Delete jatkaa laajentumistaan ja panostusta tulevaisuuteen vahvistamalla purku- ja saneerausliiketoimintaansa Ruotsissa. Nyt Delete on ostanut uusimpana tulokkaana joukkoonsa purkuun ja saneeraukseen keskittyneen CL Miljö AB:n Norrköpingistä. Yrityskaupan myötä Delete työllistää yli 700 henkeä Suomessa ja Ruotsissa ja yltää vuositasolla noin 130 miljoonan euron liikevaihtoon.
CL Miljö vahvistaa noin 5 miljoonan euron liikevaihdollaan ja 23 työntekijällään Deleteä tiellä Pohjoismaiden ykköseksi. Kaupan myötä Deleten tarjonta Ruotsin markkinalla vahvistuu erityisesti asbesti- ja muiden haitta-ainepurkujen sekä teollisuuden palveluiden osalta.
– Kasvamme nopeasti ja vakaasti kohti tavoitettamme olla Pohjoismaiden johtava teollisuuspuhdistus- ja purkupalveluita tarjoava yritys, kertoo Delete Group Oy:n toimitusjohtaja Jussi Niemelä.
– CL Miljön toimipisteet Norrköpingissä, Tukholmassa ja Göteborgissa ovat maantieteelliseltä sijainniltaan myös strategisesti tärkeitä meille laajentuessamme, lisää Niemelä yrityskaupan merkityksestä.
Viimeisen viiden kuukauden aikana Delete on ostanut jo kolme ruotsalaisyritystä – AB Sprängsotningin, MITABin ja CL Miljön – jotka vahvistavat Deleten tarjontaa ympäristöpalveluissa. Kaikkia näitä yrityksiä yhdistää yrityskulttuuri, jonka kulmakiviä ovat työturvallisuus, ympäristöasiat ja laatu.
– Pidämme erityisen tärkeänä näitä toiminnan kulmakiviä, kun etsimme sopivia yrityksiä osaksi Deleteä. Toimimme kestävän kehityksen periaatteiden mukaan ja toimintaamme ohjaa myös jatkuvaan parantamiseen tähtäävät arvot – koskaan ei voi olla liian valmista, summaa Jussi Niemelä Deleten tapaa toimia.
– Toimintamme kulmakivien kautta haluamme myös lisätä alan arvostusta. Deleten tavoitteena on olla Pohjoismaiden paras teollisuudelle ympäristöpalveluja tarjoava yritys, ja olla asiakkaidemme mielestä halutuin ympäristöpalvelujen tuottaja ja kumppani, päättää Niemelä.