G4S: Työmaaturva vastaa rakennustyömaiden turvallisuushaasteisiin

Ramirent ja G4S Suomi kehittivät uudenlaisen turvallisuusratkaisun rakennustyömaille.

Rakennustyömailla jatkuvasti muuttuva toimintaympäristö ja väliaikaisolosuhteet asettavat haasteita turvalaitteille ja -palveluille. Alkuvaiheessa vartioinnin ja valvonnan tarve kohdistuu lähinnä kalustoon ja tarvikkeisiin. Rakennuksen kasvaessa myös valvottava pinta-ala kasvaa. Turvalaitteita saatetaan joutua siirtämään ja asentamaan uudestaan moneen otteeseen työmaan edetessä. Ramirentin ja G4S Suomen yhteinen Työmaaturva vastaa näihin haasteisiin.

Uusi kuukausiveloitteinen palveluratkaisu sisältää hälytys- ja valvontalaitteet, niiden asennuksen sekä kohteen valvonnan ja vartioinnin. Laitepaketti on suunniteltu siten, että se on helppo asentaa ja tarvittaessa siirtää, ja siihen on helppo lisätä uusia ilmaisimia ja toimintoja rakennustyön edetessä.
– Olemme kehittäneet tämän palvelun nimenomaan rakennustyömaiden tarpeisiin. Huomioimme sen toteutuksessa rakennustyömaan koko elinkaaren, G4S Suomen toimitusjohtaja Tauno Maksniemi kertoo.

Rakennustyömaan valvontaan tarvittavan turvatekniikan hankkiminen voi olla hankalaa, eikä laitteita asenneta rakennustyömaalle pysyvästi. Uusi palveluratkaisu helpottaa merkittävästi rakennustyömaiden turvallisuustekniikan ja -palvelun hankintaprosessia.
– Nyt asiakkaamme voivat kerralla vuokrata kulunvalvonnan, turvalaitteet ja saavat tarvitsemansa valvonta- ja vartiointipalvelun kone- ja laitevuokrauksen ohella, Ramirentin toimitusjohtaja Anna Hyvönen kertoo.

Uutena elementtinä työmaille on tullut rakentamisen tiedonantovelvoite verottajalle 1.7.2014, joka koskee kaikkia urakoita joiden arvo on yli 15 000 euroa.
– Työmaaturva tulee täydentämään Ramirentin RamiSmart palvelua, jolloin saamme yhdistettyä työmaan kulunvalvonnan, valvonnan, vartioinnin sekä siihen liittyvän tekniikan yhdeksi helpoksi ja hallittavaksi kokonaisuudeksi asiakkaalle, toteaa Tomi Anttila Ramirentin tuotepäällikkö.