Kuva: Arkkitehdit Anttila ja Rusanen Oy
“Nokialla on asumiseen houkutteleva kaupunkikeskusta, jossa etäisyydet tuntuvat todellista lyhemmiltä ja palvelut kokoaan paremmilta”
Nokian kaupungin järjestämässä arkkitehtisuunnittelukilpailussa tavoitteena oli ideoida laadultaan korkeatasoinen sekä samalla realistinen ja toteuttamiskelpoinen maankäyttöratkaisu keskusta-alueen elinvoiman lisäämiseksi, maankäytön kehittämiseksi ja tulevien asemakaavamuutosten suunnittelun tueksi. Kilpailualue käsittää Nokian keskusta-alueen Nokianvirran tehdassaarelta rautatien pohjoispuoliselle teollisuusalueelle asti.
Palkintolautakunta päätti yksimielisesti valita Nokian keskustan suunnittelukilpailun ensimmäiselle sijalle ehdotuksen ”Ropelli”. Ehdotus täyttää parhaiten kilpailulle asetetut tavoitteet. Ehdotuksessa esitetään alueelle laadukas, toimiva ja joustava ratkaisu, jossa on huomioitu hyvin alueen vetovoima-tekijöitä ja muodostettu selkeä ja kaupunkimainen kytkeytyminen ympäröivään rakennettuun ympäristöön ja viheralueisiin.
Työn on suunnitellut suunnittelutoimisto Arkkitehdit Anttila ja Rusanen Oy.
Lisäksi palkintolautakunta päätti myöntää kunniamaininnan ehdotukselle ”Tahti tiivistyy”, jonka takana on Arkkitehtitoimisto A-konsultit Oy. Palkintolautakunnan mukaan monipuolisessa ehdotuksessa on hyviä ideoita ja useita mielenkiintoisia aiheita, joita voidaan hyödyntää osa-alueiden jatkokehittämisessä.
Muita ehdotuksia ei asetettu paremmuusjärjestykseen. Kaikissa ehdotuksissa on ansioita, joita palkintolautakunnan mukaan voidaan huomioida Nokian kaupungin keskustan jatkokehittämisessä.
Laatuarvioinnin perusteella Nokian kaupunginhallitus päätti kutsua arkkitehtuurikilpailuun neljä suunnittelutoimistoa: Arkkitehtitoimisto Harris-Kjisik Oy, Arkkitehtitoimisto A-konsultit Oy, FCG Arkkitehdit sekä Arkkitehdit Anttila ja Rusanen Oy.
Palkintolautakunta piti kilpailun tasoa hyvänä. Kilpailijat olivat paneutuneet haastavaan tehtävään huolella, ja ehdotuksissa esitettiin lukuisia laadukkaita ja monipuolisia ideoita Nokian keskustan kaupunkirakenteen ja keskeisten kohteiden kehittämiseksi.