Etera rakennuttaa asuntoja Pohjois-Pasilaan tulevalle asuinalueelle

l4ykhd8endva7mqf9bqt

Helsingin Pohjois-Pasilaan suunnitellaan uutta Postipuiston asuinaluetta. Rakentaminen alkaa kuuden kerrostalokorttelin kokonaisuudesta, jolle Helsingin kaupunki etsi toteuttajat tontinluovutuskilpailulla. Etera sai hakijaryhmineen toteutettavakseen kaksi korttelia.

Uusi asuinalue sijaitsee Keskuspuiston vieressä. Uutta kaupunkia rakennetaan entisen maaliikennekeskuksen alueelle, jota rajaavat pohjoisessa Metsäläntie ja etelässä Hakamäentie. Entiset toimijat ovat jo siirtyneet alueelta pois. Tavoitteena on, että ensimmäisten talojen rakennustyöt voidaan aloittaa vuonna 2019.

Toteutettavana kaksi korttelia

Helsingin kaupungin tontinluovutuskilpailun arviointiryhmä arvioi Pohjois-Pasilan kilpailussa mukana olleet hakemukset paitsi kaupunkikuvallisten myös energia- ja ekotehokkuuden ratkaisujen perusteella. Parhaimpien suunnitelmien esittäjät kutsuttiin hiomaan kilpailukortteleiden asemakaavaa kumppanuuskaavoituksena.

Hakijaryhmä, jossa Eteran lisäksi ovat mukana Y-Säätiö, Rakennusliike Evälahti Oy ja TA-Rakennuttaja Oy, sai suunniteltavaksi kaksi korttelia. Konsultti- ja suunnittelijaryhmänä toimivat Suomen Asuntokehitys Oy, Playa Arkkitehdit Oy ja ekologisuuden osalta Lease Green Oy.

”Eteran reaalisijoituksista suurin osa on kiinteistöjä. Suosimme uudisrakentamista ja painotamme energiatehokkaita ratkaisuja. Etera on jo entuudestaan sijoittajana mukana Pasilan alueen kehityksessä ja uskomme myös tämän uuden asuinalueen vetovoimaan pitkällä aikavälillä alueen palveluiden ja työpaikkojen lisääntyessä merkittävästi”, sanoo Eteran reaalisijoitusjohtaja Jukka Reijonen.

”Etera sijoittaa asuntoihin pitkäjänteisesti ja haluamme olla mukana uusilla kasvavilla alueilla. Postipuisto tulee olemaan osa uutta urbaania Pasilaa ja olemme tyytyväistä, kun olemme saaneet mahdollisuuden rakennuttaa sinne vuokra-asuntoja”, kertoo kiinteistöjohtaja Timo Sotavalta.

Asuntoja ja palveluita

Kaupunki luovuttaa tontinluovutuskilpailun korttelit voittajille vaiheittain. Tonttien luovutusehdoista sopiminen edellyttää kiinteistölautakunnan lisäksi kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätöksiä. Kumppanuuskaavoituksena syntyneestä tarkennetusta asemakaavaehdotuksesta päättää uusi kaupunkiympäristölautakunta syksyllä 2017.

Pohjois-Pasilan puretun maaliikennekeskuksen paikalle nousee tiivis ja yhteisöllinen asuinalue. Asukkaita tulee noin 5 700. Alueelle rakennetaan myös palveluja ja toimitiloja.