Suomen suurin IT-tukkuri ALSO Finland rakentaa uuden logistiikkakeskuksen Pirkkalaan

a29550dc34e3b77e_800x800ar

Kymmenien miljoonien investoinnilla panostetaan palveluun kotimaassa

Suomen suurin IT- ja kulutuselektroniikan tukkuri ALSO Finlandin uusi logistiikkakeskus rakennetaan Pirkkalaan. Yksityiskohdat vuosi sitten julkistetusta Pirkanmaalle rakennettavasta keskuksesta kerrottiin tänään ALSO Expossa, pohjoismaiden suurimmassa IT-alan ammattilaistapahtumassa.

Logistiikkakeskus valmistuu vuonna 2016 Pirkkalan kuntaan Linnakallion alueelle. Kyseessä on kymmenien miljoonien eurojen investointi. Tarkkaa summaa ei julkisteta. ALSO Finland työllistää Suomessa 200 ihmistä.

”Paikallisuus on vahva kilpailuetumme. Toimitamme tilaukset seuraavana päivänä tilauksesta ympäri Suomen. Otamme asteittain käyttöön myös saman päivän toimitukset. Kartoitimme eri vaihtoehtoja uudeksi sijainniksi naapurimaat mukaan lukien. Meille tuli selväksi, että kun nykyinen palvelulupaus nopeista toimituksista halutaan säilyttää, paras valinta meille oli Pirkkala”, ALSO Finlandin toimitusjohtaja Mervi Airaksinen sanoo.

”Olemme todella tyytyväisiä, että ALSO valitsi uusien toimitilojensa sijaintipaikaksi Tampereen seudun esillä olleiden vaihtoehtojen joukosta. Erityisen iloisia olemme, että juuri Pirkkala tarjosi yhtiön mielestä parhaat edellytykset tulevalle toiminnalle. ALSO on pienyritysvaltaiselle Pirkkalalle erittäin merkittävä, sillä yrityksestä on tulossa kunnan suurin yksityinen työnantaja. Pirkkalan kunta tekee kaikkensa tukeakseen yrityksen menestyksekästä toimintaa”, Pirkkalan pormestari Helena Rissanen sanoo.

”Linnakallion yritysalue sijaitsee poikkeuksellisen hyvällä paikalla. Rakennamme alueelle uudentyyppistä kaupan kokonaisuutta, joka koostuu tässä vaiheessa kolmesta osasta. Osista julkistettiin jo aiemmin syyskuussa Itellan logistiikkahanke. Tässä suhdannetilanteessa tällaiset investoinnit ovat erittäin tervetulleita”, Rissanen jatkaa.

”IT- ja kulutuselektroniikan ostopaikat ja -tavat muuttuvat. Kansainvälinen peli kovenee ja kauppa siirtyy verkkoon. Uusi logistiikkakeskus tarjoaa meille ainutlaatuisen mahdollisuuden uudistaa logistista konseptiamme vastaamaan muuttuvan markkinan tarpeisiin. Verkkokaupan kasvun myötä yksittäisen tilauksen koko pienenee ja toimitettavien tilausten ja toimituspisteiden määrä kasvaa räjähdysmäisesti. Otamme uudessa logistiikkakeskuksessamme nämä muutokset huomioon. Uusi logistinen konseptimme on kilpailuedun lähde niin meille kuin jokaiselle asiakkaallemmekin”, Airaksinen kertoo.