Vuoden Pintaurakoitsija 2015 on julkistettu Pintaurakoitsijat ry:n vuosikokoustapahtumassa Rovaniemellä 27.3.2015. Valinnan on tehnyt tuomaristo, johon kuuluu jäseniä Pintaurakoitsijat ry:n lisäksi Väriteollisuus ry:stä, Rakentamisen Laatu RALA ry:stä sekä Rakennusteollisuus RT ry:stä. Tunnustuksen avulla Pintaurakoitsijat ry haluaa herättää keskustelua hyvästä urakointitavasta sekä kehittää pintakäsittelytyön laatua.
Valinta vuoden 2015 pintaurakoitsijaksi on lappeenrantalainen Maalausliike Peuhkuri Oy.
Tuomaristo arvostaa yrityksen pitkää historiaa, sen muuntautumiskykyä sekä taitoa vastata niin ajan kuin toimialankin asettamiin haasteisiin. 1950-luvun alussa perustettu yritys selvisi esimerkiksi 1990-luvun taloudellisesta laskusuhdanteesta laajentamalla toimintaansa Pietariin, jossa sillä on edelleen toimipiste Lappeenrannan ja Haminan ohella. Valintakriteereissään tuomaristo korosti myös yrityksen monipuolisuutta; perinteisten tasoite- ja maalaustöiden lisäksi se tekee myös paljon erilaisia viimeistelytöitä.
Yksi tuomariston huomioimista tekijöistä on Maalausliike Peuhkuri Oy:n panostus laatuun, joka syntyy osaavan henkilökunnan käsissä. Yritys ylläpitää työntekijöidensä ammattitaitoa kouluttamalla heitä jatkuvasti. Viime vuonna yritys oli mukana toimintajärjestelmän kehittämiseen tähtäävässä projektissa, jossa kehitettiin ja dokumentoitiin sen laatu- ja ympäristöjärjestelmiä sekä johtamis- ja toimintajärjestelmää. Yritys hakee toimintajärjestelmälleen RALAn sertifiontia.
Matti Peuhkurin jälkeen maalausliikkeen johdossa ja omistajina ovat toimineet uuden polven edustajat – veljeksetAnssi Peuhkuri toimitusjohtajana ja Harri Peuhkuri laskenta- ja laatuvastaavana. Vuosikymmenten pitkäjänteisen työn myötä yritys on siirtynyt kohti kokonaisvaltaisempaa rakennus-urakointia ja samalla myös pääurakoitsijan rooliin. Sen vuotuinen liikevaihto on ollut viime vuosina noin 5 miljoonan euron luokkaa.
Liiketoimintansa ydinalueen lisäksi Maalausliike Peuhkuri Oy on aktiivinen toimija myös järjestötoiminnassa. Sekä Anssi että Harri Peuhkuri ovat, jo edesmenneen isänsä tavoin, aktiiveja sekä liiton että paikallisyhdistyksen luottamushallinnoissa.