Lemminkäinen allekirjoittanut aiesopimuksen Himoksen kylpylähankkeesta

2015-05-26 13_45_24-Ilmakuvakartta.pdf - Nitro Pro 9 (Expired Trial)

Lemminkäinen, Holiday Club Resorts Oy ja HimosLomat-yhtiöt ovat 12.5.2015 allekirjoittaneet aiesopimuksen kylpylän, hotellin ja vapaa-ajanasumisen rakentamisesta Himoksella, Jämsässä.

Aiesopimus johtaa toteutusvaiheen sopimukseen, mikäli Jämsän kaupunki sitoutuu hankkeeseen liittyviin velvoitteisiin, jotka osapuolet ovat asettaneet sen edellytyksiksi. Lisäksi hanke vaatii asemakaavan muutoksen. Aiesopimus käsittää hankkeen ensimmäisen vaiheen, jonka investointiarvo on noin 30 miljoonaa euroa. Koko hankkeen arvo on valmistuessaan yli 50 miljoonaa euroa.

Lemminkäisen nykyisessä suunnitelmassa kylpylä, hotelli ja vapaa-ajanasuminen sijoittuvat Himos Areenan ja Centerin väliselle alueelle.

”Pidämme Himosta kasvavana ja kehittyvänä vapaa-ajankeskuksena sen keskeisen sijainnin ja ympärivuotisen toiminnan vuoksi”, sanoo liiketoimintasegmentin johtaja Pauli Mäkelä Lemminkäiseltä.