Havainnekuva voittajaehdotuksen koulurakennuksesta.
Jätkäsaaren peruskoulun arkkitehtuurikilpailun voittajaksi on valittu Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy:n tekemä ehdotus. Voittaja julkistettiin perjantaina 23.10.2015 järjestetyssä palkintotilaisuudessa.
Helsingin kaupungin järjestämän yleisen ja kaksivaiheisen arkkitehtuurikilpailun tavoitteena oli löytää Jätkäsaaren peruskoulun – Busholmens grundskolanin koulurakennukselle toimiva, kestävä ja kaupunkikuvaa rikastuttava ratkaisu. Noin 800 oppilaalle mitoitetun koulun suunnitellaan valmistuvan vuonna 2019.
Kilpailussa painotettiin rakennuksen pitkäaikaiskestävyyttä, eli muun muassa käyttövarmaa talotekniikkaa, hyvää sisäilmaa ja rakenteiden kestävyyttä. Vaativa suunnittelukilpailu herätti suurta mielenkiintoa, ja ehdotuksia jätettiin 137.
Jätkäsaaren peruskoulun on tarkoitus olla yksi Jätkäsaaren merkittävimmistä julkisista rakennuksista. Kilpailun haasteita oli koulurakennuksen sopiminen sen ympärille rakentuvaan ympäristöön ja rakennuksen onnistunut suhde Bunkkeriin.
Voittajaehdotus sai kiitosta kaupunkirakenteellisesta otteestaan
Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy:n voittajaehdotus keräsi kiitosta erityisesti sen urbaanista ilmeestä ja luontevasta asettumisesta osaksi kaupunkirakennetta. Valoisan ja selkeän koulurakennuksen todettiin muodostavan massiiviselle Bunkkerille kevyemmän mutta samalla vahvan vastaparin. Suunnitelmassa koulun välituntipiha rajautuu Bunkkerin ja koulurakennuksen väliin, johon muodostuu suojaisa oleskelutila. Koulun sisätilan suunnittelu on innovatiivista ja mahdollistaa tilan muuntelun.
”Jämäkällä mutta kutsuvalla olemuksellaan rakennuksella olisi hyvät edellytykset leimautua Jätkäsaaren asukkaiden omaksi ’kaupungintaloksi’”, perusteluissa todetaan.
Jaetulle toiselle palkinnolle sijoittuivat VERSTAS Arkkitehdit Oy ja Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy. Lunastuksia oli kolme; Työryhmä Matias Kotilainen, Tuomas Martinsaari ja Paul Thynell; Arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy sekä Lunden Architecture Oy. Lisäksi palkintolautakunta jakoi hyvätasoiseksi muodostuneessa kilpailussa viisi kunniamainintaa, joista kolme meni kansainvälisille suunnittelutoimistoille.
Arkkitehtuurikilpailu toteutettiin yhteistyönä Suomen Arkkitehtiliiton kanssa.
Jätkäsaaren infokeskuksessa ja kirjastossa on auennut näyttely kilpailuun osallistuneista töistä. Näyttely on nähtävillä 26.19 – 6.11. infokeskuksen ja kirjaston aukioloaikoina ma-to 9-18 ja pe-la 9-16.
Jätkäsaaren infokeskus ja kirjasto
Tyynenmerenkatu 1
00220 Helsinki