AVAIN Palvelukodit Oy ja Sysmän kunta allekirjoittivat 20.10.2015 tehostetun palveluasumisen yksikön tarpeeseen tulevan kiinteistön maakaupat. Kaupassa Avain Yhtiöhin kuuluva AVAIN Palvelukodit Oy osti noin 12.000 neliön määräalan nykyisen vanhainkodin ja palvelutalon läheisyydestä. Uuden rakennuksen tieltä puretaan tyhjillään ollut Uusi-Heikkilän kiinteistö, jossa on toiminut aikaisemmin muun muassa B-mielisairaala. Lisäksi puretaan kunnan sikalarakennus, myös puretaan tyhjillään olleet paritalokiinteistö sekä vuokrakerrostalo.
Tehostetun palveluasumisen yksikön rakentamista Sysmän kunnassa vauhditti Aluehallintovirasto ”Avi edellytti, että laitospainotteisesta asumisesta tulisi siirtyä palveluasumiseen” toteaa kunnanjohtaja Marketta Kitkiöjoki. Kunnan vanhainkoti jää jatkossa pois käytöstä ja asukkaat tulevat olemaan pääosin nykyisen vanhainkodin asukkaita. ”Mitään ajolähtöä vanhainkodista ei tule, mutta nykyiset vanhainkodin asunnot olisi ollut kallista ja epätarkoituksenmukaista muuttaa yhden hengen asunnoiksi, joita tämän hetken vaatimukset edellyttävät. Me jouduimme orientoitumaan Avin päätösten mukaan.” jatkaa kunnanjohtaja Kitkiöjoki. Kunnanjohtaja ja tekninen johtaja Harri Hoffren näkevät, että uusi kiinteistö sijoittuu hyvin palvelutalon sijaintiinkin nähden.
”Kaavallinen valmius ja rakennuslupa tälle palveluasumisen yksikölle ovat jo olemassa, mikä on nopeuttanut asian käsittelyä ja urakkakilpailu on parhaillaan käynnissä” toteaa AVAIN Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Perttu Liukku. Urakkakilpailun jälkeen AVAIN palvelukodit Oy hakee rahoituspäätöstä ARA:lta. ”Urakkakilpailusta tehdään päätös jo marraskuussa ja vuoden vaihteen tietämillä alkavat rakennustyöt” jatkaa Liukku.
Kunnanjohtaja täsmentää, että ”tavoite valmistumiselle on vuoden 2017 mennessä.” ”Vuoden kuluttua pitäisi olla jo aika lähellä valmista. Me teemme ihmisille koteja, jonne palvelut tuodaan”, Liukku jatkaa.
Rankoontien rakennukseen tulee 60 asuntoa kahteen kerrokseen. Yhden asunnon pinta-ala on 25 neliötä ja asuinnossa on omat kylpyhuone- ja wc-tilat. Lisäksi rakennetaan asukkaiden käyttöön yhteisiä monitoimi- ja ruokailutiloja. Kotikeittiö, oleskelu- ja askartelutiloja on myös suunniteltu kiinteistöön.
AVAIN Palvelukodit ja kunta solmivat välivuokraussopimuksen, jossa kunta vuokraa edelleen asunnot. Avain palvelukodit Oy:llä on jo hankkeelle aran alustavan laina- ja avustuspäätös.
”Palvelukodeissa hoivapalveluiden tuottajan tarjoamat palvelut mahdollistavat asukkaan itsenäisen ja omatoimisen asumisen omassa vuokra-asunnossa. Palvelukotien rakentamisessa huomioidaan erityisesti asuntojen sekä ympäristön esteettömyys, turvallisuus ja muut erityisryhmien edellyttämät laatu- ja rakentamismääritykset,” Liukku toteaa.