Piikkiön keskustassa Kaarinassa käynnistyy kesälomien jälkeen kerrostalotyömaa. Varsinais-Suomen Asumisoikeus Oy eli Vaso rakennuttaa 23 asumisoikeusasuntoa osoitteeseen Koroistenkuja 1.
Kirkollisen lähiympäristönsä johdosta kiinteistö saa nimekseen Pappilanaho. Hanke sai ARA:n asumisoikeustalon korkotukilainan hyväksymispäätöksen heinäkuun puolivälissä. Muuttovalmiita asuntojen ennakoidaan olevan elokuun lopussa vuonna 2016.
Yhden neljäkerroksisen kerrostalon käsittävän hankeen urakoitsijana on Peab Oy. Hankkeen kokonaisarvo on 3,1 milj. euroa, josta 15 % rahoitetaan tulevien asukkaiden asumisoikeusmaksuilla ja 85 % valtion takaamalla korkotukilainalla.
Rakennettavat asunnot ovat yksi – kaksi huonetta tyyppisiä ja pinta-alaltaan pieniä 42 – 56 neliötä. Kaikissa asunnoissa on varusteina mm. sauna, parvekelasitus ja astianpesukone.
Vaso aloittaa asuntojen markkinoinnin alkusyksyn aikana. – Tarkempia hintatietoja ei ole vielä saatavissa, mutta asumisoikeusmaksu tulee olemaan keskimäärin 415 euroa neliöltä ja kuukausittain maksettava käyttövastike noin 12 euroa, sisältäen vesimaksuennakon ja 10M laajakaistan, kertoo Vason asuntopäällikkö Tiina Arnivaara.