puolet näistä asiantuntijoista, 435, on työllistynyt Suomen tytäryhtiöön Rambollin ostaessa merkittävän osan Pöyryn talotekniikan, kiinteistökonsultoinnin, projektinjohdon sekä kaupunki- ja aluesuunnittelun liiketoiminnoista toukokuussa 2014. Näin Ramboll Finland Oy:stä on kasvanut Suomen suurin suunnittelu- ja konsultointialan yritys.

Pöyrylle ja Rambollille toimeksianto valtatie 6:n parannushankkeen suunnittelusta

Liikennevirasto on valinnut Pöyryn ja Rambollin muodostaman konsulttiryhmän valtatie 6:n Taavetti-Lappeenranta-välin tiehankkeen suunnittelijaksi. Hanke toteutetaan allianssina, jossa tilaaja, suunnittelijat ja urakoitsija toimivat yhteistyössä hankkeen toteuttamisessa.

Hankkeeseen kuuluvalle 28 kilometrin matkalle tulee 12 km uutta tietä, kolme uutta eritasoliittymää, yhden eritasoliittymän peruskorjaus sekä melu- ja pohjavesisuojausta. Taavetti-Lappeenranta-välin parannushankkeessa lisätään tiehen kaksi kaistaa, mikä sujuvoittaa liikennettä. Turvallisuutta parannetaan lisäämällä keskikaide matkalle. Hankkeen kustannusarvio on 76 miljoonaa euroa.

Pöyryn ja Rambollin vahvuus suunnittelussa on kokemus ja pitkäaikainen keskinäinen yhteistyö erilaisissa liikenneväylähankkeissa. Keskeisenä toimintatapana hankkeessa on inframallintaminen, josta molemmilla konsulttiyhtiöillä on vankka osaaminen.

“Pöyryn ja Rambollin laaja kokemus väyläinfrahankkeista tekee heistä hyvät kumppanit. Odotan innolla tiivistä allianssiyhteistyötä tässä merkittävässä, uudella tavalla toteutettavassa tiehankkeessa”, sanoo projektipäällikkö Harri Liikanen, Liikennevirasto.

“Allianssihankkeen mallin mukaisesti kaikki osapuolet menestyvät taloudellisesti vain jos hanke menestyy. Tämä takaa osaltaan sen, että kaikilla on vahva intressi edistää hanketta. Pöyryllä on kokemusta raide-, tie- ja muissa väylähankkeissa yli 50 maassa maailmanlaajuisesti, ja tavoitteemme on aina toimiva ja kustannustehokas toteutus”, sanoo Infra-yksikön johtaja Mikko Inkala Pöyryltä.

Hanke alkaa marraskuussa 2014 ja valmistuu vuonna 2017 tai 2018. Liikennevirasto valitsee hankkeen urakoitsijan ensi vuoden maaliskuussa. Kehitysvaihe alkaa heti sen jälkeen ja rakentaminen syksyllä 2015.

Tilauksen arvoa ei julkisteta. Tilaus kirjataan Alueellisten toimintojen vuoden 2014 neljännen vuosineljänneksen tilauskantaan ja jatko-optiot vuonna 2015/vuodesta 2015 eteenpäin.