Olympiastadion kohti uutta aikaa

942bf2f1-fbcd-493d-b89c-83cdf5b4bd65-main_image

Olympiastadion/ilmakuva

Olympiastadionin perusparannus- ja uudistamishankkeen hankesuunnitelma on valmistunut. Rakennustöiden on määrä käynnistyä vuonna 2016 ja uudistettu Olympiastadion avataan keväällä 2019.

Uudistettu Olympiastadion on kapasiteetiltaan Suomen suurin urheilun ja viihteen tapahtuma-areena. Tulevaisuudessa Olympiastadionilla arvioidaan vierailevan vuosittain noin miljoona kävijää. Katsomopaikkoja uudistetulla stadionilla on 35 000-36 000.

Hankkeen kokonaislaajuus on 40 720 bruttoneliötä ja uusia tiloja suunnitelmaan sisältyy yhteensä 19 290 bruttoneliötä. Lisäksi kenttäalue ja juoksuradat uudistetaan osana hanketta.

”Olympiastadion täyttää urheilun, viihteen ja kulttuurin suurtapahtumien vaatimukset ja mahdollistaa myös uusien kansainvälisten suurtapahtumien hakemisen Suomeen”, toteaa liikunta-asioista vastaava ministeri Carl Haglund. Rakentamisvaiheen ja toiminnan laajentumisen taloudelliset ja työllisyyttä edistävät vaikutukset ovat merkittävät, korostaa ministeri.

Kaunis funkkisstadion tulee säilyttämään tärkeät ominaispiirteensä. Uutta rakennetaan tulevaisuutta ajatellen, mutta arkkitehtuuria kunnioittaen.

”Funktionaalista tyyliä edustava Olympiastadion on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia helsinkiläisiä rakennuksia. Stadionin rakennuskokonaisuus on tärkeä pitää aktiivisessa käytössä. Uudistus tuottaa myös nykyistä enemmän liikunta- ja urheilumahdollisuuksia kaikille kaupungin asukkaille. Stadion on erittäin merkityksellinen kaupungille, sillä sen tuotantotaloudellisten vaikutusten arvioidaan olevan mittavia”, Helsingin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen toteaa.

Hankesuunnitteluvaiheen kustannusarvion mukaan uudistamisen kustannukset ovat 209 milj. euroa (alv 0). Valtion osuus on puolet hankkeen kustannuksista. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2012 yhteistyösopimuksen, jonka mukaan kaupunki ja valtio rahoittavat perusparannuksen yhtä suurin osuuksin. Hankesuunnitelma on määrä käsitellä Helsingin kaupunginvaltuustossa alkuvuodesta 2015.

Lisää aiheesta:

Olympiastadion uudistamisen hankesuunnitelma