Leppävaaran pohjoisosaan on suunnitteilla korkeatasoinen keskusta, jonka kehittämiseen Espoon kaupunki on valinnut kumppanit. Skanska suunnittelee hotellikorttelia yhdessä Scandic Hotels Oy:n kanssa. Lisäksi Skanskan suunnitteluvarausalueeseen kuuluu liike- ja toimistotiloja ja mahdollisesti asumista.
Kokonaisuudessaan Pohjois-Leppävaaran suunnittelualue on jaettu kahteen osaan, joista Skanska on mukana Lintuvaarantien itäpuolella sijaitsevan osan kehittämisessä.
“Tavoitteemme on suunnitella ja toteuttaa Leppävaaraan palvelujen, työpaikkojen, asumisen sekä katuverkoston viihtyisä kokonaisuus. Lähtökohtana on korkeatasoinen, kaupunkimainen ympäristö, jonne tulee liiketiloja kävelyalueiden varteen, sanoo hankekehityspäällikkö Jorma Seppä Skanskasta.
”Alueen suunnittelu ja kaavoitus polkaistiin nyt käyntiin, ja meillä on toiveena luonnollisesti saada rakentaminen käyntiin mahdollisimman pian”, kertoo Seppä.