YIT on voittanut tänä vuonna tie- ja katuväylien kunnossapitourakoita Kuhmossa, Espoossa, Mikkelissä, Salossa, Jyväskylässä, Oulussa ja Helsingissä. Solmittujen sopimusten yhteenlaskettu summa on yli 80 miljoonaa euroa. Urakat alkavat 1.10.2014 ja ovat kestoltaan viisivuotisia lukuun ottamatta Oulua, joka on kolmivuotinen. Kunnossapitourakoista 43 miljoonaa euroa kirjattiin toisen vuosineljänneksen tilauskantaan ja loput on kirjattu kolmannelle vuosineljännekselle. Sopimusten myötä YIT:n markkinaosuus maanteiden hoidossa ja ylläpidossa nousi 27,3 %:iin. Kuntaurakoissa YIT on johtava yksityinen toimija.
Kunnossapitourakoista kaksi toteutetaan uusilla malleilla. Espoon alueurakassa pilotoidaan uutta kunnossapidon hoidonjohtomallia urakan monipuolisuuden ja erittäin vaativan hoitoluokituksen vuoksi. Hoidonjohtomallissa päätöksenteko toteutetaan yhdessä osapuolten kesken, mikä mahdollistaa syvemmän yhteistyön tilaajan ja urakoitsijan välillä.
Helsingin Pakilan alueurakka toteutetaan allianssimallilla, jota on aiemmin sovellettu Suomessa pääsääntöisesti rakentamishankkeissa. Pakilan alueurakka toimii pilottihankkeena mallin jalkauttamisessa myös kunnossapitoon ja sillä kartoitetaan muun muassa vaihtelevien talviolosuhteiden vaikutuksia töiden resursointiin ja kustannuksiin. Allianssissa eri osapuolet muodostavat yhteisen organisaation, jossa kaikki tavoittelevat yhteisesti sovittua tavoitekustannusta ja -tasoa “hankkeelle parhaaksi” -päämäärän ohjaamana.