Taysin uudisrakentamisesta päätetään syyskuussa

5a376340-a02a-4e4d-8261-5149e4aa013f
Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy ja UKI Arkkitehdit Oy
Tampereen yliopistollisen sairaalan historian merkittävimmän uudistuksen etenemisestä päätetään 29. syyskuuta järjestettävässä ylimääräisessä valtuuston kokouksessa. Pirkanmaan sairaanhoitopiirin hallitus päätti maanantaina esittää valtuustolle, että Tampereen yliopistollisen sairaalan etupihan uudisrakentaminen käynnistetään keväällä 2015.

Etupihan kahteen uudisrakennukseen D ja L ovat tulossa uudet, toimivat tilat niitä kiireellisimmin tarvitsevien potilaiden, kuten lasten, nuorten, tuki- ja liikuntaelimistön sairauksista kärsivien sekä synnyttäjien, verisuonikirurgian ja toimenpideradiologian tarpeisiin. Uusia tiloja tarvitaan myös, koska ajanmukaisia tiloja ei voi tehdä remonttien avulla sairaalan nykyisiin tiloihin. Sen estävät kantavien seinien sijainti, kerroskorkeudet ja kulkuyhteydet.

Uudisrakennukset D ja L valmistuvat vaiheittain vuoteen 2018 mennessä, ja niiden kustannusarvio on varusteluineen noin 150 miljoonaa euroa.

Etupihalle on suunniteltu myös Tays Sydänkeskus Oy:n rakennuttama ja rahoittama N-rakennus, jonka kustannusarvio on noin 30 miljoonaa euroa sekä maanalainen pysäköintilaitos, jonka kustannusarvio on noin 25 miljoonaa euroa ja sen maksavat Vieritie Oy ja pysäköitsijät. Ne rakennettaisiin samassa yhteydessä sairaanhoitopiirin D- ja L -uudisrakennusten kanssa.

Taysin etupihan uudisrakentamisen jälkeen on tarkoitus päättää sairaalan vanhojen, huonokuntoisten tilojen remontoinnista. Sen kustannusarvio on noin 90 miljoonaa euroa.

Uusien tilojen rakentamista, vanhojen korjaamista

Taysin uudistamisen tavoitteena on turvata alueen kasvavalle väestölle nykyvaatimusten mukaiset terveyspalvelut. Se edellyttää toiminnan ja tilojen uudistusta.

– Tilat ovat käyneet osin ahtaiksi ja huonokuntoisiksi. Yksiköiden osat sijaitsevat kaukana toisistaan. Se aiheuttaa potilaille harmia ja henkilökunnalle turhaa työtä, joka pitäisi kohdentaa suoraan potilaiden hoitamiseen. Myös hoitokäytäntöjen ja –mahdollisuuksien kehittyminen edellyttävät lisää nykyaikaisia tiloja, kertoo kehitysjohtaja Isto Nordback.

Välttämättömien uudistusten avulla on tarkoitus parantaa potilasturvallisuutta, helpottaa potilaiden asiointia, luoda toimiva työympäristö ja yksinkertaistaa tavaroiden ja ihmisten liikkumista alueella. Uudet tilat lisäävät potilaiden yksityisyyttä ja viihtyvyyttä, myös läheiset voivat olla nykyistä enemmän läsnä. Taysin uudistamisen tavoitteena on myös parantaa sairaalan tuottavuutta.

Aikataulua lykättiin kuntien toiveesta

Taysin etupihan rakennustöiden oli tarkoitus käynnistyä loppukesästä 2014, mutta Pirkanmaan kunnat toivoivat keväällä siihen aikalisää kuntien heikon taloudellisen tilanteen ja sote-uudistuksen yksityiskohtien tarkentumisen vuoksi. Kuntien toiveesta kevään aikana valmisteltiin myöhennetty ja jaksotettu suunnitelma.

– Kyseessä on iso investointi, mutta kun sen suhteuttaa sairaanhoitopiirin liikevaihtoon, sitä voidaan pitää varsin normaalina kunnallisena investointina. Investoinnin avulla uudistiloja saavien toimintojen hinnankorotuspaineet tulevat vähenemään, kun tuottavuushyödyt ja ulkokuntamyynnin kasvu on huomioitu, sanoo talousjohtaja Pasi Virtanen.

– Taysin uudistaminen on Pirkanmaalla merkittävä yhteinen hanke, jolla turvataan alueen asukkaiden hyvä erikoissairaanhoito myös tulevaisuudessa. Hankkeen myötä yliopistosairaalan palvelut voidaan tuoda vähintään nykyisessä laajuudessaan myös nykyiselle erityisvastuualueelle ja muualle maahan, sanoo sairaanhoitopiirin johtaja Rauno Ihalainen.

www.pshp.fi/uudistamisohjelma