Pohjolan Liikenteen uusi bussivarikko harjakorkeuteen

pohjolanliikenne_varikko2017_havainnekuva

Pohjolan Liikenteen uuden varikon ja pääkonttorin rakennustyöt Helsingin Pasilassa ovat edenneet aikataulussa. Tänään vietetään keväällä valmistuvan rakennuksen harjannostajaisia rakennuttajan, urakoitsijoiden, Pohjolan Liikenteen henkilöstön sekä yhteistyökumppaneiden kesken.

– Huhtikuussa alkaneet rakennustyöt ovat edistyneet hyvin ja uudet tilat alkavat hahmottua. Pääkonttorin ja varikkojen muutot tapahtuvat huhtikuun loppuun mennessä, Pohjolan Liikenteen toimitusjohtaja Heikki Alanko toteaa.

Uusi Veturitien varikko on valmistuttuaan yksi Suomen suurimmista ja nykyaikaisimmista bussivarikoista. Sieltä voidaan hoitaa noin 300 bussin liikenne, ja se voi toimia yli 700 henkilön työpaikkana ja tukikohtana.

– Pohjolan Liikenne on vuosien mittaan kehittynyt ja kasvanut pääkaupunkiseudun joukkoliikenteessä. Uuden varikon avulla haluamme varmistaa hyvän palvelun jatkuvuuden asiakkaillemme.

Tulevien tilojen koko on noin 5000 kerrosneliötä. Ne sisältävät mm. kaksi autojen sisäpesulinjaa, avarat korjaamotilat sekä nykyaikaiset toimisto- ja sosiaalitilat. Varikolle rakennetaan lisäksi täydet valmiudet sähköbussiliikenteelle sekä kuljettajavaihdoissa käytettäville sähköautoille, joita yhtiöllä on jo 25.

Uudelle varikolle keskitetään nykyisten Postintaipaleen varikon ja Veturitien varikon toiminnot, jotka ovat käyneet ahtaaksi Pohjolan Liikenteen liiketoiminnan laajentuessa. Hankkeen taustalla ovat myös Postintaipaleen alueelle suunnitellut kaavamuutokset. Uusi varikko varmistaa Pohjolan Liikenteen toimintaedellytykset pääkaupunkiseudulla pitkälle tulevaisuuteen.

Varikon rakennuttaja on Pohjolan Liikenteen omistava VR Group, ja uudet tilat rakennetaan VR Eläkesäätiöltä vuokratulle tontille. Pääurakoitsija on Rakennusosakeyhtiö Hartela.