Wise Group ostaa Insto Sainio Oy:n Turusta
Wise Group Finland Oy on allekirjoittanut 30.10.2015 sopimuksen, jolla yhtiö hankkii turkulaisen Insto Sainio Oy:n koko osakekannan. Yrityskauppa laajentaa Wise Groupin palvelutarjontaa uudelle toiminta-alueelle. Wise Group on kaupan myötä läsnä 11 merkittävässä kaupungissa.
Insto Sainio Oy:n palveluksessa olevat 17 talotekniikan asiantuntijaa jatkavat vanhoina työntekijöinä nykyisissä tehtävissään. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Pasi Sainio. Yhtiön myyjät Pasi Sainio, Seppo Suominen ja Janne Mäki tulevat kaupan myötä Wise Groupin osakkaiksi.
”Kaupan myötä kykenemme yhdessä tarjoamaan nykyisille ja uusille asiakkaillemme kokonaissuunnittelu- ja konsulttipalveluja, joille on ollut jatkuvaa kysyntää. Tämä antaa meille myös mahdollisuuden palkata uusia asiantuntijoita mielenkiintoisiin työtehtäviin,” Wise Groupin toimitusjohtaja Aki Puska toteaa.
Wise Group Finland Oy on suomalainen yritys, joka tarjoaa talonrakennusalan konsultointi-, suunnittelu- ja rakennuttamispalveluita uudis- ja korjauskohteisiin Suomessa ja Baltian maissa. Wise Group kuuluu talonrakennussektorin kuuden suurimman asiantuntijapalveluita tarjoavan yrityksen joukkoon Suomessa. Sen pro forma -liikevaihto vuonna 2015 tulee olemaan noin 30 M€. Yritys työllistää 350 suunnittelun ja rakennuttamisen ammattilaista Espoossa, Helsingissä, Jyväskylässä, Kotkassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Lahdessa, Mikkelissä, Savonlinnassa, Tampereella ja Turussa. Yrityksen omistavat Helmet Business Mentors Oy:n ja Consilium Corporate Finance Oy:n keräämä kotimainen sijoittajaryhmä sekä toimiva johto, jonka omistusosuus yrityksestä on 34 %.
Insto Sainio Oy on Turun alueen suurimpia talotekniikkasuunnitteluun erikoistuneista yrityksistä. Yhtiön liikevaihto on n. 1,5 M€. Yhtiön toimialoina ovat kaiken tyyppisten rakennusten LVI-suunnittelu, sähkösuunnittelu ja näiden valvontapalvelut sekä uudis- että korjauskohteisiin. Yhtiö on perustettu vuonna 2005. Yritys on kasvanut talotekniikkasuunnittelun osalta voimakkaasti viime vuodet.