Peikko toimittaa perustusraudoitukset Ajoksen tuulivoimapuistoon Kemiin

p1ahopm65qplv5j1vqae241c5c5.001

Peikko Finland Oy toimittaa perustukset Kemiin rakennettavaan Ajoksen tuulipuistoon. Tilaus sisältää perustusten suunnittelun ja perustuskomponenttien toimituksen. Peikon toimitukset ajoittuvat huhtikuun lopun ja heinäkuun alun välille. Perustusten rakentaminenalkaa toukokuun alussa ja ne valmistuvat syyskuun loppuun mennessä.

Ajoksen tuulivoimapuiston hankekehittäjänä toimii OX2. Rakentamisesta kokonaisuudessaan vastaa Empower. Siemens toimittaaAjokseen 5 kappaletta WT-3.2MW-113 turbiinia, joiden napakorkeus on 92.5 metriä sekä 8 kappaletta SWT-3.3MW-130 turbiinia, joiden napakorkeus on 85 metriä. Turbiinit asennetaan syksyllä 2016 ja uudet tuulivoimalat ovat tuotantokäytössä vuoden 2017 lopussa.”Kahdeksan voimalaa rakennetaan keinosaarille, joten rakennuskohteena Ajoksen tuulipuisto on poikkeuksellisen haastava”, toteaa johtaja Juha Lamberg Empower PN Oy:stä.

“Olemme iloisia siitä, että Peikko pääsee jälleen tekemään yhteistyötä Empowerin kanssa tuulivoimahankkeessa. Olemme jatkaneet ainutlaatuisen perustusratkaisumme optimointia teräksen ja betonin määrän sekä projektikohtaisten muuttuvien maaperäkantavuuksien mukaisesti. Kustannustehokkuus yhdistettynä nopeaan ja joustavaan suunnittelu-tuotanto-toimitus-asennus-ketjuumme oli ratkaisevaa tämän hankkeen kohdalla,” kertoo Peikko Finland Oy:n toimitusjohtaja Esa Rusila.