Lakean hallitus on linjannut, että yhtiö laajentaa toimintaansa hallitusti myös Etelä-Suomeen. Tontinhankinnan edistämiseksi on tammikuun alussa avattu toimipiste Riihimäelle ja toimintaa käynnistämään valittu pitkän linjan rakennuttamisen ja urakoinnin osaaja Juha Kuusiniemi.
– Tavoitteenamme on rakennuttaa kohtuuhintaista asuntotuotantoa hyville paikoille, joilla asuntojen kysyntätilanne on hyvä nyt ja tulevaisuudessa. Katsomme nykyisen taloustilanteen yli ja varaudumme jo tulevaan kasvukauteen. Rakentaminen on pitkäntähtäimen toimintaa, toteaa toimitusjohtaja Keijo Ullakko.
Tontinhankinnasta hankkeen eteneminen rakentamiseen kestää yleensä 1 – 3 vuoteen riippuen muun muassa kaavoituksen tilanteesta, mahdollisista kaavavalituksista ja ARA-päätöksistä valtion tukeman asuntotuotannon osalta.
– Etelä-Suomessa pääsisimme hyödyntämään myös valtion käynnistysavustuksia, joita ei ole viimevuosina enää myönnetty maakuntien kasvukeskuksiin. Vuoden 2009 investointiavustukset hyödynsimme tehokkaasti ja saimme työllistettyä runsaasti rakennusalan osaajia ympäri Suomea, korostaa Ullakko.
Myös Lakean oma henkilöstömäärä on kolminkertaistunut kuudessa vuodessa. Uusin tekijä on projektipäällikkö Juha Kuusiniemi, joka käynnistää Etelä-Suomentoimintoja Riihimäeltä käsin.
– On mielenkiintoista päästä hyödyntämään 32 vuoden kokemus rakennuttamisen ja urakoinnin puolelta nyt Lakean hyödyksi. Näen Lakeassa luotettavan kasvuyrityksen, kertoo 53-vuotias riihimäkeläinen Kuusiniemi.
Erityisesti Kuusiniemi uskoo Omaksi-asuntojen kiinnostavan eteläsuomalaisia asunnon tarvitsijoita.
– Omaksi avaa oven päästä turvallisesti ja kohtuuhinnalla omaan uuteen kotiin. Sellaisista asunnoista on Etelä-Suomessa huutava pula, vakuuttaa Kuusiniemi.