Tallink-konserni, Tallinnan kaupunki ja Infortar ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen Tallinnan Linnahallin kehittämisestä

Tallink-konserni on tänään allekirjoittanut aiesopimuksen Viron suurimman sijoitusyhtiö AS Infortarin sekä Tallinnan kaupungin kanssa Tallinnassa sijaitsevan massiivisen Linnahallin kehittämisestä. Linnahallista aiotaan rakentaa kansainvälinen konferenssi- ja konserttikeskus, jossa on myös matkustajasatama, hotelli, liikekeskus, ravintoloita, kahviloita ja vapaa-ajan palveluita.

– Tallinnan kaupunki on löytänyt yhteistyökumppanit, joiden kanssa Linnahallin kiinteistön kehittäminen on mahdollista toteuttaa. Kansainvälinen konferenssi- ja konserttikeskus yhdessä matkustajasataman kanssa piristää matkailualaa, yleistä taloutta ja luo työpaikkoja tulevaisuudessa. Hankkeen toteutus yhteistyössä osapuolten kanssa tarjoaa monipuolisen kaupunkialueratkaisun Linnahallin alueelle, kertoo Tallinnan kaupunginjohtaja Mihhail Kõlvart.

Kehityshankkeen toteuttamiseksi Tallink-konserni, Infortar ja Tallinnan kaupunki perustavat yhteisyrityksen, jonka omistajuus jakautuu seuraavasti: Tallinnan kaupunki omistaa 34 prosenttia, Tallink-konserni 33 prosenttia ja Infortar 33 prosenttia. Yhteisyrityksen perustamisen yhteydessä osapuolet sijoittavat yritykseen yhteensä miljoona euroa. Hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset ovat noin 300 miljoonaa euroa.

– Tallinnan kaupunki ja Viron hallitus ovat jo kauan odottaneet toteuttamiskelpoista ehdotusta Linnahallin kehittämisestä sekä kansainvälistä tapahtumakeskusta, joka edesauttaisi Tallinnan ja Viron turismia. Viro tarvitsee kipeästi suurta, kapasiteetiltään yli 5000 henkilön konferenssi- ja konserttisalia, joka mahdollistaisi suurten konferenssien ja kulttuuritapahtumien järjestämisen Virossa. Visiomme Tallinnan kaupungin kanssa on rakentaa houkutteleva ja toimiva konferenssi-, matkustajasatama- ja viihdekompleksi Tallinnan Linnahallin alueelle sekä sen lähiympäristöön, kertoo Tallink-konsernin toimitusjohtaja Paavo Nõgene.

Nõgenen arvion mukaan kaupungin alueella vierailee yli 10 miljoonaa ihmistä vuosittain.

Sopimuksen osapuolet sopivat yhteistyön periaatteista ja toimintasuunnitelmasta lähikuukausien aikana. Olettaen, että Tallinnan kaupunginvaltuusto tukee päätöstä, yhteisyrityksen odotetaan muodostuvan jo tämän kevään aikana. Arkkitehtuurissa otetaan luonnollisesti huomioon Linnahallin historiallisuus ja noudatetaan kunnostamista koskevia erityisvaatimuksia.

Uuden keskuksen arvioitu rakennusaika on kolme vuotta siitä, kun kaikki tarvittavat luvat on saatu ja kaikki vaadittavat sopimukset on allekirjoitettu.