Pohjola Rakennus on aloittanut kahden kerrostalon ja yhteensä 74 asunnon rakentamisen Tampereen Atalaan yhteistyössä SATOn kanssa

397_Katu

Pohjola Rakennus Oy Häme aloittaa Tampereen Atalassa vanhan Mikon Leivän leipomon tontin rakentamisen kahdella kerrostalolla, joihin tulee yhteensä 74 asuntoa. Toinen 37 asunnon kohde rakennetaan SATOlle vuokra-asunnoiksi. Pohjola Rakennuksen omana RS-tuotantona toteutettava As Oy Tampereen Atalan Mikko on vaihtoehto omaa asuntoa haluaville. Maanrakennustyöt on aloitettu ja varsinaiset rakennustyöt käynnistyvät syyskuussa ja työt valmistuvat syksyllä 2016. Hankkeiden yhteenlaskettu kokonaisarvo on noin 10,4 M€. Hankkeen työllistämisvaikutus on noin 200 henkilötyövuotta.

Kohteen suunnittelussa on huomioitu paikan lämminhenkinen historia. Voimme siis ylpeänä sanoa, että tässä kohteessa on kova kuori ja lämmin sydän, kuten aikanaan tällä paikalla leivotuissa leivissä. Myös alueen asukkaita palvelut leipomon vanha kello on suunnittelussa huomioitu. Bussia odotellessa voi ajan tarkistaa jatkossakin tulevan uuden kerrostalon seinästä. Mikon Leipä toimii edelleen uudella sijainnilla puolentoista kilometrin päässä Orimuskadulla, jossa on myös kahvio ja myymälä, joten tutut palvelut ovat edelleen kävelyetäisyydellä.

  • Tähän kohteeseen on helppo ihastua. Atalan kohteiden juuret ovat syvällä paikan historiassa. Turvallinen ja viihtyisä koti on yhtä tärkeä kuin jokapäiväinen leipä tuleville asukkaille, sanoo Pohjola Rakennus Oy Hämeen hankekehitysjohtaja Harri Kiviranta.

397_Piha

Koko alue muodostuu yhteensä neljästä kerrostalosta. Toisen vaiheen rakentaminen käynnistyy vuoden päästä syksyllä. Rakentamisen arvioidaan olevan alueella kokonaisuudessaan ohi vuoden 2017 aikana.

-Tampere on tärkeä kasvualue SATOlle. Nyt alkava kohde noudattaa investointitavoitteitamme hankkia pieniä vuokra-asuntoja hyvien liikenneyhteyksien ja palvelujen läheisyydestä. Atalanväylä 4:ään tulevien asuntojen keskipinta-ala on 47 neliömetriä ja Koilliskeskuksen palvelut ovat tulevien asukkaiden käytettävissä, toteaa SATOn aluejohtaja Mikko Nevalainen.

Pohjola Rakennus on voimakkaassa kasvussa. Pohjola Rakennuksella on parhaillaan käynnissä 867 asunnon rakentaminen. Tämä on osoitus siitä, että tuotantotapamme on tehokas. Vaikeista olosuhteista huolimatta olemme pystyneet käynnistämään uusia kohteita eri puolille Suomea.

  • Atalan aluehanke sopii hyvin strategiaamme. Rakentamalla samaan aikaan useampaa kohdetta samalle alueelle, pystymme takaamaan kustannustehokkuuden ja tarjoamaan markkinoille edullisia asuntoja. Yhteistyö SATOn kanssa on ollut toimivaa ja hanke on edennyt vauhdikkaasti molempien osapuolten toimesta, kertoo Pohjola Rakennus Oy Hämeen toimitusjohtaja Miikka Routama.