Kim Kaskiaro Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtajaksi

Varatuomari Kim Kaskiaro on nimitetty Rakennusteollisuus RT ry:n työmarkkinajohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1. marraskuuta nykyisen työmarkkinajohtajan Tapio Karin jäädessä eläkkeelle. Kaskiaro jatkaa myös työtään RT:n Talonrakennusteollisuuden toimialajohtajana.

”Työelämä uudistuu, ja ihmisten ja yritysten tarpeet muuttuvat koko ajan. Työehtosopimusmääräykset ja niiden soveltaminen pitää saada vastaamaan nykyistä paremmin käytännön työntekoa muun muassa paikallisen sopimisen avulla. Haluan entisestään syventää vuoropuhelua neuvottelukumppaneidemme ja muiden liittojen kanssa koko rakennusteollisuuden ja sen käytänteiden kehittämiseksi”, Kim Kaskiaro sanoo.

Kim Kaskiaro on työskennellyt Rakennusteollisuudessa vuodesta 1995 lähtien, jolloin hän aloitti silloisen Rakennusteollisuuden keskusliiton työmarkkinalakimiehenä. Hän on ollut myös Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piirin aluepäällikkönä sekä talonrakennusjaoston vastaavana lakimiehenä. Vuodesta 2006 alkaen Kaskiaro on toiminut liittoyhteisössä toimialajohtajana ja Talonrakennusteollisuus ry:n toimitusjohtajana.

Työmarkkinajohtajan roolin ohella Kaskiaro jatkaa Talonrakennusteollisuuden johdossa sekä työtään rakennusalan työskentely- ja toimintatapojen kehittämiseksi. Hän toimii muun muassa Rakennusteollisuuden Nolla tapaturmaa -hankkeen vastuuhenkilönä sekä Suomen Tilaajavastuu Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

”Rakennusala on yksi suurimmista työllistäjistä, jonka työehdoilla on iso merkitys koko kansantaloudellemme. Kaskiarolla on työmarkkinatoiminnan ja rakennusteollisuuden vankka tuntemus sekä hyvät suhteet ammattiyhdistyksiin, mikä takaa sujuvan vaihdoksen pitkäaikaisen työmarkkinajohtajamme jäädessä eläkkeelle. Samalla haluan kiittää laajasti arvostettua Tapio Karia hänen mittavasta panoksestaan rakennusalan työrauhan turvaamisessa sekä uraauurtavasta työstään harmaan talouden torjunnassa”, Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell toteaa.

Tapio Kari on toiminut Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtajana vuodesta 2001 lähtien ja sitä ennen Maalarimestariliiton toimitusjohtajana ja asiamiehenä.

Risto Pennanen Pohjola Rakennuksen Kuopion aluejohtajaksi

f851d448-13f9-4e4a-a6d1-ca637c827118-main_image

Risto Pennanen nimitettiin Pohjola Rakennuksen Kuopion aluejohtajaksi 15.11.2016.

Pohjola Rakennuksen Kuopion aluejohtajaksi sekä Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomen osakkaaksi on nimitetty talonrakennusinsinööri Risto Pennanen. Pennanen aloittaa tehtävässä 15.11.2016.

Pennanen on työskennellyt YIT Oyj:n palveluksessa erilaisissa tehtävissä vuodesta 1984 alkaen, muun muassa työmaatehtävissä, laatuvastaavana sekä projekti- ja rakennuttajapäällikkönä. YIT:n Kuopion aluejohtajana hän on työskennellyt vuodesta 2008 lähtien.

”Risto Pennasella on erinomainen kokemus hankekehityksestä sekä loistava Kuopion markkina-alueen tuntemus. Olemme vakuuttuneet siitä, että Pennanen on paras mahdollinen henkilö luotsaamaan Pohjola Rakennusta Itä-Suomen alueella. Olemme innoissamme päästessämme kehittämään Itä-Suomen aluetta”, Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomen toimitusjohtaja Tomi Jukola toteaa.

”Tähtäämme Kuopion alueen johtavaksi asuntorakentajaksi muutaman vuoden sisällä. Tavoitteena on käynnistää 150 omaperustaisen asunnon rakentaminen Kuopiossa vuoden 2017 aikana. Strategiamme mukaisesti rakennamme oman hankekehityksemme siivittämänä kohtuuhintaisia koteja hyvällä sijainnilla ja laadusta tinkimättä.  Vahvuutemme on ketterä ja joustava organisaatio, joka pystyy sopeutumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Lähtökohtamme on se, että kuuntelemme asiakasta ja vastaamme heidän toiveisiinsa ja tarpeisiinsa – rakennamme asiakkaan arvoisia koteja”, sanoo Risto Pennanen.

Risto Pennanen
–        Syntynyt Varkaudessa 1959, asuu Kuopiossa
–        Koulutukseltaan talonrakennusinsinööri, valmistunut Kuopion teknillisestä oppilaitoksesta (nyk. Savonia-ammattikorkeakoulu) vuonna 1986
–        Työskennellyt YIT Oyj:n palveluksessa vuodesta 1984 lähtien työmaatehtävissä, laatuvastaavana, projekti- ja rakennuttajapäällikkönä sekä aluejohtajana vuodesta 2008
–        Perhe: vaimo, aikuinen tytär ja poika
–        Harrastaa veneilyä, golfia, murtomaahiihtoa, moottoripyöräilyä ja matkustelua

Pohjola Rakennus Oy Hämeen maanhankintajohtajaksi Henna Korpiluoto

Henna Korpiluoto nimityskuva

Pohjola Rakennus Oy Häme vahvistaa tärkeimmän liiketoiminta-alueensa oman asuntorakentamisen tiimiään panostamalla maanhankintaan

Pohjola Rakennus-konsernin tytäryhtiön Pohjola Rakennus Oy Hämeen maanhankintajohtajaksi on nimitetty 1.4.2016 alkaen diplomi-insinööri Henna Korpiluoto. Henna Korpiluodosta tulee myös Hämeen tytäryhtiön johtoryhmän jäsen.

– Tavoitteenamme on olla kaikilla toimialueillamme johtava rakentaja. Suurin osa liiketoiminnastamme perustuu omaan asuntotuotantoon ja Henna Korpiluodon nimityksellä maanhankintajohtajaksi haluamme varmistaa markkinajohtajan aseman asuntorakentamisessa Hämeen alueella myös tulevaisuudessa, toimitusjohtaja Miikka Routama kertoo.

Henna Korpiluoto on aiemmin toiminut Pohjola Rakennuksessa hankekehityspäällikön tehtävissä. Hän on vastannut aikaisemmin myös mm. Eloisa-konseptin kehittämisestä.

– Hennalla on pitkä historia hankekehityksen puolelta, mikä takaa hyvät lähtökohdat maanhankinnan neuvotteluihin. Heti ensimmäisistä neuvotteluista lähtien pitää tonttitarjousta laskettaessa pystyä näkemään, mitä tontille pystyy järkevästi toteuttamaan. Henna on osoittanut viimeisen vuoden aikana myös hyvää aktiivisuutta ja rohkeutta uusien tonttiaihioiden hakemisessa, Miikka Routama listaa tyytyväisenä.

 

UPM:N TAPIO KOLUNSARKA SIIRTYY RAMIRENTIIN

UPM Raflatac -liiketoiminta-alueesta vastaava johtaja ja UPM:n johtajiston jäsen Tapio Kolunsarka lopettaa yhtiön palveluksessa siirtyäkseen Ramirent Oyj:n toimitusjohtajaksi viimeistään elokuun lopussa 2016.

“Tapiolla on ollut keskeinen rooli UPM Raflatacin hyvässä kehityksessä vajaan kolmen viime vuoden aikana. Tapion johdolla UPM Raflatac on edennyt selkein askelin tullakseen tarralaminaattiteollisuuden johtavaksi toimijaksi. Toivotamme hänelle parasta menestystä uudessa tehtävässä”, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

Erkka Valkilasta Pohjola Rakennus -konsernin hallituksen jäsen

Erkka_Valkila

Eläkkeelle joulukuussa jäänyt SATO Oyj:n toimitusjohtaja Erkka Valkila aloitti Pohjola Rakennus -konsernin hallituksen jäsenenä 1.1.2016 alkaen. Hän tuo yhtiön hallitukseen pitkän kokemuksensa kiinteistö- ja rakennusalalta,kiinteistökehityksestä, asuntosijoittamisesta sekä yleisjohtamisesta.

Ennen SATOa Erkka Valkila oli toimitusjohtajana Ferenda Oyj:ssä ja Polar Kiinteistöt Oyj:ssä. Vuoden alusta usean kiinteistöalan hallituksissa puheenjohtajana tai jäsenenä vaikuttava Valkila kiinnostui Pohjola Rakennus -konsernista, koska yhtiö on menestynyt uudistumisen ja innovoimisen kautta ja tehnyt asioita eri tavalla kuin muut.

– Yritys on hyvin johdettu ja henkilökunta sitoutunutta sekä toimii asiakaslähtöisesti. Toki päätökseen vaikutti myös se, että tunnen henkilöitä yrityksen taustalla, mm. Juha Metsälän, jota arvostan yritysjohtajana, sekä hallituksen jäseniä kuten puheenjohtaja Jukka Terhosen, hän kertoo.

Erkka Valkila odottaa hallitusjäsenyydeltään avointa keskustelukulttuuria, jolla pyritään luomaan edellytyksiä yrityksen menestykselle. Haasteellinen markkinatilanne Suomessa vaatii töitä ja asiakaskokemusten hoitoon paneutumista. Perheyritys on tässä vahvoilla.
– Vastuullisella omistajuudella on selkeästi kasvot, jolloin ainoa mahdollisuus on tehdä vastuullisesti työtä ja hoitaa asiat luottamuksen arvoisesti. Vastuullisuuden merkitys kaikessa liiketoiminnassa, varsinkin rakennusalalla, tulee jatkossa entisestään korostumaan, hän sanoo.

Juha Metsälä haluaa vahvistaa vuokra-asumisen ja sijoittamisen asiantuntemusta hallituksessa, koska vuokra-asuminen lisää suosiotaan.

– Valkila rakensi toimitusjohtajakaudellaan Satosta johtavan asuntosijoitusyhtiön. Hänen rahoitus- ja asuntosijoitusosaamisensa sekä verkostonsa tuovat aivan uudenlaisia mahdollisuuksia Pohjola Rakennus -konsernin kehittämiseen. Hänellä on myös uutta näkemystä tontinhankintaan ja kohteiden aloituspäätöksiin liittyen sekä siitä, miten tämän päivän vuokra-asunto sijoittaja toimii ja mihin he haluavat tulevaisuudessa sijoittaa. Pohjola Rakennus on voimakkaassa kasvussa, ja meillä on edellä mainittuja päätöksiä valtava määrä. Sen prosessin kirkastamiseen sekä tilaajan näkemyksen esille tuomiseen uskon Valkilalla olevan erittäin paljon annettavaa.

Osaaminen vakuutti: Tomi Jukolasta Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomen toimitusjohtaja

Jukola Tomi

Pohjola Rakennus Oy:n tytäryhtiön Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi on nimitetty 1.12.2015 alkaen rakennusinsinööri (AMK) Tomi Jukola. Hän on toiminut aikaisemmin yhtiön tuotantojohtajana ja varatoimitusjohtajana sekä Pohjola Rakennus Oy Sisä-Suomen työmaapäällikkönä Jyväskylän ja Tampereen seuduilla. Hän on myös ennestään tytäryhtiön osakas. 

Tomi Jukolalla on yli 10 vuoden kokemus Pohjola Rakennus -konsernista. Konsernijohtaja Juha Metsälän mukaan valintaperusteina olivatkin Jukolan tulokselliset näytöt aiemmissa tehtävissä ja tytäryhtiön varatoimitusjohtajana 1.4.- 31.11.2015.

–          Hän tuntee talon toimintatavat ja on osoittanut myös hyviä hankekehitys- ja esimiestaitoja, Metsälä kertoo.

Jukola haki tytäryhtiön toimitusjohtajaksi, koska hänellä on kova usko yhtiön kasvuun ja tuloskykyyn heikosta taloustilanteesta huolimatta.

– Vaikka Keski- ja Itä-Suomen rakentamisen näkymät ovat haastavat, paikalliselle uudenaikaiselle rakennusliikkeelle löytyy täältä jalansijaa. Toimimme yliopistokaupungeissa ja muuttovoittoalueilla, joilla on rakenteilla ja vireillä lukuisia isoja hankkeita. Ne tuovat uskoa koko alueemme talouteen, hän toteaa.

Haasteita asettavat hyvien tonttien puute sekä rakennusoikeuden kova hinta.

–          Meillä on hyvä henkilöstö, jonka kanssa lähdemme yhteistyössä näitä haasteita ratkomaan. Tavoitteena on vakiinnuttaa toimintamme sekä olla tulevaisuudessa alueemme johtava rakentaja, Tomi Jukola sanoo.

Tomi Jukolasta Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomen toimitusjohtaja

Pohjola Rakennus Oy:n tytäryhtiön Pohjola Rakennus Oy Keski- ja Itä-Suomen toimitusjohtajaksi ja osakkaaksi on nimitetty 1.12.2015 alkaen rakennusinsinööri (AMK) Tomi Jukola. Hän on toiminut aikaisemmin yhtiön tuotantojohtajana ja varatoimitusjohtajana sekä Pohjola Rakennus Oy Sisä-Suomen työmaapäällikkönä Jyväskylän ja Tampereen seuduilla. Hän on myös ennestään tytäryhtiön osakas. 

Tomi Jukolalla on yli 10 vuoden kokemus Pohjola Rakennus -konsernista. Konsernijohtaja Juha Metsälän mukaan valintaperusteina olivatkin Jukolan tulokselliset näytöt aiemmissa tehtävissä ja tytäryhtiön varatoimitusjohtajana 1.4.- 31.11.2015.

–          Hän tuntee talon toimintatavat ja on osoittanut myös hyviä hankekehitys- ja esimiestaitoja, Metsälä kertoo.

Jukola haki tytäryhtiön toimitusjohtajaksi, koska hänellä on kova usko yhtiön kasvuun ja tuloskykyyn heikosta taloustilanteesta huolimatta.

– Vaikka Keski- ja Itä-Suomen rakentamisen näkymät ovat haastavat, paikalliselle uudenaikaiselle rakennusliikkeelle löytyy täältä jalansijaa. Toimimme yliopistokaupungeissa ja muuttovoittoalueilla, joilla on rakenteilla ja vireillä lukuisia isoja hankkeita. Ne tuovat uskoa koko alueemme talouteen, hän toteaa.

Haasteita asettavat hyvien tonttien puute sekä rakennusoikeuden kova hinta.

–          Meillä on hyvä henkilöstö, jonka kanssa lähdemme yhteistyössä näitä haasteita ratkomaan. Tavoitteena on vakiinnuttaa toimintamme sekä olla tulevaisuudessa alueemme johtava rakentaja, Tomi Jukola sanoo.

Hanna Harris nimitetty Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen toiminnanjohtajaksi

hanna_harris_credit_aleksi_niemela-cc-88-560px

Kuvaaja: Aleksi Niemelä

VTL, kaupunkitutkija Hanna Harris on nimitetty Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen uudeksi toiminnanjohtajaksi. Harris aloittaa tehtävässään 15.2.2016. Nykyinen toiminnanjohtaja
Tiina Valpola on jäämässä eläkkeelle, mutta jatkaa keskuksen asiantuntijatehtävissä.

Vuonna 2013 toimintansa aloittanut Arkkitehtuurin tiedotuskeskus on oman alansa
asiantuntija-, yhteistyö- ja välittäjäorganisaatio, jonka tehtävänä on vahvistaa arkkitehtuurin yhteiskunnallista näkyvyyttä ja vaikuttavuutta sekä edistää suomalaisen arkkitehtuurin tunnettuutta kotimaassa ja maailmalla. Sen toimintaa ylläpitää Arkkitehtuurikeskus ry, jonka jäseniä ovat keskeiset suomalaiset arkkitehtuurijärjestöt ja -organisaatiot. Arkkitehtuurin tiedotuskeskus on nuorin kahdeksasta opetus- ja kulttuuriministeriön tukemasta taiteen alan tiedotuskeskuksesta.

”Kansainvälisissä tehtävissä aikaansaavasti toiminut, niin arkkitehtuuria kuin laajemmin kulttuurialaa hyvin tunteva Hanna Harris valittiin luotsaamaan Arkkitehtuurin tiedotuskeskusta tulevien vuosien viestinnällisesti vaativassa ja alati verkostoituvammassa toimintaympäristössä. Tiina Valpolan ansiokkaasti vetämistä käynnistysvuosista on hyvä jatkaa”, toteaa Arkkitehtuurikeskus ry:n hallituksen puheenjohtaja Asko Takala.

Harris on 15 vuotta kulttuurialan kansainvälisissä johto- ja sisällönkehitystehtävissä toiminut kuraattori, tuottaja ja tutkija. Arkkitehtuurin tiedotuskeskukseen Harris siirtyy Helsinki Design Weekin ohjelmajohtajan paikalta. Hän on vuodesta 2014 ollut kehittämässä Pohjoismaiden suurimman muotoilufestivaalin ohjelmaa ja kansainvälisiä hankkeita sekä perustamassa Helsinki Design Weekly –verkkomediaa.

Vuosina 2008-2013 Harris johti Suomen Lontoon instituutin taide- ja kulttuuriohjelmaa, missä hän muun muassa vastasi laajaa huomiota saaneista arkkitehtuurin ja muotoilun tilaustuotannoista ja kulttuuriviennin hankkeista.  Aiemmissa työtehtävissään Harris on toiminut päätuottajana kansainvälisissä taide- ja kulttuuritapahtumissa sekä tutkimus- ja kehitystehtävissä Helsingin yliopistossa ja Taideteollisessa korkeakoulussa (nyk. Aalto-yliopisto) sekä ulkomailla Cambridgen, Westminsterin, Milano-Bicoccan ja Sorbonnen yliopistoissa. Harris viimeistelee kaupunkitutkimuksen väitöskirjaa sekä luennoi säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla. Hän on myös työskennellyt toimittajana ja tuotantopäällikkönä eri medioissa.

”Tiedotuskeskuksella on avainrooli suomalaisen arkkitehtuurialan uusien yhteistyöhankkeiden, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja kansainvälisen näkyvyyden lisäämisessä. On suuri kunnia tulla mukaan kehittämään tätä toimintaa”, Harris sanoo.

Consti Talotekniikka Oy:n toimitusjohtajaksi Pekka Pöykkö

922653da18570092_400x400ar

Consti Talotekniikka Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty koneautomaatioinsinööri Pekka Pöykkö (48v.). Pöykkö aloittaa tehtävässään helmikuussa 2016. 

Pekka Pöykkö siirtyy Constille Saipu Oy:stä, jossa hän on toiminut toimitusjohtajana vuodesta 2014 lähtien. Sitä ennen Pöykkö on työskennellyt 21 vuotta YIT:llä ja Caverionilla liiketoiminnan johtotehtävissä.

Pöykkö aloittaa myös Consti Yhtiöiden johtoryhmän jäsenenä.

– Tehtävässäni haluan ensisijaisesti panostaa Consti Talotekniikka Oy:n kehittämiseen ja kannattavan kasvun turvaamiseen myös tulevaisuudessa, Pekka Pöykkö kertoo.

Consti Yhtiöt on korjausrakentamiseen erikoistunut yhtiö, jonka liiketoiminta-alueista Consti Talotekniikan ydinosaamista on talotekninen suunnittelu ja urakointi niin vaativissa saneerauskohteissa kuin haastavissa uudiskohteissa.

– Pekka Pöykkö vahvistaa entisestään yrityksemme vankkaa taloteknistä osaamista. Olen erittäin tyytyväinen saadessamme toimitusjohtajan tehtävään talotekniikka-alan pitkän linjan ammattilaisen, Marko Holopainen lisää.

Jarkko Lasanen on nimitetty Stofix Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

jarkko-lasanen

6.11.2015 Stofix Oy:n hallitus on nimittänyt Stofix Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi Jarkko Lasasen. Hän on toiminut aikaisemmin yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan johtajana.

Stofix Oy:stä on kehittynyt viime vuosien aikana kansainvälinen yritys ja tämä kasvu on asettanut yritykselle uusia ja erityisiä vaatimuksia. Tämän tilanteen huomioiden, Stofix Oy:n hallitus on 6.11.2015 nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Jarkko Lasasen. Lasanen on toiminut aikaisemmin yhtiön kansainvälisen liiketoiminnan johtajana.Hän tuntee yhtiön, sen tuotteet ja kansainväliset markkinat ja siten omaa loistavan pohjan toimitusjohtajan tehtävien hoitamiseen.

6.11.2015 Stofix Oy:n hallitus on nimittänyt Stofix Oy:n uudeksi uusien liiketoiminta-alueiden johtajaksi Samuli Tiirolan.

samuli-tiirola

Tiilijulkisivumarkkinoilla on useita markkinasektoreita ja uusia trendejä. Kehittämällä uusia tuotteita näille markkinoille, Stofix Oy tavoittelee laajempaa asiakaskuntaa. Uusien liiketoiminta-alueiden johtajaksi Stofix Oy:n hallitus on 6.11.2015 nimittänyt Samuli Tiirolan. Tiirolalla on syvällinen ja pitkäaikainen tuntemus Stofixin tuotteesta, aivan sen alkukehittelystä lähtien. Hän myös tuntee markkinat, niiden tarpeet sekä mahdollisuudet. Uudet tuotteet laajentavat yrityksen tuotevalikoimaa ja mahdollistavat kasvun.