Pohjola Rakennus Oy:n perustamisesta 25 vuotta
Pohjola Rakennuksen toiminnan kasvattaminen sekä toiminnallisesti että alueellisesti on konsernijohtaja Juha Metsälän mukaan onnistunut hyvin. Avainhenkilöt ovat ammattitaitoisia vastuunkantajia, kuten Pohjola Rakennus Oy Uusimaan toimitusjohtaja Kim Bono (oik) ja Pohjola Rakennus Oy Hämeen Miikka Routama (vas). He ovat sitoutuneet työhönsä myös osakkeenomistajina. Kuvasta puuttuu Pohjola Rakennus Oy Infran toimitusjohtaja Kalle Tamminen. Taustalla As Oy Tampereen Sorsapuiston Tähden työmaa.
Kotimainen perheyritys on kestänyt taloussuhdanteiden rajutkin vaihtelut, tavoitteet tullaan saavuttamaan myös tänä vuonna.
– Projektinjohtomalli on ollut alusta alkaen toimintatapamme. Sen avulla voidaan valvoa laatua ja kustannuksia tehokkaasti. Muuten kilpailussa pärjää vain tekemällä kaiken vähän paremmin kuin muut, konsernijohtaja Juha Metsälä toteaa.
Porvoo Aleksanterinkatu
Vuores pohjolarakennus
Omistajilla pitää olla kasvot
Juha Metsälän mukaan keskisuuren perheyrityksen vahvuudet rakennusalalla ovat kyky nopeisiin päätöksiin, dynaamisuus ja kasvollisuus.
– Yritysten menestyminen lähtee johtajuudesta. Yritysten omistajilla tulee olla kasvot. Suomessa tarvitaan sekä perheyrityksiä että kansainvälisiä toimijoita, mutta pelkkä tytäryhtiötalous on lyhyt tie.
– Henkilöstöltä pitää vaatia tuloksia, mutta vastuuta täytyy myös jakaa, Metsälä painottaa.
Itse hän on näyttänyt mallia kiinnittämällä tytäryhtiöiden toimitusjohtajiksi ja partnereiksi alan nuorempia huippuammattilaisia: Kim Bonon Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle, Miikka Routaman Pohjola Rakennus Oy Hämeeseen ja Kalle Tammisen Pohjola Rakennus Oy Infraan.
– Haluamme olla toiminta-alueillamme paras ja dynaamisin palvelutuottaja sekä laadukkain ja kustannustehokkain rakentaja. Se on onnistuu vain kasvollisella tekemisellä, minkä tytäryhtiöt mahdollistavat, Juha Metsälä painottaa.
Pohjola Rakennus Oy, www.pohjolarakennus.fi
– perustettu 1989 Tampereella Rakennustoimisto Pohjola Oy:n nimellä
– Emoyhtiö Pohjola Rakennus Oy Sisä-Suomi, tytäryhtiöt Pohjola Rakennus Oy Uusimaa (perustettu 2013), Häme ja Infra (2014)
– projektinjohtomallilla toimiva, monipuolisen osaamisen rakennusliike sekä aluesuunnittelun ja kiinteistökehittämisen asiantunteva kumppani
– liikevaihdon ennuste 80 milj. € vuodelle 2014
– vuosituotanto 700 asuntoa, liike- ja toimitiloja sekä pysäköintilaitoksia
– suurin senioriasuntojen kehittäjä ja rakentaja, yli 200 Eloisa-kotia valmiina ja noin 250 rakenteilla