Nopeasti kasvava Pohjola Rakennus -konserni haastaa alansa suurimmat yhtiöt kasvavalla asuntotuotantovolyymillaan. Konsernilla on tällä hetkellä 1 133 asuntoa rakenteilla Pirkanmaalla, Hämeessä, Uudellamaalla sekä Keski- ja Itä-Suomessa. Konsernin tavoitteena on olla johtava rakennusalan toimija kullakin alueella.
Uudellamaalla Pohjola Rakennuksen tämän hetken merkittävämpänä hankkeena on As Oy Helsingin Atriumpiha Jätkäsaaressa, jonne valmistuu 2017 yhteensä 68 asuntoa. Hitas-asunnot toteutetaan arkkitehtikilpailun voittaneen arkkitehdin suunnitelmien pohjalta. Uudellamaalla on tällä hetkellä rakenteilla yhteensä 312 asuntoa ja tänä vuonna aloitetaan vielä 118 asunnon rakentaminen. Rakenteilla olevat asunnot sijaitsevat Helsingin Jätkäsaaresta Hyvinkäälle ja Nummelaan ulottuvalla alueella.
– Uudenmaan toiminta on käynnistynyt hyvin, ja odotamme vahvan kasvumme edelleen jatkuvan tänä vuonna. Useita hankkeita on käynnistymässä ennen ensi kesää, summaa Pohjola Rakennus Oy Uusimaan toimitusjohtaja Kim Bono
– RS-tuotannon haasteena on rahoituksen saatavuus etenkin kohteissa, jotka myydään pääosin sijoittajille. Tässä on innovatiivisille finanssialantoimijoille oiva mahdollisuus tuoda uusi rahoitusmalli markkinoille, Pohjola Rakennuksen konsernijohtaja Juha Metsälä huomauttaa.
Pohjola Rakennus Oy Hämeen toimitusjohtaja Miikka Routaman mukaan yhtiö on omalla alueellaan yksi johtavista asuntorakentajista.
– Olemme alueen yksi tunnetuimmista rakentajista, ja tavoitteenamme on markkinajohtajan asema asuntotuotannossa, hän sanoo.
Tampereen seudulla on tällä hetkellä rakenteilla 578 asuntoa. Tunnetuimman hankkeen Tampere-taloa vastapäätä sijaitsevan Sorsapuiston Tähden 93 asuntoa valmistuvat keväällä 2016. Seuraavana markkinoille on tulossa Tampereen Kalevanrinteen Iriksen 57 asuntoa.
Toukokuussa 2015 perustettu tytäryhtiö Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomi on jo iso toimija alueellaan. Yhtiöllä on tällä hetkellä 136 asuntoa rakenteilla Jyväskylän seudulla. Yhtiön toimitusjohtajana ja osakkaana aloitti 1.12.2015 alkaen rakennusinsinööri (AMK)Tomi Jukola. Jukola on aikaisemmin toiminut yhtiön tuotantojohtajana ja osakkaana.