Skanska on käynnistänyt uusien kerrostalokotien rakentamisen Oulun Höyhtyänpuistoon. Kysyntä asuntoja kohtaan on ollut niin vilkasta, että Skanska aloittaa alueen seuraavan asuntoprojektin ennakkomarkkinoinnin vielä tämän syksyn aikana.
Nyt rakenteilla olevaan As. Oy Oulun Höyhtyän Pihlajaan tulee 34 asuntoa, joista vain 10 on enää vapaana. Pihlajan hyvästä varaustilanteesta johtuen Skanska laittaa liikkeelle tänä syksynä myös Pihlajan viereen rakennettavan As. Oy Oulun Höyhtyän Tuijan ennakkomarkkinoinnin. Kaikkiaan Skanska rakentaa Höyhtyälle viisi kerrostaloa.
Reipasta kysyntää selittää Skanska Kotien aluejohtajan Mikko Hervan mukaan ikääntyvän väen halu vaihtaa omakotitaloista helpompiin kerrostaloasuntoihin.
”Höyhtyän ja Karjasillan alueella on paljon vanhaa omakotiasutusta, joista nämä alueet tunnetaan. Asukkaina on varttuneempaa väkeä, joka viihtyy tutussa ympäristössä eikä halua muuttaa kauas sieltä. Toisaalta omakotitalon vaatimat kunnostustyöt ja lumityöt eivät enää houkuttele, vaan etsitään uutta ja mukavampaa asumismuotoa”, sanoo Herva.
Nelikerroksinen Oulun Höyhtyän Pihlaja tulee osoitteeseen Hanhitie 13 C ja valmistuu syyskuussa 2016. Höyhtyä sijaitsee noin kilometrin kävelymatkan päässä Oulun keskustasta. Kevyen liikenteen väyliä myöten pääsee niin keskustaan kuin ulkoilemaan ympäristön puistoihin. Kävelymatkan päässä on kauppoja, harrastusmahdollisuuksia sekä päivähoito- ja opiskelupaikkoja. Autolla liikkuva ajaa sujuvasti vierestä kulkevan Joutsentien ja -sillan kautta esimerkiksi Limingantullin Prismaan ostoksille.
”Pihlajan asunnoista valtaosa on kolmen tai neljän huoneen koteja, mutta joukossa on myös muutamia pienempiä asuntoja. Tuijassa on samankaltainen valikoima tarjolla”, kertoo Skanskan asuntomyyjä Maarit Nevalainen. Kodeissa on avara pohjaratkaisu ja lasitetut parvekkeet. Keittiö ja olohuone muodostavat yhtenäisen valoisan ja toimivan tilan.