Lujatalo jälleen tontinluovutuskilpailun voittoon Pirkanmaalla

Lujatalon Pirkanmaan yksikkö on voittanut Pirkkalan kunnan järjestämän tontinluovutustarjouskilpailun kunnanhallituksen yksimielisellä päätöksellä 29.9.2014. Tarjouskilpailu käytiin Pirkkalan kunnanviraston tontin kehittämishankkeen uudisrakentamisesta.

Pirkkalan keskustaan rakennettava uusi toiminnallinen kaupunginosa sisältää Lujatalon suunnitelman mukaisesti uuden kunnantalon, liiketilaa, parkkihallin sekä asuinkerrostaloja, joista yksi on 16:sta kerroksinen tornitalo. Yhteensä rakennettavaa alaa on yli 20000 kem2.

Tontinluovutuskilpailussa haettiin tulevalta kumppanilta ennakkoluulottomia ratkaisuja ja tavanomaisuuden yläpuolelle nousevaa kaupunkirakennustaidetta. Hinnan ja laadun lisäksi kokonaisarviointiin vaikuttivat kunnankeskustan kokonaisvaltainen kehittäminen ja profilointi kuntakeskuksena, tarjouksen kehittämispotentiaali jatkoneuvotteluissa sekä tarjouksen lisäarvo kunnan tunnettavuudelle.

Lujatalo voitti tarjouskilpailun nousten selkeästi omalle tasolleen Käräjäkivet -ehdotuksellaan. Ehdotuksen suunnitellut arkkitehti, professori Rainer Mahlamäki arkkitehtitoimisto Lahdelma & Mahlamäki Oy:stä, sai runsaasti kiitosta ehdotuksen laadukkaista, täsmällisistä ja veistoksellisista ratkaisuista.

– Tavoittelimme työssämme laadukasta yksinkertaisuutta, kertoo Mahlamäki suunnittelutyöryhmän toimintavasta. Näemme, että hyvä ympäristö ei synny aineksia lisäämällä vaan päinvastoin, jatkaa Mahlamäki. Lujatalon selkeä ohjeistus laatuun panostamisesta oli kantava ajatus suunnittelussa.

Käräjäkivet -nimi syntyi paikan historiallisen taustan innoittamana. – Näin mielessäni tilanteen kaukaa historiasta, jossa paikallinen heimo on kyseisellä paikalla käräjillä päättämässä yhteisistä asioista. Alueelle nyt suunnitellut rakennukset ovat jokainen kuin yksi jättiläiskäräjäkivi, kertoo Mahlamäki nimen synnystä.

– Lujatalon Pirkanmaan alueella toiminta jatkuu alavireisistä markkinoista huolimatta vilkkaana. Olemme jatkuvasti ja innokkaasti hakeneet uusia kohteita, ja tämän kilpailun voitto tuntuu mahdottoman hyvältä. Lujatalo Pirkanmaan aluejohtaja Tuija Schmidt toteaa. – Suunnittelijan kanssa yhteistyö toimi saumattomasti ja saimme esitykseemme juuri sellaisia selkeitä ja innovatiivisia elementtejä, joita tarjouspyynnössä pyydettiin. Näistä lähtökohdista on hienoa jatkaa suunnittelua.

Pirkkalan noin 19 000 asukkaan kunta kuuluu kiinteänä osana Tampereen kaupunkiseutuun ja se on usean vuoden ajan ollut positiivisen muuttoliikkeen kasvukunta.