Kuva: Heikki Hietala
Lappeenrannan vanhoihin, hissittömiin kerrostaloihin on pääosin viimeisten kymmenen vuoden aikana jälkiasennettu lähes 60 hissiä, joihin valtion Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) on myöntänyt avustusta. Tänä vuonna ARA on tehnyt avustuksen varauspäätöksen kahdeksaa jälkiasennushissiä varten Lappeenrannassa. Avustusta myönnetään ympäri vuoden.
Lappeenrannassa on edelleen noin 350 vähintään kolme asuinkerrosta käsittävää hissitöntä kerrostaloa. Kaupungin asuntotoimenjohtaja Risto Kantola kannustaa hissittömien kerrostalojen hallituksia ja asukkaita tarttumaan tilaisuuteen. Avustus kattaa vielä tällä hetkellä enimmillään puolet hissin jälkiasennushankkeen kustannuksista.
‒ Valtio myöntää hissiavustuksia asunto-osakeyhtiöille, asumisoikeustaloille ja vuokrataloyhtiöille. Kymmenen viime vuoden aikana Lappeenrannassa toteutettujen lähes 60 hissin yhteenlasketut kustannukset ovat olleet noin kymmenen miljoonaa euroa, josta valtio on maksanut puolet. Jälkiasennettujen hissien ansiosta kulku noin 1150 asuntoon on helpottunut, Kantola laskee.
Lappeenranta on ollut vuodesta 2013 asti mukana valtakunnallisessa Hissi Esteetön Suomi 2017 – hankkeessa, jonka tarkoituksena on kaksinkertaistaa jälkiasennushankkeiden määrä vuoteen 2017 mennessä. Vuoden 2013 jälkeen valtio on avustanut Lappeenrannassa kaikkiaan 18 hissin jälkiasennusta.
Valtionavustushakemukset toimitetaan ARAlle kaupungin asuntotoimen välityksellä. Samalla voi kysyä ohjeita ja vinkkejä.
Valtion hissiavustuksesta ja sen hakemismenettelystä löytyy tietoja ARAn verkkosivuilta www.ara.fi > Rahoitus> Avustukset. Myös osoitteesta www.hissiin.fi löytyy runsaasti hissihankkeen toteuttamista käsittelevää tietoa.