Betset on saavuttanut merkittävän askeleen konsernirakenteen optimoinnissa ja toiminnan kääntämisessä entistä kannattavammaksi. Betset on allekirjoittanut sopimuksen Kazakstanilaisen investorin kanssa Zao Betsetin koko osakekannan kaupasta. Yrityskaupan seurauksena Betset keskittyy kehittämään Suomen ja Viron liiketoimintojaan entistä voimakkaammin.
Betsetin näkymät ja tulosennuste vuodelle 2016 säilyvät suhdanteeseen nähden hyvänä. Yrityskauppa parantaa yhdessä käynnissä olevan tehokkuusohjelman kanssa Betset konsernin kannattavuutta vaiheittain vuodesta 2016 alkaen. Kaupasta johtuva kertaluonteinen alaskirjaus vaikuttaa oleellisesti vuoden 2015 konsernitilinpäätökseen.
”Toimintaympäristössä tapahtuneiden muutosten johdosta liiketoimintamme Venäjällä on ollut kannattamatonta lähes vuoden ajan ja merkittävästi heikentynyt rupla on syventänyt tappiotamme. Betsetin tavoitteena on vahvistaa Suomen ja Viron liiketoimintoja ja siksi päätimme luopua Venäjän liiketoiminnoista. Järjestely antaa entistä paremmat valmiudet liiketoimintojen kehittämiseen sekä asiakkaiden ja henkilöstömme tarpeiden kokonaisvaltaisempaan huomioimiseen”, Betset Oy:n hallituksen puheenjohtaja, teollisuusneuvos Hannu Löytönen sanoo.
”Olemme innoissamme ja tiedostamme mahdollisuudet, jotka tämä merkittävä yritysjärjestely antaa Betsetin ydinliiketoimintojen kehittämiseen Suomessa. Betset on luonut menestyksekkään brändin ja onnistunut löytämään kokeneen ja motivoituneen henkilöstön palvelemaan asiakkaidemme tarpeita niin Suomessa kuin Venäjällä. Zao Betsetin uudella omistajalla on oikeus käyttää Betsetin tavaramerkkiä Venäjällä yhden vuoden ajan. Suomessa Betsetin lähitulevaisuuden tavoitteena on kehittää palvelukokonaisuuttamme entistä monipuolisemmaksi ja asiakaslähtöisemmäksi”, Zao Betsetin hallituksen puheenjohtaja, Betset Group Oy:n toimitusjohtaja Mika Löytönen toteaa.