Cramo Finland Oy lanseeraa uuden palvelun ja tarjoaa työmaalogistiikkapalveluita urakoitsijoille sekä rakennushankkeiden toteuttajille. Merkittävänä työmaalogistiikkapalvelukohteena starttaa SRV:n Redi-hanke Helsingin Kalasataman metrokorttelissa
Cramo on solminut merkittävän sopimuksen SRV:n Redi-hankkeen työmaalogistiikkapalveluiden tuottamisesta Helsingin Kalasataman metrokorttelissa. Sopimus on voimassa elokuuhun 2018 asti.
– Työmaan sisäisistä logistiikkapalveluista vastaaminen tarkoittaa, että toimimme tiiviissä yhteistyössä SRV:n projektijohdon sekä lukuisten urakoitsijoiden kanssa ja huolehdimme, että työmaalle tulevat materiaalivirrat siirtyvät ajoissa, järjestelmällisesti ja turvallisesti työmaan sisäisille asennuspaikoille. Me myös välivarastoimme asennusmateriaalit ja tarvikkeet tarvittaessa, kertoo asiakkuudesta vastaava avainasiakaspäällikkö Kari Jäppinen Cramolta.
SRV vastaa Redi-hankkeen kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen suunnittelusta, vuokraamisesta ja rakentamisesta
– Toimiva logistiikka Redi-hankkeen työmaalla säästää merkittävästi aikaa ja sitä kautta myös kustannuksia. Huippuvaiheessa työmaalla ahkeroi useita satoja työntekijöitä ja tavaraa vastaanotetaan työmaan porteista sisään lähes minuuttiaikataululla, kertoo projektijohtaja Markku Muhonen SRV:ltä.
Ostopalvelut yleistyvät työmailla
Cramon Kari Jäppinen kertoo, että aloite logistiikkapalveluiden lisäämisestä yhtiön valikoimaan on tullut suoraan asiakkailta. Cramo on vastannut joidenkin kohteiden logistiikkapalveluista jo aiemmin, ja asiakaskokemukset ovat olleet hyviä. Rakennuskonevuokraamona Cramo tarjoaa työmaille kaluston lisäksi myös täydellisen olosuhdehallinnan ja työmaan asennuspalveluja, joten logistiikkapalvelut ovat luonteva lisä yhtiön palveluvalikoimaan.
– Käytämme logistiikkapalveluissa apuna omaa laajaa vuokrakalustoamme, kuten esimerkiksi pyöräkuormaajia ja kurottajia. Ostopalveluiden käyttäminen työmailla on alati kasvava trendi, jossa haluamme olla mukana. Kun me vastaamme työmaan logistiikasta, voivat asiakkaamme keskittyä omaan ydinosaamiseensa eli rakentamiseen, Jäppinen selvittää.
Redi-hanke koostuu kauppakeskuksesta ja sen päälle kohoavista Suomen korkeimmista tornitaloista sekä kellari- ja kalliopysäköintilaitoksesta. Kokonaisuus on Suomen suurin yksittäinen kaupunkirakentamisen hanke kautta aikojen ja sen arvo kohoaa noin miljardiin euroon. Työmaa on tällä hetkellä louhinta- ja perustusvaiheessa. Kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen on määrä avautua syksyllä 2018.
Hankkeeseen voi tutustua osoitteessa http://www.redi.fi