LEMMINKÄINEN RAKENTAA ELINKAARIMALLILLA HIRSIKOULUN PUDASJÄRVELLE

Lemminkäinen rakentaa Pudasjärvelle hirsikoulukampuksen elinkaarimallilla. Kaupunginvaltuusto teki hankkeesta rahoitus- ja hankintapäätöksen vuoden 2013 lopulla, mutta töiden aloitus on siirtynyt kaavavalituksen vuoksi. Rakennustyöt ovat nyt käynnissä, ja rakennus on määrä ottaa käyttöön kesällä 2016. Hankkeen kokonaisarvo on yli 40 miljoonaa euroa. Vuosille 2014–2016 ajoittuvan investointivaiheen osuus on noin 23 miljoonaa euroa, jonka Lemminkäinen kirjaa pääosin vuoden 2014 kolmannen neljänneksen tilauskantaan.

Hankkeeseen sisältyy Pudasjärven Poroputaan alueelle rakennettavan hirsikoulun suunnittelu ja toteutus. Tämän lisäksi rakennuksen hoito, ylläpito, käyttäjäpalvelut sekä palvelusopimuksen aikaiset perusparannusinvestoinnit ovat Lemminkäisen vastuulla 25 vuoden palvelujakson ajan.

Kouluun tulee tilat noin 800 oppilaalle. Se koostuu neljästä eri rakennuksesta, joihin sijoittuvat ala- ja yläkoulut, lukio, kansalaisopisto sekä liikuntasali. Pinta-alaa on yhteensä noin 9 700 kerrosneliötä. Hirsitoimituksen alihankkijana toimii paikallinen Kontiotuote.

“Koulutilojen suunnittelua ja toteutusta ohjaavat erilaisten oppimistilojen asettamat vaatimukset. Myös hoidon ja ylläpidon kannalta kohteessa on selkeät laatutavoitteet. Meillä on hyvää kokemusta Kuopiosta ja Oulusta opetustoimen elinkaarihankkeiden toteuttamisesta. Kampus jatkaa nyt tätä sarjaa. Mietimme jo suunnitteluvaiheessa, miten voimme rakentaa parhaat olosuhteet oppimiselle ja opettamiselle”, kertoo Lemminkäisen toimitusjohtaja Casimir Lindholm.

“Pudasjärven kaupungin näkökulmasta on tärkeää, että elinkaarihankkeelle saatiin kilpailutuksen tuloksena korkeatasoiset yhteistyökumppanit. Lemminkäinen ja Kontiotuote onnistuivat hiomaan suunnitelman, joka kokonaisuudessaan vastaa tavoitettamme”, toteaa Pudasjärven vs. tekninen johtaja Eero Talala. “Koulutyötä pitkään haitanneet koulujen sisäilmaongelmat ovat ratkeamassa hankkeemme toteutuksen myötä.”