SRV on mukana kehittämässä Keravan keskusta-aluetta rakentamalla kävelykadun varteen liikekeskuksen sekä asuntoja. Tämän hetkisten suunnitelmien mukaan hanke sisältää viisi asuinkerrostaloa sekä liikekeskuksen koostuen kiinteistöosakeyhtiö Aleksintorista, jonka SRV osti NIAMin hallinnoimalta rahastolta, sekä kahdesta Keskon eläkekassalta ostetusta kiinteistöstä. SRV allekirjoittaa asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen ja hankesopimuksen lokakuussa. Tavoitteena on hankkia vahva asemakaava kesäksi 2016, jolloin rakentaminen voisi alkaa syksyllä 2016.
“Olemme iloisia, että saamme olla kehittämässä Keravan keskustaa tuomalla sinne kauan kaivattua modernia liiketilaa sekä asuntoja juna-aseman läheisyyteen. Kävelykatua elävöitetään ja keskustaan tuodaan kauppoja ja palveluita. Strategiamme mukaisesti keskitymme asuntorakentamisessa juuri tällaisiin hyvien liikenneyhteyksien varrella olevien kasvukeskusten asuntokohteisiin”, sanoo SRV:n Suomen hankekehityksestä vastaava varatoimitusjohtaja Timo Nieminen.
Viisi asuinkerrostaloa valmistuvat liukuvasti vuosien 2018-2022 aikana ja sisältävät yhteensä noin 350 asuntoa. Liikekeskus valmistuu vuonna 2018, ja siihen tulee ruokakauppa, kahvila- ja ravintolapalveluita sekä muita kauppoja ja palveluita. Liikekeskuksen käyttäjä- ja sijoittajaneuvottelut ovat käynnissä. Keskuksen päävuokralainen on Ruokakesko.
“Keravan hankkeemme on asuntoja ja liiketilaa yhdistävä, olemassaolevaan kaupunkirakenteeseen toteutettava hybridihanke. Helsingin Kalasatamaan parhaillaan kohoava REDI sekä Niittykummun metrokeskus Espoossa ovat esimerkkejä samantyylisistä jo meneillään olevista hankkeistamme”, Nieminen kertoo.