PEIKKO TOIMITTAA 6,2 KILOMETRIÄ DELTAPALKKEJA SUUREEN SAIRAALAHANKKEESEEN TANSKASSA

2015-12-02 12_38_50-DNV_FI.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

Peikko Group Oy:n tanskalainen tytäryhtiö Peikko Danmark ApS on saanut merkittävät Deltapalkki-tilaukset Herningin lähelle Tanskan länsiosaan rakennettavaan suureen sairaalakompleksiin DNV – Det Nye Hospital I Vest.

Ensimmäinen tilaus käsittää 3,2 kilometriä Deltapalkkeja sairaalan kahdeksan rakennusta käsittävään pohjoiseen osaan. Toinen tilaus käsittää 3,1 kilometriä Deltapalkkeja sairaalan viisi rakennusta käsittävään eteläiseen osaan. Toimitukset pohjoisosaan ovat käynnissä ja jatkuvat maaliskuuhun 2016 saakka. Eteläisen osan toimitukset ajoittuvat huhtikuu–lokakuu 2016 välille. Deltapalkkien lisäksi Peikko toimittaa kohteeseen myös betonielementtien liitososia.

Kokonaisuudessaan sairaala-ale on suuruudeltaan 135 000 m2. Rakennustyöt ovat käynnistyneet jo vuonna 2012 ja kokonaisuudessaan sairaala valmistuu vuosien 2019–2020 aikana. Kohteen rakennesuunnittelusta vastaa Sweco Danmark A/S ja arkkitehtisuunnittelusta CuraVita-yhteenliittymä. Rakennustyöstä vastaa yhteisyritys Max Bögl & JFP I/S.

“Olemme erittäin iloisia siitä, että Deltapalkki valittiin tähän suureen sairaalahankkeeseen. Palkeissa on sisäänrakennettu R120 palosuojaus ja palkit eivät näin ollen tarvitse erillistä palosuojausta työmaalla. Palonkeston lisäksi Peikon osaaminen ja kokemus matalien välipohjien värähtelyanalyysien tekemisessä oli ratkaisevassa asemassa tilauksen saamiselle. Tämä projekti on erinomainen referenssi tulevaisuuden sairaalahankkeille Tanskassa”, toteaa Peikko Group Oy:n toimitusjohtaja Topi Paananen.

Peikko toimittaa runkojärjestelmänsä uuteen lastensairaalaan

2015-11-04 11_52_50-(10678) Roundcube Webmail __ Inbox

Peikko Finland Oy on saanut merkittävän tilauksen Helsingin Meilahteen rakennettavan uuden lastensairaalan rungosta. Tilaus käsittää noin 4,7 kilometriä Deltapalkkeja sekä noin 530 tonnia liittopilareita ja muita teräsrakenteita. Toimitukset ajoittuvat marraskuulta 2015 kesään 2016 saakka.

Uuden lastensairaalan rakentamisesta vastaa SRV Rakennus Oy. Rakennesuunnittelusta vastaa Ramboll Finland Oy ja arkkitehtisuunnittelusta vastaa työyhteenliittymä Arkkitehtitoimisto Sarc Oy ja Arkkitehtiryhmä Reino Koivula Oy. Rakennukseen tulee kellarikerros sekä 8 kerrosta ja sen kokonaispinta-ala on noin 50 000 m2. Kellarikerros ja kerrokset 1–3 tehdään paikalla valaen ja rakennuksen rungon kerroksille 4–8 muodostaa Peikon toimittama runkojärjestelmä yhdessä kuorilaattojen kanssa.

”Nykyaikaisessa sairaalassa on runsaasti erilaisia välipohjaan asennustilaa vaativia tekniikka-asennuksia. Peikon runkojärjestelmän ja kuorilaataston muodostama liittorakenne oli matalin kohteeseen soveltuva elementtirakenteinen ratkaisu, ja se vastaa ominaisuuksiltaan massiivista paikalla valettua rakennetta. Lisäksi se tarjoaa muuntojoustavuutta, mitä potilashuoneet käsittävissä kerroksissa 4–8 tarvitaan”, kertoo SRV Rakennus Oy:n kohteen suunnittelupäällikkönä toiminut Olli Aho.

”Olemme Peikolla ylpeitä siitä, että saamme toimittaa runkojärjestelmämme näin tärkeään kohteeseen. Muuntojoustavuus ja rakentamisen nopeus olivat tärkeässä asemassa uutta lastensairaalaa suunniteltaessa. Näihin haasteisiin Peikon runkojärjestelmä tarjoaa erinomaisen ratkaisun”, kertoo Peikko Finland Oy:n toimitusjohtaja Esa Rusila.

PEIKOLLE SUURI DELTAPALKKITILAUS KANADASTA

Canada_Glasshouse

Peikko Groupin kanadalainen tytäryhtiö Peikko Canada Inc. on saanut merkittävän tilauksen, joka käsittää 1,9 kilometriä Deltapalkkeja sekä PCs-konsoleita. Tuotteet toimitetaan Kanadan Winnipegissä sijaitsevaan Glasshouse-asuinrakennusprojektiin. Toimitukset käynnistyvät joulukuussa 2014 ja ne jatkuvat syksyyn 2015 saakka. Rakennus valmistuu vuonna 2016.

Winnipegin keskustassa sijaitseva Glasshouse on 21-kerroksinen 54 000 m2käsittävä rakennus johon valmistuu korkeatasoisia asuntoja. Hankekehittäjänä toimivat Longboat ja Urban Capital. Kohteen rakennesuunnittelusta vastaa Crosier Kilgour & Partners ja rakentamisesta Bockstael.

“On hienoa, että Deltapalkki valittiin Glasshouseen, josta valmistuessaan tulee korkein teräsrunkoinen rakennus jossa Deltapalkkeja on käytetty. Myös tässä projektissa Deltapalkin tarjoamat edut osoittautuivat tärkeiksi. Glasshousessa välipohjien ontelolaatat jätetään näkyviin, joten Deltapalkki ja sen maalattu pohjalaippa mahdollistavat myös palkin näkyviin jättämisen. Julkisivun haasteelliset ulokkeet voitiin toteuttaa Deltapalkkiin valmiiksi asennetun reunapellityksen avulla. Myöskin Deltapalkin sisäänrakennettu palosuojaus sai kiitosta, sillä sen ansiosta työmaalla ei tarvitse tehdä erillistä palosuojausta”, kertoo Peikko Group Oy:n toimitusjohtaja Topi Paananen.

Peikko toimittaa runkojärjestelmän BW Tower-toimistotaloon Lahteen

YIT rakennuttaa Lahteen uuden rakenteilla olevan matkakeskuksen välittömään läheisyyteen 7-kerroksisen 7500 m2 käsittävän toimistotalon BW-towerin. Rakennuksen runko toteutetaan Peikon runkojärjestelmällä. Kohteen rakennesuunnittelusta vastaa Finnmap Consulting.

Peikko Finlandin toimittama BW-towerin runkojärjestelmä käsittää 1,3 kilometriä Deltapalkkeja ja 100 tonnia muita rungon komponentteja, kuten liittopilareita ja muita teräsrakenteita. Peikko vastaa myös rungon asennuksesta. Toimitukset alkavat lokakuussa ja rungon asennustyö valmistuu 2015 maaliskuuhun mennessä. Kokonaisuudessaan kohde valmistuu marraskuuhun 2015 mennessä. BW-towerin tiloihin muuttavat Lahden Kaupungin tekninen toimisto sekä YIT:n Lahden toimisto. Nimi BW-tower tulee Lahden kaupungin vaakunan palavasta pyörästä – burning wheel.

”Peikon runkojärjestelmä on osoittautunut joustavaksi ja nopeaksi tavaksi toteuttaa runko toimitilarakentamisessa. BW Tower on merkittävä kohde Lahdessa uuden Matkakeskuksen läheisyydessä. Peikon runkojärjestelmän Deltapalkkien ja liittopilareiden avulla toteutettu matala välipohjarakenne mahdollisti kerroskorkeuden kasvattamisen rakennuksen kokonaiskorkeutta kasvattamatta”, kertoo Peikko Finland Oy:n toimitusjohtaja Esa Rusila.