Skanska aloittaa Turun Toriparkin työt lokakuussa

turun-toriparkki-havainnekuva-sisaanajosta

Turun Toriparkki, havainnekuva sisäänajosta

Skanska ja Turun Toriparkki Oy ovat sopineet Turun Toriparkin rakentamisesta. Työt alkavat syksyllä, ja pysäköintitilat otetaan käyttöön loppuvuodesta 2020.

Toriparkkiin tulee yhteensä noin 600 autopaikkaa kahteen kerrokseen. Sisään- ja ulosajoluiska sijoitetaan Yliopistonkadulle.

”Lokakuun alussa on sopiva ajankohta maanrakennustöiden käynnistämiselle, kun joukkoliikenne siirtyy talviaikataulujen myötä pois kauppatorilta”, toteaa tulosyksikön johtaja Vesa Hintukainen Skanskalta.

”Rakennustyöt alkavat Torin Aurakadun puoleiselta osalta. Meneillään olevat arkeologiset kaivaukset siirtyvät taas vaiheittain torin Kauppiaskadun puoleiselle osalle. Projektiin liittyen alueella on tehty kesän aikana valmistelevia töitä, ja nyt syksyn aikana Kauppatorilla käynnistyy varsinainen rakennustyömaa, joka aidataan”, selventää hankkeen etenemistä Turun Toriparkin toimitusjohtaja Jari Pölönen.

Myös viimeiset torirakennukset puretaan uudistuksen tieltä. Toiminnot siirtyvät väliaikaisen torin alueelle.

Pysäköintitilojen rakentaminen on osa alkavaa Turun keskustan kokonaisuudistusta. Uudistuksessa kaupungin tavoitteena on, että uuden Kauppatorin myötä Turkuun syntyy Suomen paras kävely- ja pyöräilykeskusta. Uusi tori tarjoaa puitteet merkittävälle muutokselle: torilla on mahdollista järjestää tapahtumia ja konsertteja. Tori on kaupunkilaisten kokoontumispaikka, jonne on helppo tulla kaikilla liikennemuodoilla.

Maanalainen pysäköintitila mahdollistaa sen, että torin ympäristöstä poistuu pysäköintipaikkoja ja osa ympäröivistä kaduista muutetaan kävely- ja pyöräilykaduiksi tai ainoastaan huolto- ja tonttiliikenteen salliviksi pihakaduiksi.

Skanskan urakkaan kuuluu maanalaisten pysäköintitilojen rakentaminen.

Turun Kauppatorin uudistuksessa myös torirakennukset uusitaan, ja niihin tulee kahviloita ja yleisötiloja. Torikannesta tulee lämmitettävä ja torin kiveys uusitaan. Toria ympäröivien katujen uudistustyöt aloitetaan vuonna 2019.

Töiden etenemisestä ja työn vaiheista tiedotetaan erikseen myöhemmin.