Lemminkäiselle infraurakka Lofooteilta, Norjasta

Lemminkäinen ja Norjan tielaitos ovat sopineet tieurakasta, maarakennustöistä ja kevyen liikenteen tunnelin rakentamisesta Kanebogeniin, joka sijaitsee Lofoottien saariryhmässä, Pohjois-Norjassa. Urakan arvo on noin 13,7 miljoonaa euroa. Työt alkavat huhtikuun 2015 lopussa ja valmistuvat kesäkuussa 2016.

Urakkaan sisältyy entisen tien leventäminen, kahden kiertoliittymän rakentaminen sekä uuden 40 metrin pituisen tunnelin rakentaminen kevyttä liikennettä varten. Päällystystöihin käytetään noin 12 000 tonnia asfalttimassaa.

”Levennyksen ja kevyen liikenteen tunnelin ansiosta tien käyttö on entistä turvallisempaa sekä autoilijoille että jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Myös tien ruuhkautuminen vähenee”, sanoo Risto Kupila Lemminkäiseltä.