ERA17-toimintaohjelma ja Green Building Council Finland (GBC Finland) julkistivat järjestämänsä kilpailun voittajat FinnBUILD Awards Party -gaalasssa Messukeskuksessa 2.10. Kilpailijoiden suorituksia arvioitiin GBC Finlandin kahdella Rakennusten elinkaarimittarilla, energiankulutuksella (ostoenergian kulutus) ja käyttäjätyytyväisyydellä (sisäympäristöön tyytyväiset: lämpöviihtyvyys, huoneilman laatu sekä valaistus- ja ääniolosuhteet).
Toimisto sijaitsee A-Insinöörien rakennesuunnittelemassa ja NCC:n rakentamassa Alberga Business Parkin A-talossa, joka sai lokakuussa 2012 kansainvälisen BREEAM ympäristöluokituksen Very Good -tason tunnustuksen. Kyseessä on Suomen toinen ja pohjolan kolmas Very Good -rakennus. Rakennus valmistui vuoden 2011 lopulla.
Suomen viihtyisin ja energiatehokkain toimisto 2014 -kilpailua varten selvitettiin paitsi toimiston energiakulutuslukuja, teetettiin A-Insinöörien Albergan henkilöstölle käyttäjätyytyväisyyskysely. Kyselyyn vastasi 40 % toimiston työntekijöistä, jotka olivat sisäympäristössä tyytyväisiä erityisesti sisäilman laatuun ja valaistukseen. Avotoimistoille tyypillisesti ääniolosuhteissa koettiin jonkin verran parantamisen varaa, mutta tähän saatiin pikavauhtia hyvät kehitysehdotukset A-Insinöörien oman akustiikkasuunnittelun asiantuntijoilta.
Työntekijöiden tarpeet on otettu huomioon toimitilojen suunnittelusta lähtien ja henkilöstön käyttökokemuksia kuunnellen pystytään edelleenkin kehittämään toimistoa entistä toimivammaksi ja viihtyisämmäksi. Tilojen sisustusratkaisuissa on kiinnitetty erityistä huomiota innovatiivisuutta ja kommunikointia edistävän ympäristön luomiseen.
”Tämä on upea ja ansaittu voitto, jossa käyttäjänäkökulman lisäksi voimme olla ylpeitä A-Insinöörien osaamisesta kohteen rakennesuunnittelijana. Rakennusten elinkaari- ja työviihtyvyyshaasteiden edessä Green Building Council Finlandin huomionosoitus on asia, jota voimme hyödyntää myös markkinoinnissa ja rekrytoinnissa.”, kiittää A-Insinöörien rakennesuunnittelun toimialajohtaja Seppo Raiski, joka lukeutuu myös Albergan toimiston tyytyväisiin käyttäjiin.
GBC Finlandin tiedote voittajista:
http://figbc.fi/suomen-viihtyisin-ja-energiatehokkain-toimitila-2014-voittajat-selvilla/
Rakennuksen hanke-esittely A-Insinöörien kotisivuilla: