HTJ:lle nimitetty uusi toimitusjohtaja
HTJ:n hallitus on nimittänyt DI, MBA Marko Juhokkaan (50 v) HTJ:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Marko Juhokas ottaa toimitusjohtajan tehtävät vastaan 18.5.2015 Jouko Rokkoselta, joka on toiminut yhtiön vt. toimitusjohtajana 17.12.2014 alkaen. Jouko Rokkonen jatkaa tämän jälkeen edelleen yhtiön varatoimitusjohtajana vastaten pääkaupunkiseudun toiminnoista.
Marko Juhokas on valmistunut diplomi-insinööriksi 1991 Helsingin teknillisen korkeakoulun rakennusosastolta ja hänellä on MBA-tutkinto Helsingin Kauppakorkeakoulusta vuodelta 2004. Vuodesta 1993 vuoteen 1998 hän toimi Saksassa johtaen erilaisia työmaita. Vuonna 1997 hän aloitti SRV:n Saksan yhtiössä siirtyen SRV:lle Suomeen 1998. Vuonna 2007 hän siirtyi Citycon Oyj:n palvelukseen ja on toiminut siellä vuodesta 2013 kiinteistökehitys- ja vastuullisuusjohtajana. Citycon Oyj on kiinteistösijoittamista ja – kehittämistä harjoittava yhtiö ja se on listattu NASDAQ OMX Helsingissä.
HTJ:n hallituksen puheenjohtaja Monika Valle-Lahtinen: ”Marko Juhokas on luonut vaikuttavan uran mm. Cityconissa, jossa hän on toiminut Baltian maiden ja Suomen kiinteistökehitysjohtajana ja Suomen liiketoimintojen johtajana sekä konsernin kiinteistökehitys- ja vastuullisuusjohtajana. SRV:ssä hän toimi useissa eri tehtävissä kuten työmaapäällikkönä, projektinjohtajana ja myöhemmin vastaten SRV:n Baltian liiketoimintojen johtamisesta. Marko Juhokas on kiinteistö- ja rakennusalan arvostettu ammattilainen. Hänessä yhdistyy positiivinen ja vahva persoona sekä laaja-alainen kiinteistö- ja rakennusalan osaaminen. Olen vakuuttunut, että hänen laaja ammatillinen taustansa ja verkostonsa sekä persoonalliset ominaisuutensa antavat uusia aineksia tukemaan HTJ:n hallittua kasvua ja ammatillista kehittymistä. Uskon myös, että hän tulee nopeasti ansaitsemaan sekä HTJ:n henkilöstön että asiakkaiden luottamuksen. Hallitus toivottaa hänelle menestystä uudessa tehtävässä.”
Marko Juhokas: ” HTJ on hyvämaineinen ja tasaisesti kasvanut rakennuttajatoimisto. Se on yksi merkittävimpiä rakennuttajatoimistoja Suomessa. Olen innostunut johtamaan tätä hyvin hoidettua yhtiötä, joka on saavuttanut laajan asiakkaiden luottamuksen rakennusalalla. Tämä luottamus ja henkilöstön vahva ammattitaito antavat loistavan perustan kasvattaa toimintaa kannattavasti edelleen. Uskon, että kokemukseni sekä urakoitsija- että tilaajapuolelta tuovat lisäarvoa vahvaan asiantuntijaorganisaatioon”.