Helsingin ja Uudenmaan arkkitehdit HESA-SAFA on järjestänyt yhdessä Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian oppituolin kanssa ideakilpailun elokuvateatteri Maximin kiinteistön kehittämiseksi. Palkintolautakunta ilmoittaa voittajan ja muut palkitut työt kilpailun tulosten julkistus- ja palkintojenjakotilaisuudessa tiistaina 16.6. klo 15.30 elokuvateatteri Maximissa.
Kilpailussa haettiin uusia ja oivaltavia näkökulmia monikerroksisen kaupunkikuvan ja tilan käsittelyyn sekä uuden ja vanhan vuoropuheluun. Kilpailun toivottiin antavan lisäaineksia jo virinneeseen julkiseen keskusteluun kiinteistön kehittämisestä, joka alkoi kiinteistön omistajan ilmoitettua tutkivansa suunnitelmia saada kiinteistöstä parempaa tuottoa kuin mitä nykyisestä elokuvateatterista saadaan. Kilpailu haastoi opiskelijat pohtimaan, miten näennäisen ristiriitaiset tavoitteet säilyttää vanhaa ja rakentaa uutta voidaan yhdistää.
Aalto-yliopiston arkkitehtuurin opiskelijoiden lisäksi myös Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksen sekä Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston opiskelijat olivat oikeutettuja osallistumaan kilpailuun. Kilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä 12 ehdotusta.
Kilpailussa tuli esiin kiinnostavia mahdollisuuksia kehittää Maximin kiinteistöä elokuvakulttuurin lähtökohdista. Rakennuksen katolle ja sisäpihalle olisi mahdollista rakentaa erityyppisiä elokuvasaleja sekä kahviloita, ravintoloita, näyttelytiloja ja muita tiloja, joissa voi pistäytyä ennen elokuvaesitystä tai jatkaa iltaa sen jälkeen.
Kilpailun voitti Leevi Kerola Tampereen teknillisestä yliopistosta ehdotuksellaan Nostalgia. Suunnitelma pohjalta Helsingin keskustaan voisi kehittyä uudentyyppinen kulttuuripalatsi, joka maksimoisi kiinteistön kulttuuriarvon. Tekijä on sijoittanut rakennuksen katolle uuden elokuvasalin, kahvilan, monitoimitilan ja elokuvaterassin ulkoilmanäytöksiä varten. Uusi kattokerros ja osa sisäpihasta on katettu aaltoilevalla lasirakenteella, joka olisi kiehtova uusi kerrostuma Kluuvikadun katukuvaan.
Toisen palkinnon sai Tatu Rauhala Tampereen teknillisestä yliopistosta ehdotuksellaan EST1909. Tekijä on kehitellyt nykyisten tilojen ympärille monipuolisen elokuvakeskuksen. Uudessa pihasiivessä on kahvila ja kaksi uutta teatterisalia ja uudessa kattokerroksessa kattoikkunoiden valaisema monitoimitila. Lasiseinäinen korotusosa täydentää hienovaraisesti nykyistä lasijulkisivua.
Kolmannen palkinnon saivat ehdotuksen Kattojen yllä tekijät Anna Grönlund Oulun yliopistosta ja Satoshi Ohtaki Aalto-yliopistosta. Suunnitelmassa on pohdittu vakavasti elokuvissakäynnin tulevaisuutta ja kehitetty uudenlaisia salikonsepteja, kuten ravintolateatteri, baariteatteri ja keittiöteatteri.
Kunniamaininta annettiin Hanna Kiemalle Aalto-yliopistosta ehdotuksesta 2110H. Tekijä on suunnitellut rakennuksen katolle omaperäisen ravintolamaailman, jonka yhteydessä on laaja kattoterassi ja ulkoilmanäyttämö.
Palkintolautakuntaan kuuluivat:
- Aino Niskanen, arkkitehti SAFA, professori, Aalto-yliopisto, palkintolautakunnan puheenjohtaja
- Mikko Heikkinen, arkkitehti SAFA, professori, Aalto-yliopisto
- Juha Ilonen, arkkitehti SAFA, taiteilijaprofessori, Arkkitehtitoimisto Juha Ilonen
- Samuli Woolston, arkkitehti SAFA, Arkkitehtitoimisto ALA Oy
- Dome Karukoski, elokuvaohjaaja
- Aleksi Neuvonen, tutkimuksen johtaja, Demos Helsinki.
- Palkintolautakunnan sihteerinä on toiminut arkkitehti, Aalto-yliopiston tuntiopettaja Kristo Vesikansa
Kilpailun pääsponsori on Helsinki-filmi. Lisäksi palkintoja ja järjestelyjä ovat ovat tukeneet mm. Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali, Cinema Mondo, B-plan Distribution Oy, Bufo Oy, Finnkino Oy, Movision Oy, Ravintola Sunn, Karl Fazer Café, Rosebud Oy, Suomen elokuvatuottajien keskusliitto SEK sekä WIFT/ Women in Film & Television Finland ry.