Constille kolme mittavaa miljoonaurakkaa Helsingissä

Helsingin kaupungin asunnot Oy (Heka) on tilannut Consilta As Oy Siilitie 5:n ensimmäisen vaiheen kokonaisvaltaisen korjauksen, jonka arvo on yli 11 miljoonaa euroa. Consti toteuttaa Helsingissä myös Franzeninaukion arvokohteen kokonaisurakan sekä As Oy Kiertotähdentien perinteisen julkisivu-urakan.

Asunto-osakeyhtiö Siilitie 5:n ensimmäisen vaiheen mittavassa peruskorjauksessa uusitaan julkisivujen ja vesikattojen lisäksi kaikki 110 asuntoa. Samalla uusitaan myös ikkunat ja parvekeovet. Lisäksi porrashuoneisiin rakennetaan kaikkiaan 10 jälkiasennushissiä. Parvekkeet kunnostetaan tai uusitaan, ja lisäksi rakennetaan kokonaan uusia parvekkeita. Peruskorjauksen yhteydessä uusitaan myös talotekniikka ja kunnostetaan piha-alueet.

Hekan kohteen pääurakoinnista vastaa Consti. Korjaustyöt käynnistyvät toukokuussa ja valmistuvat vuoden 2018 lopussa.

Consti toteuttaa lisäksi helsinkiläisen Franzeninaukion arvokohteen täydellisen peruskorjauksen. Urakan arvo on 6 miljoonaa euroa. 1910 valmistuneen arvokiinteistön korjausurakassa remontoidaan kaikki 60 asuntoa ja rakennetaan uusia asuntoja ullakolle. Samalla kiinteistön julkisivut rapataan, ikkunat vaihdetaan ja myös talotekniikka uusitaan.

Franzeninaukion urakan tuotantopäällikkö Sami Vanninen toteaa kohteen arvon nousevan merkittävästi mittavan kokonaisurakan myötä. Urakan tilaaja on kohteen omistaja Paavo Nurmen säätiö.

Asunto-osakeyhtiö Kiertotähdentie 4 on niin ikään tilannut Constilta mittavan  julkisivukorjauksen, jossa uusitaan niin parvekkeet, ikkunat kuin ovetkin. Saneerauksen yhteydessä uusitaan vesikatot ja tehdään ohuteristerappaukset sekä salaojat.

1970-luvulla rakennetun asunto-osakeyhtiön korjauksen arvo on noin 4 miljoonaa euroa. Urakka on laaja, sillä kohteessa remontoidaan perusteellisesti kaikki yhtiön yhdeksän taloa. Puolitoista vuotta kestävän korjauksen työt aloitetaan huhtikuussa.

Consti osti kattoratkaisuihin erikoistuneen Pisara Steel Oy:n

Consti Yhtiöt Oyj on 9.3.2017 toteutuneella yrityskaupalla ostanut vuodesta 2000 toimineen, kattoratkaisuja tekevän Pisara Steel Oy:n. Kaupalla vahvistetaan Constin julkisivuyksikköä.

Pisara Steel Oy on Pohjanmaalla ja pääkaupunkiseudulla toimiva kattoremontteihin ja -saneerauksiin erikoistunut yritys. Sen liikevaihto oli vuonna 2016 noin 2,4 miljoonaa euroa.

Koko Pisara Steel Oy:n henkilöstö siirtyy kaupan myötä Constin palvelukseen. Myös Pisara Steelin nykyiset asiakkaat siirtyvät Constin asiakkaiksi, ja kaikki olemassa olevat sopimukset jatkuvat ennallaan.

Pisara Steelin referenssilista on kattava: kattoremonttikokemusta on kertynyt kirjastoista virastotaloihin ja kouluihin sekä kerros- ja rivitaloyhtiöistä isoihin halli-, tehdas- ja kaupparakennuksiin.

– Kartoitamme jatkuvasti potentiaalisia yrityksiä, joiden avulla toteutamme strategiamme mukaista kasvua. Tämä kauppa vahvistaa Constin julkisivuyksikköä, ja saamme riveihimme uusia, hyviä osaajia ja runsaasti kokemusta, Consti Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Marko Holopainen taustoittaa.

– Myös Pisara Steel on laajentanut toimintaansa vuosien varrella yrityskauppojen myötä. Siirtyminen osaksi Constin tiimiä on luonteva ja positiivinen jatkumo myös meidän kasvukehityksellemme, kertoo Pisara Steel Oy:n toimitusjohtaja Esa Jaskari.

Consti ostaa Pirkanmaan JT-Palvelut Oy:n

Consti Yhtiöt Oyj ostaa JT-Palvelut Oy:n. Pirkanmaalla toimiva yritys on keskittynyt elementtisaumauksiin ja rakenteiden palokatkoasennuksiin. Kauppa vahvistaa Consti Julkisivujen huoltopalvelutarjontaa Tampereella ja tuo Service-tiimiin kymmenen osaajaa lisää.

JT-Palvelut on vuonna 1989 perustettu, toisessa polvessa toimiva perheyritys, jonka liikevaihto vuonna 2015 oli noin 1,3 miljoonaa euroa. Kaupan myötä koko JT-Palveluiden henkilökunta siirtyy Constin työntekijöiksi.

Consti Yhtiöt hakee jatkuvasti kasvua sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta.

– Tämä yrityskauppa tukee paitsi kasvustrategiaamme, myös huoltopalvelutoimintomme kehittymistä Pirkanmaan alueella, missä meillä on ollut yhtenä tavoitteenamme kehittää julkisivutoimialamme huoltopalvelutoimintaa, kertoo Consti Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Marko Holopainen .

– Olen erittäin iloinen, että saamme JT-Palveluiden osaavan ja innokkaan henkilökunnan mukaan Consti-perheeseen. Toivotan heidät kaikki osaltani lämpimästi tervetulleiksi, Holopainen jatkaa.

– Consti on hyvä ja luonteva kumppanivalinta yrityksellemme, sillä jaamme samat työn tekemisen arvot. Myös liiketoiminnallisesti tuemme Constin osaamista, niin numeroiden kuin tekemisenkin valossa, toteaa JT-Palveluiden toimitusjohtaja Janne Kuusisto .

Myös JT-Palvelut Oy:n nykyiset asiakkaat siirtyvät Constin asiakkaiksi, ja kaikki olemassa olevat yhteistyösopimukset jatkuvat ennallaan.

– Alkava yhteistyö tarjoaa lisää kehitysmahdollisuuksia julkisivuosaamisemme kehittämisessä. Tiimimme Pirkanmaan alueella vahvistuu entisestään: osaaminen kasvaa aina uusien tekijöiden ja asiakkuuksien myötä, Consti Julkisivut Oy:n toimitusjohtaja Risto Kivi täydentää.

Consti käynnisti Espoonlahden kirkon suurremontin

Espoonlahden_kirkkoA[2]

Korjausrakentamiseen erikoistunut Consti on käynnistänyt Espoonlahden kirkon mittavan peruskorjauksen Espoon Soukassa. Remontissa saneerataan koko rakennus. Muun muassa kirkkosalin katto, rakennuksen ikkunat ja koko talotekniikka uusitaan. Työt valmistuvat kesäkuussa 2017.

Espoonlahden kirkon suurremontti on alkanut. Hankkeen toteutuksesta vastaa Consti Korjausurakointi Oy 5,3 miljoonan euron urakkasopimuksella.

Meneillään olevan purkutyövaiheen jälkeen alkaa kirkkosalin vesikaton ja sen tukirakenteiden rakentaminen. Urakan edetessä kaikki kirkon tilat modernisoidaan vastaamaan nykyaikaisia kokoontumis- ja työskentelytiloja. Esimerkiksi keittiö- ja toimistotilat remontoidaan ja esteettömyyttä parannetaan.

Espoonlahden kirkko 2[1]

– Espoonlahden kirkko on arkkitehtuurisesti vaativa korjauskohde erityisesti monimuotoisen kattorakenteen johdosta, kertoo Consti Korjausurakoinnin toimitusjohtaja Jukka Mäkinen.

Kohteessa sovelletaan yhteistoiminnallista projektinjohtototeutusta, jossa rakennuskohteen kaikki osapuolet sitoutetaan alusta alkaen yhteisiin tavoitteisiin. Kyse on talonrakennuksessa harvinaisesta yhteistoiminnallisesta toteutuksesta, jossa kehitys- ja toteutusvaihe on erotettu toisistaan.

– Consti on edelläkävijä mallin käytössä. Menettely soveltuu vaativiin korjausrakentamisen kohteisiin. Etuna on, että pahimmat yllätykset ovat jo etukäteen tiedossa ja toteutusvaiheessa kustannukset ja aikataulu pystytään pitämään hallinnassa, Mäkinen sanoo.

Vuonna 1980 valmistunut Espoonlahden kirkko on kaupunkikuvallisesti merkittävä rakennus. Se on niin ulkoarkkitehtuurinsa kuin sisätilojensa puolesta rinnastettavissa suojelukohteeseen. Kirkon ovat suunnitelleet maineikkaat arkkitehtiveljekset Timo ja Tuomo Suomalainen, joiden kädenjälkiin lukeutuu myös Helsingin Temppeliaukion kirkko.

Consti toteuttaa Meri-Kampin mittavan julkisivu-urakan

Helsingin Ruoholahdessa sijaitseva As Oy Meri-Kamppi on tilannut kokonaisvaltaisen julkisivu-uudistuksen Constilta. Urakan arvo on 7,5 miljoonaa euroa, ja se valmistuu tammikuussa 2018.

Kadunpuoleisten julkisivupintojen lisäksi remontissa uusitaan kaikki taloyhtiön ikkunat sekä parvekkeiden kaiteet ja lasitukset. Samalla korjataan parvekkeiden pinnat, sisäpihan julkisivu, sokkelipinnotteet, sisäänkäyntikatokset sekä ylempien kerrosten vesikatot ja kattoterassit. Mittavan julkisivu-uudistuksen yhteydessä kunnostetaan myös mm. katutason kaiteita, portaita ja luiskia.

Kohteen pääurakoinnista vastaa Consti Julkisivut. Yhtiön laskenta- ja myyntijohtajan Markku Kalevon mukaan kyse on poikkeuksellisen suuresta yksittäisestä taloyhtiön julkisivu-urakasta. 1980-luvulla valmistuneessa, korttelin ympäri kiertävässä kerrostalokokonaisuudessa on yli 250 asuntoa sekä liiketiloja. Korjaustyöt käynnistyvät elokuussa ja valmistuvat tammikuussa 2018.

Constille yli 20 miljoonalla eurolla urakoita

Consti Yhtiöt on saanut maalis-huhtikuussa useita merkittäviä tilauksia. Suurimpia kokonaisuuksia ovat saneeraustyöt Turun Samppalinnan maauimalassa, Lahden tulevassa oikeustalossa sekä talotekniikkatyöt Hämeenlinnan uimahallissa ja Helsingin Kalasatamaan rakennettavassa terveys- ja hyvinvointikeskuksessa .Consti on myös solminut kevään aikana merkittäviä urakoita taloyhtiöiden putki- ja  julkisivusaneerauksista. 

Consti on pääurakoitsija kulttuurihistoriallisen Samppalinnan uimastadionin peruskorjaustöissä Turussa. Remontissa uusitaan altaiden pintarakenteet ja allaslaitteet sekä parannetaan maauimalan esteettömyyttä. Lisäksi remontissa uusitaan vuotavat vesieristeet, huoltokäytävät ja pukutilat. Stadionille rakennetaan myös uusi huoltorakennus. Korjaustyöt alkoivat toukokuun alussa ja valmistuvat kesäksi 2017.

Hämeenlinnan uimahallin peruskorjauksessa Consti vastaa LVISA-töistä. Urakkaan sisältyvät putkisaneeraus, sähkö- ja ilmastointityöt sekä uuden automaatiojärjestelmän asentaminen. Työt käynnistyvät kesäkuun alussa ja valmistuvat vuoden 2017 lopulla.

Lahdessa Consti tekee pääurakoitsijana käyttötarkoitusmuutoksen vanhaan teollisuuskiinteistöön Askonalueella. Asko 2 -kiinteistön eteläpäätyyn rakennetaan uusi Lahden oikeustalo Päijät-Hämeen käräjäoikeiden ja Salpausselän syyttäjäviraston käyttöön. Teollisuussaliin rakennetaan kolmikerroksinen kokonaisuus, josta löytyy toimistotiloja, istuntosaleja ja arkistohuoneita. Urakka valmistuu joulukuussa 2016.

Helsingin Kalastajasatamaan rakennettava uudisrakennusten kokonaisuus REDI saa terveys- ja hyvinvointikeskuksen, jonka LVI-urakasta vastaa Consti. Urakkaan kuuluu putki- ja ilmastointityöt. Työt ovat alkaneet huhtikuussa ja valmistuvat toukokuussa 2017.

Turun Samppalinnan maauimalan peruskorjaus Constille

samppalinna[1][1]

Havainnekuva. Kuvaoikeudet ©Lemmetti arkkitehdit.

Consti Korjausurakointi on aloittanut Samppalinnan uimastadionin peruskorjaustyöt Turussa. Remontissa uusitaan altaiden pintarakenteet ja allaslaitteet sekä parannetaan maauimalan esteettömyyttä. Kesäksi 2017 valmistuvan urakan arvo on 5,5 miljoonaa euroa.

Samppalinnan maauimalan remontti on valtakunnallisesti ainutlaatuinen ja poikkeuksellisen vaativa peruskorjaus. Pääurakoinnista vastaava Consti Korjausurakointi pystyy hyödyntämään kohteessa laajaa kokemustaan vaativasta betonikorjausrakentamisesta ja julkisivukorjaamisesta.

– Uima-allasrakenteiden korjaus taivasalla vaatii tehokkaita suojauksia. Lisäksi paikallavalut on tehtävä tiukkoja laatu- ja tarkkuusvaatimuksia noudattaen, koska 50 metrin altaan on täytettävä arvokisakriteerit, kertoo Varsinais-Suomen aluejohtaja Jukka Lehtonen Constilta.

Tarkoituksena on paitsi uusia vanhentunutta tekniikkaa myös vahvistaa maauimalan alkuperäistä ilmettä.

– Esimerkiksi uima-altaista poistetaan laatat ja betonipinta käsitellään sivelypinnoitteella, Lehtonen sanoo.

Altaiden pintarakenteiden lisäksi remontissa uusitaan allaslaitteet, huoltokäytävät, vuotavat vesieristeet ja pukutilojen kaappijärjestelmät. Samalla maauimalan esteettömyyttä parannetaan, kun isoon altaaseen rakennetaan luiska ja pukutiloista altaalle tehdään hissi. Myös kioskirakennus saneerataan, kassalinjastoa parannetaan ja stadionille rakennetaan uusi huoltorakennus.

Arkkitehti Abel Sandelinin suunnittelema Samppalinnan maauimala valmistui vuonna 1955. Se on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaaksi kohteeksi, minkä vuoksi Museokeskus on mukana peruskorjaushankkeessa.

 

Consti ostaa Eleta Talotekniikan

Consti Yhtiöt Oyj ostaa Eleta Talotekniikka Oy:n. Yritys on keskittynyt rakennusautomaatiopalveluihin. Kauppa täydentää entisestään Constin vahvaa taloteknistä osaamista pääkaupunkiseudulla sekä tukee yrityksen halua vahvistaa huolto- ja energiaosaamistaan. 

Eleta on espoolainen, vuonna 1987 perustettu talotekniikka-alan yritys, jonka liikevaihto on noin 2 miljoonaa euroa vuodessa. Kaupan myötä kaikki Eletan työntekijät siirtyvät Constin palvelukseen.

Yrityskauppa tukee Constin strategian mukaista kasvutavoitetta.

– Kasvamme sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Tällä yrityskaupalla vahvistamme merkittävästi rakennusautomaatio-osaamistamme. Pystymme jatkossa tarjoamaan muun muassa energianhallintaan liittyviä palveluja entistä kattavammin, kertoo Consti Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Marko Holopainen .

– Eleta siirtyy hyvään omistukseen ja osaksi maineikkaan ja asiantuntevan organisaation tiimiä. Olemme tyytyväisiä, että yrityskaupan myötä pystymme tarjoamaan nykyisille asiakkaillemme entistä parempia palveluja, toteaa Eletan Pasi Elolampi .

Consti Yhtiöiden pitkän aikavälin liikevaihdon kasvutavoite on 10 prosenttia. Consti Talotekniikka Oy:n liiketoiminnan osuus yhtiön kasvustrategiassa on merkittävä.

Eleta Talotekniikan asiakkaat siirtyvät Constin asiakkaiksi, ja olemassa olevat sopimukset jatkuvat ennallaan.

– Uudet asiakkaat sekä palvelukseemme siirtyvä henkilökunta saavat osaamisemme heti täyteen käyttöönsä. Tekemämme kehitystyö ja asiakkaiden sekä sidosryhmiemme käyttöön tarjoamamme uudet ratkaisut ovat alalla arvostettuja, Marko Holopainen jatkaa.

Consti Talotekniikka Oy valittiin vuoden 2015 LVI-urakoitsijaksi viime marraskuussa.

CONSTI YHTIÖT UUDISTAA VANHAN ARVOKIINTEISTÖN KÄMP GROUPIN HOTELLIKSI HELSINGISSÄ

Consti Yhtiöt uudistaa vanhan arvokiinteistön Kämp Groupin hotelliksi Helsingissä

Consti Yhtiöt Oyj on sopinut Helsingin Yrjönkadulla sijaitsevan toimistokiinteistön täydellisestä peruskorjaamisesta Kämp Groupin hotelliksi.

Sopimuksen arvo on yli 20 miljoonaa euroa, ja se sisältää rakennuksen täydellisen peruskorjauksen julkisivuista luksushotellin vaatimukset täyttävään talotekniikkaan. Työn tilaaja on CapMan Nordic Real Estate -rahaston omistama Kiinteistöosakeyhtiö Yrjönkatu 13.

Työ alkaa Constin osalta tammikuussa 2016 ja valmistuu kesällä 2017. Työ tehdään projektinjohtourakkana. Hanke vahvistaa Constin asemaa rakennusten vaativien käyttötarkoitusmuutosten erityisosaajana.

“Kiinteistöjen käyttötarkoitusten muutokset ja vaativat talotekniikka-asennukset ovat yhtiömme vahvaa erityisosaamista. St. George -hotelli jatkaa hienosti tekemiemme hotelliuudistusten sarjaa Helsingissä”, toteaa Consti Yhtiöt Oyj:n toimitusjohtaja Marko Holopainen.

Constin aiemmin toteuttamia merkittäviä hotelliuudistuksia ovat muun muassa Scandic Hotel Park, Hilton Helsinki Strand ja Klaus K.

Kämp Groupin uudessa Hotel St. Georgessa tulee olemaan noin 150 hotellihuonetta ja muun muassa vastaanottotilat, ravintola, baari, kylpylätilat ja talvipuutarha. Rakennuksen kokonaispinta-ala on noin 13 000 neliömetriä, josta noin 1000 neliötä on uutta tilaa.

Tuleva hotelli käsittää kaksi rakennusta Helsingin ydinkeskustassa. Alun perin asuinkäyttöön valmistuneen kokonaisuuden on suunnitellut Onni Tarjanne, ja sen ensimmäinen osa valmistui vuonna 1890. Rakennus on ollut viime vuosina toimistokäytössä.

St. George -hanke vahvistaa Constin tilauskantaa vuodelle 2016 merkittävästi.

Consti Talotekniikka Oy:n toimitusjohtajaksi Pekka Pöykkö

922653da18570092_400x400ar

Consti Talotekniikka Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty koneautomaatioinsinööri Pekka Pöykkö (48v.). Pöykkö aloittaa tehtävässään helmikuussa 2016. 

Pekka Pöykkö siirtyy Constille Saipu Oy:stä, jossa hän on toiminut toimitusjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Sitä ennen Pöykkö on työskennellyt 21 vuotta YIT:llä ja Caverionilla liiketoiminnan johtotehtävissä.

Pöykkö aloittaa myös Consti Yhtiöiden johtoryhmän jäsenenä.

– Tehtävässäni haluan ensisijaisesti panostaa Consti Talotekniikka Oy:n kehittämiseen ja kannattavan kasvun turvaamiseen myös tulevaisuudessa, Pekka Pöykkö kertoo.

Consti Yhtiöt on korjausrakentamiseen erikoistunut yhtiö, jonka liiketoiminta-alueista Consti Talotekniikan ydinosaamista on talotekninen suunnittelu ja urakointi niin vaativissa saneerauskohteissa kuin haastavissa uudiskohteissa.

– Pekka Pöykkö vahvistaa entisestään yrityksemme vankkaa taloteknistä osaamista. Olen erittäin tyytyväinen saadessamme toimitusjohtajan tehtävään talotekniikka-alan pitkän linjan ammattilaisen, Marko Holopainen lisää.