Hartela aloittaa useita uusia sijoittajahankkeita pääkaupunkiseudulla

Hartelan vapaarahoitteiset omistusasuntoyhtiöt Pollari ja Potkuri Jätkäsaaren Karibiankujalla.

Hartela aloittaa viisi uutta sijoittajille myytyä kerrostalohanketta pääkaupunkiseudulla. Viime kuukausina myytyjen sijoittajakohteiden yhteisarvo on lähes 80 miljoonaa euroa, ja niissä on yhteensä 310 asuntoa.

Kohteiden ostajia ovat Aktia, Asuntosäätiö, Fennia, IceCapital, Kojamo ja LähiTapiola. Hartela toimii kohteiden pääurakoitsijana, ja rakentaminen käynnistyy keväällä 2019. Asunto-osakeyhtiöt Tuulensuoja, Poukama, Kaljaasi Aurorankuja ja Karibiankuja sijaitsevat Helsingissä, Tuusulassa käynnistyy Kievarinpuisto-hanke.

Olemme hyvin tyytyväisiä tehtyihin kauppoihin. Me tuotamme monipuolista asuntotuotantoa ja rakennamme keskeisille paikoille, ja hankkeet kertovat luottamuksesta Hartelaa kohtaan. Teemme pitkäjänteistä työtä ostajien kanssa ja pyrimme aina löytämään hyvät ratkaisut heidän tarpeisiinsa”, kertoo Hartela Etelä-Suomen toimitusjohtaja Matti Aho.

Hartela toteuttaa hankkeita monipuolisesti kaikille asiakasryhmille. Hartelan Etelä-Suomen tuotannosta noin puolet on suunnattu suoraan kuluttajille omaperustaisena tuotantona ja puolet kokonaisina vuokratalokohteina institutionaalisille sijoittajille.

Jokainen kerrostalohanke on osa laajempaa kokonaisuutta, jota olemme Hartelassa kehittäneet. Hienoa, että saimme omistajat näille upeille hankkeille.  Tällä tavalla suunnitelluista korttelikokonaisuuksista muodostuu eri hallintamuotojen ansiosta nopeammin valmista ympäristöä alueen asukkaille”, toteaa Hartelan hankekehitysjohtaja Johanna Palosaari.

Peab rakentaa Lumo-talon Jätkäsaareen

Peab Oy rakentaa Lumo Kodit Oy:lle kerrostalon Helsingin Jätkäsaareen meren äärelle osoitteeseen Bahamankatu 8.

Uusi asuinkerrostalo on 6-kerroksinen, ja siihen tulee yhteensä 82 asuntoa.  Talo on betonielementtirunkoinen ja tiiliverhoiltu. Asunnot ovat vuokra -asuntoja.

  • As Oy Helsingin Bahamankatu 8:n urakka on jatkoa Peab Oy:n ja Kojamon saumattomalle yhteistyölle, joka alkoi yhteisestä tontin hankinnasta. Olemme rakentanut viime vuosien aikana useita kohteita yhdessä ja odotamme erinomaisen yhteistyömme jatkuvan myös tässä hankkeessa. Asiakas-tyytyväisyys on yksi Peab Oy:n strategisista tavoitteista ja haluamme saavuttaa tavoitteemme tälläkin kerralla, kertoo Marko Rinkinen Peabilta.

Rakentaminen alkaa helmikuussa 2019 ja kohde valmistuu lokakuussa 2020.

Bonava on solminut kiinteistökaupan esisopimuksen Paulig Oy:n ja Citycon Oyj:n kanssa Vuosaaressa sijaitsevista tonteista ja alkaa kehittää aluetta asuinkäyttöön

Valokuvaaja: Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy

Bonava Suomi Oy on tänään 22.2.2019 allekirjoittanut Paulig Oy:n ja Citycon Oyj:n kanssa kiinteistökaupan esisopimuksen, jolla Bonava ostaa Vuosaaresta noin 32 000 kem2 rakennusoikeutta tavoitteenaan rakennuttaa alueelle omistus- ja vuokra-asuntoja sadoille uusille asukkaille. Hanke on tarkoitus aloittaa vuonna 2020. Kiinteistökaupat edellyttävät toteutuakseen lainvoimaista asemakaavaa.

”Alue sijoittuu Vuosaareen, Aurinkolahden pohjoisosaan metroaseman, kauppakeskus Columbuksen ja lähes neljääkymmentätuhatta vuosaarelaista palvelevien toimintojen keskelle. Bonavan tavoitteena on kehittää alueesta tulevaisuuden elinvoimainen ja viihtyisä kaupunkikeskusta-alue, jonka kodeista avautuu näkymiä kauas merelle sekä kotikortteleiden toiminnallisille sisäpihoille”, sanoo Matti Kuronen, yksikönjohtaja, Bonava.  

Toteutuessaan Bonavan uusi kotikortteli tarjoaa urbaanin asuinalueen Vuotien ja pian valmistuvan Kahvikorttelin välissä. Tavoitteena on Bonavan kotikorttelin valmistuminen kokonaisuudessaan vuoteen 2025 mennessä.

Lapti käynnistää Kuopion uuden maamerkin Kuopion Portin B-vaiheen

Kuopion tuleva maamerkki Kuopion Portti on monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluu asuntoja, palveluasumista, toimisto- ja liiketiloja, pysäköintilaitos ja matkakeskus. Havainnekuva. QVIM Arkkitehdit Oy

Liike- ja toimitilojen vuokrausaste jo yli 50 prosenttia

Kuopion rautatieaseman ja matkakeskuksen väliin vaiheittain vuosina 2020-2023 valmistuva Kuopion Portti on monipuolinen kokonaisuus, johon kuuluu asuntoja, palveluasumista, toimisto- ja liiketiloja, pysäköintilaitos ja matkakeskus. Kuopion Portin A-vaiheen toimitilat ovat kaikki vuokrattuja. B-vaiheen vuokrausaste on ylittänyt 50 prosenttia.

Olemme tyytyväisiä Kuopion Portin hankkeen etenemiseen. Liike- ja toimistotiloja on varattu vilkkaasti. Myös asuntomyynti on edennyt odotustemme mukaisesti. Kuopion Portista on tulossa merkittävä työnteon ja urbaanin asumisen keskus Kuopiossa julkisen liikenteen solmukohdassa Kuopion torin läheisyydessä., kertoo Rakennusliike Lapti Oy:n toimitusjohtaja Raimo Pesola.

Rakentaminen käynnistyy viikolla 9

Kuopion Portin B-vaiheen rakennustyöt käynnistyvät maanrakennus-, paalutus- ja maalämpöporaustöillä. Rakennuksien lämmitys- ja jäähdytys toteutetaan maalämpöä hyödyntäen.

Tavoitteenamme on saada Kuopion Portille LEED Gold -ympäristösertifiointi. Tämä edellyttää rakennusten energiatehokkuuden huomioonottamisen lisäksi hankkeen keskeistä sijaintia, hyviä julkisten liikenteen kulkuyhteyksiä sekä kevyenliikenteen tarpeiden huomioimista. Kuopion Portin hankkeelle tuleekin lähes 1 000 polkupyöräpaikkaa, jotka ovat osin katettuja., iloitsee Pesola.

YIT on sopinut useamman kohteen toteuttamisesta sijoittajille Suomessa noin 54 miljoonan euron arvosta

As. Oy Poudantuoja

YIT on sopinut asunto- ja hoivakohteiden toteuttamisesta sijoittajille Suomessa yhteensä noin 54 miljoonan euron arvosta. Kaupat kirjataan vuoden ensimmäiselle neljännekselle.

YIT ja OP-Vuokratuotto -erikoissijoitusrahasto ovat allekirjoittaneet sopimuksen asuntokohteen rakentamisesta Helsingin Herttoniemeen. As. Oy Helsingin Poudantuojaan valmistuu vuoden 2021 keväällä 132 asuntoa. Kohde sijaitsee Herttoniemen metroaseman välittömässä läheisyydessä ja Lähipalvelukeskus Hertsin kanssa samassa korttelikokonaisuudessa.

YIT ja OP-Palvelukiinteistöt -erikoissijoitusrahasto ovat allekirjoittaneet sopimuksen asunto- ja hoivakohteen rakentamisesta Hämeenlinnan Keinusaareen. Asuntoja ja hoiva-asuntoja valmistuu yhteensä 85 kappaletta. Kohteen rakentaminen aloitetaan maaliskuussa 2019 ja valmistuminen ajoittuu kesälle 2020.

Lapti urakoi päiväkodin Punkalaitumen kunnalle

Rakennusliike Lapti Oy urakoi päiväkodin Punkalaitumen kunnalle.

Punkalaitumen kunta ja Rakennusliike Lapti Oy ovat allekirjoittaneet uuden päiväkodin KVR-urakkasopimuksen. Rakennustyöt alkavat huhtikuun alussa ja päiväkoti valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Uusi päiväkoti, kuten uusi yhteiskoulu-lukiokin, rakennetaan hirsirunkoiseksi. – Runko on 205-millistä hirttä. Maapohja paalutetaan ja se kuuluu perustusten rakentamiseen, kertoo Rakennusliike Lapti Oy:n Länsi-Suomen tuotantojohtaja Tapio Rantala.

Rantalan mukaan Lapti on rakentanut Suomeen kymmeniä päiväkoteja. – Kokemuksesta tiedämme hyvät rakenteet ja päiväkoteihin sopivat ratkaisut.

Punkalaitumen kunnan varhaiskasvatusjohtaja Pirkko-Liisa Henttisen mukaan myös päiväkodeille on tulossa uusi opetussuunnitelma, joka koulujen tapaan noudattelee avointa ympäristöä. – Punkalaitumen uusi päiväkoti on kuitenkin enemmän perinteinen mutta monipuoliseen käyttöön ja pienryhmätoimintaan sopiva.

– KVR-urakan hinta on 1 751 800 euroa. Päiväkodista tulee 60-paikkainen ja sen pinta-ala on 548 neliötä. Lisäksi rakennetaan 40 neliötä varastotilaa. Projektin hallinnasta ja valvonnasta vastaa A-Insinöörit Oy, kertoo Punkalaitumen kunnan tekninen johtaja Seppo Rytky.

Kunnanjohtaja Tuija Ojalan mukaan uusi päiväkoti kertoo siitä, että kunta panostaa lapsiin. – Uutta päiväkotia tullaan ilman muuta käyttämään hyväksi myös kunnan markkinoinnissa.

Tekniska museet ja Stora Enso rakentavat Tukholman älykkäimmän puurakennuksen

Kuvassa vasemmalla Stora Enson Ruotsin maajohtaja Per Lyrvall ja Tekniska Museetin johtaja Peter Skogh

Tekniska museet luo interaktiivisen ja digitaalisen Wisdome-oppi- ja testiympäristön tiedeviestinnälle. Hankkeen pääyhteistyökumppani on Stora Enso, ja se toteutetaan noin 8 miljoonan euron lahjoituksilla. Wisdome on yksi Tekniska museetin tärkeimmistä yksittäisistä panostuksista museon koko lähes satavuotisen historian aikana. Sitä varten rakennetaan uusi innovatiivinen ja vastuullinen puurakennus.

Wisdomeen tulee erittäin edistynyttä ruotsalaista visualisointitekniikkaa, jonka ansiosta kävijä tempautuu mukaan pidemmälle, sisemmälle ja syvemmälle näyttelykohteisiin kuin koskaan ennen. Kävijät pääsevät näkemään ja kokemaan asiayhteyksiä, joita on muuten vaikea ymmärtää.

– Tarvitsemme uusia tapoja, joilla opimme ymmärtämään, miten maailma toimii. Meidän on inspiroitava ja herätettävä uteliaisuutta, sillä vain siten pystymme ratkaisemaan tulevaisuuden maailmanlaajuisia haasteita. Tavoitteenamme on luoda paikka, jossa tutkimus sekä innovatiiviset ideat akateemisesta maailmasta ja yritysmaailmasta kohtaavat suuren yleisön, ja joka innostaa lapsia ja nuoria rakentamaan omaa tulevaisuuttaan, kertoo Tekniska museetin johtaja Peter Skogh.

Ruotsi on maailman johtava maa suurten tietomäärien visualisoinnissa. Wisdomessa yhdistyvät asiantuntemus ja tekniikka, jollaista on vain harvoissa paikoissa maailmassa. Laadukkaat laserprojektorit, äänentoistojärjestelmät ja valtava prosessoriteho muuntavat uusimmat tutkimustiedot interaktiivisiksi kokemuksiksi, joilla kävijät voivat itse ohjata kulkuaan galaksien ja huikeiden erikoistehosteiden läpi aina molekyylitasolle asti.

Tukholman älykkäin talo – näyttävä massiivipuinen rakennus
Wisdomen odotetaan valmistuvan vuoden 2021 loppu- tai vuoden 2022 alkupuolella, ja rakennus rakennetaan Tekniska museetin yhteyteen Tukholman Djurgårdenille. Uuden rakennuksen materiaalina on massiivipuu, jotta rakennus inspiroisi vastuullisen tulevaisuuden innovaatioihin. Tekniska museet käynnistääkin nyt yhteistyön metsäteollisuusyritys Stora Enson kanssa, joka tarjoaa hankkeeseen vastuullisten puutuotteiden asiantuntemuksensa.

– Puussa on tulevaisuus ja innovaatiopotentiaalia, mutta se on myös rakennusmateriaali, joka kertoo tarinaamme. Tuntuu hyvältä päästä inspiroimaan lapsia ja nuoria Tekniska museetin kanssa ja tarjoamaan vastuullisinta saatavilla olevaa rakennusmateriaalia tähän tunnusomaiseen rakennukseen. Rakennus rikkoo rajoja ja näyttää, mitä tulevaisuuden rakennusmateriaaleilla voidaan luoda. Haluamme, että puutuotteitamme käytetään vastuullisesti, innovatiivisesti ja kustannustehokkaasti, jotta tästä tulee Tukholman älykkäin rakennus, kertoo Stora Enson Ruotsin maajohtaja Per Lyrvall.

8,5 miljoonaa euroa maailmanluokan tiedeviestintään
Wisdome-hankkeen mahdollistavat 8 miljoonan euron lahjoitukset Knut och Alice Wallenbergin säätiöltä, Erling-Perssonin perheen säätiöltä, Marianne ja Marcus Wallenbergin säätiöltä, Tekniska museetiin liittyvältä Stora-säätiöltä ja metsäteollisuusyhtiö Stora Ensolta.

Wisdome-hanke
Wisdomesta tulee interaktiivinen ja digitaalinen oppi- ja testiympäristö tiedeviestinnälle. Wisdome-yhteistyöhön osallistuu viisi Ruotsin johtavaa tutkimuskeskusta – Science Center Malmö Museer, Göteborgin yliopisto, Umevatoriet Uumajasta, Tekniska museet Tukholmasta sekä yhteistyön keskiönä Visualiseringscenter C Norrköpingistä. Hankkeeseen tarjoaa tietoaan tutkimuksesta, tekniikasta, soveltamisesta ja didaktiikasta myös kymmenkunta yliopistoa ja tutkimuslaitosta. Wisdome-hankkeen mahdollistaa Knut och Alice Wallenbergin säätiön vuonna 2017 tekemä lahjoitus.

Tekniska museet 
Tekniska museetin tavoitteena on lisätä suuren yleisön ja erityisesti nuorten kiinnostusta tekniikkaan ja luonnontieteeseen hauskalla ja innostavalla tavalla. Lisäksi museo hallitsee ja ylläpitää Ruotsin teollista ja teknistä kulttuuriperintöä. Tekniska museet on Ruotsin suurin tekniikan museo, jolla oli 323 399 kävijää vuonna 2018.

Avain Yhtiöt ja Pohjola Rakennus toteuttavat vuokra- ja asumisoikeusasuntoja Jyväskylän Haukkalaan

Avain Yhtiöt rakennuttaa Haukkarannan vanhalle koulualueelle kaksi kerrostaloa, joihin tulee 91 vuokra-asuntoa sekä 67 asumisoikeusasuntoa. Rakennusurakoitsijana hankkeessa toimii Pohjola Rakennus Oy.

Jyväskylän Haukkarannan vanha koulualue jäi pois käytöstä vuonna 2016 ja tontilla valmistaudutaan tällä hetkellä tulevien asuintalojen rakentamiseen. Avain Yhtiöt rakennuttaa alueelle kahteen kerrostaloon 158 asuntoa, joiden arvioidaan valmistuvan vuosien 2020-2021 aikana. Kohteiden asuntojakauma tulee olemaan monipuolinen vaihdellen 30 neliön yksiöistä yli sadan neliön perhehuoneistoihin. Kerrostalojen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtuuritoimisto Peltonen & Sinisalo.

– Koulualueen uudet asuinkerrostalot on suunniteltu selkeiksi ja ominaispiirteiltään vahvoiksi. Julkisivumateriaaleissa ja käytetyissä suunnitteluratkaisuissa on haluttu käyttää vain aikaa kestäviä ratkaisuja. Matalat rakennukset avarine pohjaratkaisuineen luovat hyvät puitteet nykypäivän asumiselle. Erityispiirteen tälle kokonaisuudelle luo suuri sisäpiha, jossa on hyödynnetty luonnonmuotoja ja kasvillisuutta, voisi jopa todeta sen odottavan jo nyt piirustuspöydällä asukkaita oleskelemaan ja leikkimään siellä, kuvaa pääarkkitehti Tero Sinisalo suunnittelun pääpiirteitä.

Rakennusurakoitsijana hankkeessa toimii Pohjola Rakennus Oy, joka rakentaa myöhemmin samalle alueelle vielä kolmannen kerrostalon, johon tulee noin 30 asuntoa. Pohjola Rakennuksen tuotantojohtaja Tomi Jukola kertoo tämän olevan Pohjolan strategian mukainen kohde, jossa omalle tontille suunnitellaan tilaajalle tämän tarpeiden mukainen hanke ja rakennetaan monipuolisia sekä kohtuuhintaisia asuntoja.

YIT allekirjoitti Trigoni-hankkeen ensimmäisen vaiheen toteutussopimuksen

YIT on allekirjoittanut Helsingin kaupungin ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa sopimuksen Trigoni-hankkeen ensimmäisen vaiheen (ns. aloitusalue) toteuttamisesta ja aloitusalueen ostamisesta.

Sopimuksen mukaan YIT vastaa Pasilan tornialueen aloitusalueen suunnittelusta, kehittämisestä ja toteuttamisesta Helsinki High-rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailun voittaneen suunnitelmansa mukaisesti.

Aloitusalueen toteuttamiseen sisältyy kahden tornin ja jalustan rakentaminen. Kilpailuehdotuksen mukaan aloitusalueen ensimmäiseen, alueen korkeimpaan torniin tulee kaikkiaan 51 kerrosta ja sen korkeus on noin 180 metriä. Torniin on suunnitteilla hotelli, asuntoja sekä näköalaravintola. Toiseen, 40 kerrosta ja noin 140 metriä korkeaan torniin on suunnitteilla toimistoja ja asuntoja. Jalusta sisältää kaupallisia tiloja, kivijalkamyymälöitä ja pysäköintipaikkoja. Aloitusalueelle arvioidaan syntyvän noin 500 asuntoa, 300 hotellihuonetta ja 1 000 työpaikkaa.

Kokonaisuudessaan Trigoni-ehdotus sisältää yhdeksän tornitaloa kilpailun kolmella suunnittelualueella. Ehdotuksen ydin ovat Länsialueelle suunnitellut jalusta sekä viisi tornirakennusta, joista kaksi sijaitsee siis aloitusalueella.

YIT ja Helsingin kaupunki laativat Trigoni-ehdotuksen pohjalta asemakaavan koko Länsialueelle ns. kumppanuuskaavoituksena. Yhteinen tavoite on, että YIT toteuttaisi myös Länsialueen loppuosan (ns. eteläosa) aloitusalueen rakentamisen jälkeen tai osittain limittäin aloitusalueen rakentamisen kanssa.

Aloitusalueen rakentaminen voi käynnistyä asemakaavoituksen vahvistuttua, arviolta vuosina 2020–2021. Aloitusalueen arvo on noin 500 miljoonaa euroa. Koko Länsialueen arvon arvioidaan taas olevan noin miljardi euroa.

”Keski-Pasilassa jo näkyvä ja tämän toteutussopimuksen myötä etenevä koko Pasilan mittava uudistuminen tekee Pasilasta entistä tärkeämmän liikenteen solmukohdan ja eloisan työnteon, asumisen ja kaupunkielämän keskuksen. Pasila on tulevaisuudessa 30 000 asukkaan kaupunginosa, joka tarjoaa työpaikan yli 50 000 ihmiselle”, Pasilan aluerakentamisprojektin projektinjohtaja Päivi Ahlroos Helsingin kaupunginkansliasta sanoo.

”Kaupunkikehittäminen on YIT:n strategian ydin. Trigonissa yhdistyy asuminen, työskentely ja kauppa. Yhdessä erinomaisen sijainnin kanssa nämä luovat luovat uuteen Pasilaan erinomaiset edellytykset elävälle Helsingin toiselle keskustalle”, kuvailee Trigonin hankejohtaja Jouni Forsman YIT:ltä.

Kansainväliseen Helsinki High-rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailuun jätettiin alun perin kymmenen anonyymia ehdotusta, joista Helsingin kaupunki ja Senaatti-kiinteistöt valitsivat lokakuussa 2017 jatkoon neljä ehdotusta. Trigoni-suunnitelmaa ehdotettiin kilpailun voittajaksi lokakuun alussa 2018.

”Keski-Pasilan rakentamisen tavoitteena on Helsingin ja koko pääkaupunkiseudun kilpailukyvyn parantaminen. Alueen sijainti Helsingin keskustan tuntumassa luo tälle erinomaiset edellytykset, mistä nyt käynnistyvä tornialueen kehittäminen on käytännön osoituksena. Keski-Pasilan kokonaisen uuden kaupunginosan kehittäminen on hyvä esimerkki kiinteistökehityshankkeesta, jota kaupunki ja valtio ovat menestyksekkäästi vieneet eteenpäin”. toteaa johtaja Mauri Sahi Senaatti-kiinteistöistä

Trigoni-ehdotuksen tasasivuisten kolmionmuotoisten tornien ryhmä muodostaa Pasilaan kansainvälistä tasoa olevan veistoksellisen kokonaisuuden ja kaupunkikuvallisesti tunnistettavan maamerkin.

Lue lisää:
www.yit.fi/trigoni
www.yit.fi/en/trigoni
YIT:n Trigoni-suunnitelmaa ehdotetaan Helsinki High-rise -arkkitehtuuri- ja toteutuskilpailun voittajaksi