Lapti rakentaa neljän kerrostalon korttelin Kynsilehtoon Ouluun

252d3051-a53e-49fe-9614-70708329d900-w_960

Lapti rakentaa Oulun Kynsilehtoon neljän kerrotalon kotikorttelin

Rakennusliike Lapti Oy rakentaa Oulun Kynsilehtoon neljän kerrostaloyhtiön korttelin, johon on suunniteltu yhteensä 110 asuntoa. Ensimmäisen 5-kerroksisen kerrostalo-yhtiön, johon tulee yhteensä 27 asuntoa, rakentaminen käynnistyy tänä vuonna ja sen on arvioitu valmistuvan vuoden 2018 aikana. Koko korttelin rakentaminen kestää arviolta 4-5 vuotta.

–        Neljän kerrostaloyhtiön muodostama asuinkortteli on suunniteltu toimivaksi ja yhteisölliseksi. Yhteispihan leikki- ja oleskelualueet on sijoitettu korttelin keskelle. Piha-alue on rauhallinen ja turvallinen. Nämä asunnot sopivatkin esimerkiksi ensiasunnoksi tai iäkkäämmille pariskunnille, jotka haluavat muuttaa helppohoitoiseen kaupunkikotiin, kertoo suunnitelmista Rakennusliike Lapti Oy:n Pohjois-Suomen aluejohtaja Panu Hulkko.