Keskustakirjaston rakennustyöt etenevät ajoissa ja budjetissa

28063dfa-f8e5-462e-bf01-2c4d5face005-main_image

Havainekuva keskustakirjaston ylimmästä kerroksesta

Keskustakirjaston työmaalla Töölönlahdella kuopaistiin ensimmäinen kauhallinen maata syyskuussa 2015. Reilun vuoden urakoinnin jälkeen työmaa on palannut jälleen maan pinnalle. Maanrakennustyöt ja kellarikerroksen betonirakennetöistä vastannut Maanrakennusliike E. M. Pekkinen Oy luovuttaa työmaan marraskuussa YIT Oyj:lle, joka jatkaa työtä maanpäällisten osien parissa.

”Keskustakirjaston työmaa on edennyt aikataulussa ja budjetissa,” toteaa hankesuunnittelupäällikkö Irmeli Grundström kiinteistöviraston tilakeskuksesta. Kirjaston on määrä valmistua joulukuussa 2018 ja sen rakentamiskustannukset ovat 98 miljoonaa euroa.

Samalla Grundström haluaa kiittää maanrakennusurakoitsijaa taitavasta työstä, sillä yhteistyö on sujunut hyvin vaikeassa rakennuspaikassa.

Rakennustöiden kanssa rinnan jatkuvat myös kirjaston palvelujen ja toimintojen suunnittelu. Eritysesti perheiden palvelut ja yhteistyö kumppaneiden kanssa ovat tällä hetkellä keskipisteessä.

”Esimerkiksi monelle asiakkaalle kirjaston luokitus tuottaa päänvaivaa ja aineiston parempaan löydettävyyteen etsitään uudenlaisia ratkaisuja. Myös irtokalustesuunnittelu on alkanut tänä syksynä”, kertoo kirjastotoimen johtaja Tuula Haavisto.

Keskustakirjastossa toteutetaan Suomen oloissa harvinaisen laaja puujulkisivu. Tätä hankintaa kaupunki valmistelitekemällä yhteistyötä Aalto-yliopiston kanssa, jossa testattiin muun muassa erilaisten puumateriaalien toimivuutta sääkokein ja järjestämällä markkinavuoropuheluja alan yrityksille, miten ja millaisesta puusta julkisivu olisi parasta toteuttaa.

”Keskustakirjaston nimiehdotuksia kerättiin lokakuun ajan. Keskustakirjasto on Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden merkkihanke ja talon uusi nimi julkistetaan ensi uudenvuodenaattona”, toteaa nimityöryhmän puheenjohtaja, apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen. ”Tosin, keskustakirjasto on jo niin vakiintunut nimenä, että uuden nimen täytyy olla todella hyvä, jotta se yleistyy arjessa.”

Keskustakirjaston perusfaktat: Pohjarakentaminen alkoi syyskuussa 2015 Peruskiven muuraus toukokuussa 2016 Harjannostajaiset 2017 Avataan joulukuussa 2018 Kokonaiskustannus on 98 miljoonaa euroa (hinta sisältää kahden miljoonan euron kustannuksen keskustatunneliin varautumista varten.) www.keskustakirjasto.fi