Vihdin Nummelaan tulevan hoivakodin rakennustyöt käynnistyvät

a44720c4ae4e867b_800x800ar

Vihdin Nummelan Vanhan-Sepän tielle sijoittuvalle uudelle ikäihmisten hoivakodille on myönnetty maisematyölupa ja maatyöt kohteessa on juuri aloitettu. Hoivakoti on tarkoitettu erilaisista toimintakyvyn häiriöistä kärsiville ikäihmisille, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista hoivaa ja hoitoa. Attendo Vanhaksi Sepäksi nimetty hoivakoti tulee sisältämään 40 asuntoa.

Rakennusurakan on määrä valmistua loppukeväästä 2015, joten asukkaat pääsevät muuttamaan ensi kesäksi uuteen kotiin.

aec5cf114474c995_800x800ar

– Hanke on edennyt alkuperäisten suunnitelmien mukaan ja hyvässä yhteistyössä kiinteistön omistajan ja urakoitsijan kanssa, sanoo hallintojohtaja Sami Lukkarinen Attendosta.

Hoivapalvelut uuteen hoivakotiin tuottaa Attendo, kiinteistön omistaa Suomen Hoivatilat Oy ja urakoinnista vastaa Lapti Oy.

– Rakennuksen maisemointi- ja maatyövaihe on saatu käyntiin hyvissä ajoin ennen talvea. Tämä mahdollistaa ripeän ja laadukkaan rakentamisen ilman säästä aiheutuvia viivästyksiä, kertoo rakennuttajapäällikkö Jari Lappalainen Laptista.

Rakennusvaihe työllistää 70 miestyövuotta ja valmistuessaan Attendo tarjoaa Vihdissä työtä 20 – 24 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiselle hoivakodissa.