Eläkevakuutusyhtiö Etera toteuttaa Vantaalle senioritalo Asunto Oy Vantaan Helioksen. Harjannostajaisten vaiheessa olevaan taloon tulee 42 vuokra-asuntoa. Vantaan Asolassa sijaitsevat asunnot valmistuvat kesäkuun 2017 aikana.
Senioritalo Vantaan Helios sijaitsee osoitteessa Valtimotie 2 hyvien palveluiden tuntumassa. Lähellä on mm. erilaisia terveyspalveluita sekä hyvät liikenneyhteydet.
Etera on sopinut asuntojen toteuttamisesta Bonava Suomi Oy:n kanssa. Suunnittelijana toimii Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen Oy. Asunnot valmistuvat kesäkuussa 2017, ja niitä vuokraa Ovenia Oy.
”Etera on ollut jo yli kymmenen vuotta sijoittajana rakennuttamassa hoivatiloja ja senioritaloja eri puolille Suomea. Ikääntyneille suunnitellut ja palveluiden lähellä sijaitsevat vuokra-asunnot ovat tärkeä osa Eteran reaalisijoituksia. Eläkeyhtiölle asunnot ovat turvallisia sijoituskohteita”, sanoo Eteran kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta.
Etera sijoittaa aktiivisesti Suomeen. Eteran 6 miljardin euron sijoitusomaisuudesta noin 40 prosenttia on Suomessa. Etera sijoittaa kotimarkkinoille erityisesti reaalisijoitusten ja yrityssijoitusten kautta. Kiinteistösijoituksissaan Etera edistää energiatehokasta ja ympäristövastuullista rakennuttamista.