Sweco mukana maailman suurimman hirsikampuksen suunnittelussa

d8njuy1ly5prxpaibjsv

Pudasjärven hirsikampus on maailman suurin hirsikampus ja samalla poikkeuksellinen mallinnuskohde. Sweco on ollut mukana hankkeen rakennesuunnittelussa sekä sähkösuunnittelussa. Hirsikampus voitti tiistaina Tekla BIM Awards 2016 yleisöäänestyksen ja sai kilpailuraadin kunniamaininnan tietomallinnuksen erityispiirteiden ansiosta.

Pudasjärven hirsikampus on toteutettu elinkaarimallilla ja suunnitteluratkaisuissa on huomioitu ratkaisujen pitkäaikaiskestävyys. Puurakenteiden toteutettavuus on ollut merkittävässä osassa valintoja tehtäessä ilman että toiminnallisuudesta tai arkkitehtuurista on tarvinnut tinkiä. Hirsi on myös poikkeuksellinen runkomateriaali näin isossa julkisessa hankkeessa, ja edellyttää tarkkaa valmistautumista muun muassa liittymärakenteiden ja asennusten osalta.

Hanke on tiettävästi ensimmäinen täydellä tietomallikaavalla toteutettu puurakentamiskohde Suomessa. Erityisesti puurakentamisen suunnittelussa ja tiedon siirrossa puuosatuotantoon on hyödynnetty mallinnuksen mahdollisuuksia ennen näkemättömässä laajuudessa.

Tietomallinnus on mahdollistanut suunnitteluratkaisujen toistamisen vaihtelevissa tilanteissa hyvällä onnistumisprosentilla. Tietomallinnuksen avulla laaditut tarkat sähköiset lähtötiedot tuotantosuunnittelua varten ovat mahdollistaneet virheettömän ja sujuvan ketjun tiukassa toimitusaikataulussa.

”Tietomallin hyödyntäminen uudella toimintatavalla ja täydellä tietomallikaavalla varmisti tietoketjun sujuvuuden ja portaattomuuden sekä mahdollisti näin hankkeen onnistumisen”, kertoo Swecon rakennesuunnittelija Harri Moilanen.

Pudasjärven hirsikampus nousi Tekla BIM Awards 2016 yleisön suosikiksi tiistaina 21.6 ylivoimaisella ääni enemmistöllä. Yleisö kommentoi valintaansa muun muassa sillä, että kohteen hirsirakenteet olivat mallinnettu ja niitä oli käytetty hankkeen tuotantovaiheessa hyväksi, mikä oli erityisen kiinnostavaa ja inspiroivaa. Hirsikampus sai myös tuomariston kunniamaininnan.

Sweco vahvistaa rakennuttamisosaamistaan Pohjanmaalla

Sweco PM Oy ostaa Altenia Oy:n liiketoiminnan. Altenia on vastannut Contria Oy:n rakennuttamistoimialasta, joka liiketoimintakaupan myötä siirtyy Swecolle 1.6.2016 alkaen. Contria Oy:n toimitusjohtajana toiminut Tom Eriksson siirtyy Sweco PM:n Vaasan aluetoimiston johtajaksi ja vastaa liiketoiminnasta Pohjanmaan alueella.

”Kauppa antaa meille resurssit ja mahdollisuudet toiminnan laajentamiseen osana johtavaa eurooppalaista yritystä ja henkilökunnallemme tarjoutuu uusia mahdollisuuksia kehittymiseen kaupan myötä. Pohjalaisen rakennusalan asiantuntemuksen lisäksi voimme toivottavasti myös tuoda muuta osaamista Sweco PM:lle”, sanoo Altenian hallituksen puheenjohtaja Tom Eriksson.

“Kaupan myötä vahvistamamme osaamistamme ja laajennamme palveluitamme uusille alueille. Altenialla on alueen johtava projektinjohto-osaaminen ja näkemyksemme tulevista kehityssuunnista sopivat hyvin yhteen. Rakennuttamisen lisäksi avainhenkilöt ovat panostaneet pitkäjänteisesti erityisesti kustannushallinnan menettelyiden kehittämiseen ja tästä näemme hyödyn PM:lle laajemminkin”, toteaa Sweco PM:n toimitusjohtaja Maija Jokela.

Sweco PM on Suomen johtava projektinjohdon ja rakennuttamisen edelläkävijä, joka tarjoaa kaikki rakennuttamiseen ja projektinjohtoon liittyvät asiantuntijapalvelut. Yritys työllistää yli 170 asiantuntijaa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Lahdessa ja nyt myös Vaasassa.

Swecolle EPCM-toimeksianto Joutsenoon rakennettavasta natriumkloraatin tuotantolinjasta

Sweco on saanut Kemiralta toimeksiannon natriumkloraattitehtaan suunnittelu- ja hankintapalveluista sekä rakentamisen johtamisesta EPCM-toteutusmallilla. Joutsenon tehtaan investoinnin arvo on 50-60 miljoonaa euroa.

”Olemme Swecolla ylpeitä voidessamme osallistua tämän hankkeen toteuttamiseen. Pitkäaikainen yhteistyömme Kemiran kanssa saa näin jatkoa”, toteaa Sweco Industry Oy:n toimitusjohtaja Erik Skogström.

”Uusi tuotantolinja toteutetaan Kemiran omalla teknologialla ja EPCM-partnerin detaljisuunnittelulla”, kertoo Jarmo Savolainen Kemiralta.

SOIHTU-projekti käynnistyy kesäkuussa 2016 ja tuotantoyksikön odotetaan olevan toiminnassa vuoden 2017 viimeisellä neljänneksellä. Uuden tuotantolinjan rakennuttaminen työllistää rakennusvaiheessa arviolta noin 200 henkilöä.

Natriumkloraatista valmistetaan sellutehtaissa kloorioksidia, jota käytetään sellun valkaisussa. Kemira Chemicalsin Joutsenon tehtaalla tuotetaan myös useita muita sellu- ja paperi-teollisuudessa käytettäviä kemikaaleja.

Swecon kohde palkittu rakentamisen Ruusu 2015 -palkinnolla

t2ynzlhxeo8i0ju0nf4y

OP-Pohjolan uusi pääkonttori on saanut Rakentamisen Ruusu 2015 -palkinnon.

Palkinto myönnettiin ”paikan haltuun ottavasta, korkeinta kansainvälistä tasoa edustavasta, mutta samalla suomalaista modernia perinnettä kunnianhimoisesti jatkavasta arkkitehtuurista, jossa myös rakenteiden suunnittelu on olennainen osa kokonaisuutta.”

Rakentamisen Ruusu on Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan vuosittain antama tunnustus, joka myönnetään poikkeuksellisen laadukkaasta Helsingin rakennettuun ympäristöön liittyvästä työstä. Rakentamisen Ruusun avulla rakennuslautakunta ja Helsingin kaupungin rakennusvalvontavirasto nostavat esille kohteita ja henkilöitä, jotka ovat edistäneet rakentamisen kulttuuria.

Vuotuinen tunnustuspalkinto jaettiin jo 21.kerran. Palkinnon luovuttivat Helsingin kaupungin rakennuslautakunnan puheenjohtaja Kauko Koskinen ja apulaiskaupunginjohtaja Anni Sinnemäki.

Swecolta palkintoa oli vastaanottamassa hankkeessa projektipäällikkönä toiminut Anssi Kolehmainen. ”OP-Pohjola on kohteena maailman huippua ja ansaitsi tämänkin tunnustuksen. Rakennus oli rakenneteknisesti haastava ja vahva näyttö eri suunnittelualueidemme osaamisesta ja yhteistyöstä”, Kolehmainen kertoo.

Sweco mukana Kouvolan suurimmassa kehittämishankkeessa

ekgkjjmvu7htlsrsfykl

Kouvolaan rakennettavasta Ratamokeskuksesta tulee moderni sosiaali- ja terveyspalveluiden keskus, jossa yhdistetään erikoissairaanhoito, perusterveydenhuolto sekä sosiaalipalvelut toimivaksi palvelukokonaisuudeksi. Sweco PM toimii hankkeen rakennuttajakonsulttina.

Ratamokeskukseen rakennetaan täydellinen 150 potilaspaikkainen uusi sairaala, joka kattaa kaikki toimivan sairaalan tarvitsemat yksiköt, kuten leikkaussalit, tehohoidon, kuvantamisen ja ensiavun. Ratamoon sijoittuvat myös perusterveydenhuolto ja sosiaalipalvelut.

Sijoittamalla terveydenhuollon keskitetyt palvelut saman katon alle pystytään asiakasta palvelemaan yksilöllisesti ja hänen tarpeidensa mukaisesti. Asiakas välttyy turhalta asioinnilta monissa toimipisteissä. Palvelu ja toiminta ovat tehokasta ja kaikki toiminnalliset yksiköt sijaitsevat lähellä. Myös perinteiset raja-aidat erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon sekä sosiaalipalvelujen välillä saadaan häivytettyä.

Uusi sairaala tuottaa tulevaisuuden hyvinvointipalveluja

Suomessa rakennetaan harvoin uusia tämän kokoluokan sairaaloita. Kouvolalaiset saavat jatkossa saman katon alta tehohoitoa, hammaslääkäripalveluita ja erilaisia sosiaalipalveluita,” kertoo projektipäällikkö Kalevi Pietilä Sweco PM:ltä. ”Ratamokeskus luo tehokkaasti tulevaisuuden hyvinvointipalveluita.”

Rakennushankkeena Ratamokeskus on mielenkiintoinen ja kooltaan merkittävä. Tämän hetken laajuustavoite on 40 000 brm2 ja rakentamisen kustannusarvio sairaalalaitteineen noin 114 miljoonaa euroa.

”Sairaalan rakentamisessa on aina omat erityispiirteensä, jotka rakennuttajakonsultin on tunnettava perusteellisesti,” Pietilä jatkaa. ”Vastaamme hankkeessa yleis- ja toteutussuunnittelun ohjauksesta ja valmistelemme rakentamisen aloittamista muun muassa kilpailuttamalla urakoitsijat ja laatimalla urakka-asiakirjat. Myös rakennuttaminen ja valvonta sisältyvät toimeksiantoomme. Vaativimpia töitä ovat sairaalajärjestelmien rakennuttaminen ja testaus, jotka kestävät noin 2-3 kuukautta. Sairaalan tekniikka ja laitteet testataan perusteellisesti ennen toiminnan aloittamista.”

Urakoitsijat kilpailutetaan elo-syyskuun aikana ja maanrakennustyöt alkavat syksyllä 2015. Ratamokeskus palveluineen on kouvolalaisten käytössä syksyllä 2018.

REDIn tornit nousevat Kalasatamaan – Sweco mukana alueen vaativassa urbanisoimisessa

1493564_677758582294115_2678407841845273999_o

Kalasataman ytimeen, metroaseman ympärille suunnitellaan urbaania ja ekologista asuinkokonaisuutta, REDIä, joka nousee vaiheittain seuraavan kymmenen vuoden kuluessa. Hyvien liikenneyhteyksien ansiosta REDI on kaikkea lähellä ja hyvä esimerkki kestävän kehityksen mukaisesta rakentamisesta.

Mittava projekti käsittää kauppakeskuksen, 2 000 auton maanalaisen pysäköintilaitoksen, kuusi asuintornia, hotellitornin sekä toimitilatornin. Kohteen toteuttaa SRV.

Sweco on korkean rakentamisen osaaja

Sweco Rakennetekniikka toimii projektissa vastaavana rakennesuunnittelijana ja vastaa kahdeksan tornitalon ja kauppakeskuksen suunnittelusta. Korkeimmillaan yli 135 metristen ja 23-35 –kerrosta korkeiden talojen suunnittelussa hyödynnetään Swecon vahvaa korkean rakentamisen ja mallintavan suunnittelun osaamista. Kohde on hybridirakennus, johon sijoitetaan päällekkäin erilaisia toimintoja erittäin haastavassa ympäristössä.

Hankkeen toteutus aloitettiin jo vuonna 2011, mutta työ keskeytyi 2012 kaavavalituksen vuoksi. Työmaa käynnistyi uudelleen keväällä 2015 ja tällä hetkellä kohteessa tehdään louhintatöitä. Ensimmäiset anturat valetaan elokuussa ja rungon teräsrakenteiden asennus alkaa marraskuussa 2015.

Sweco parhaimmillaan haasteellisissa hankkeissa

Kohteen laajuus ja pitkäkestoisuus tekevät siitä sekä mielenkiintoisen että haastavan. Kohde tehdään kokonaisuudessaan mallintamalla kaikkien suunnitteluosapuolten kesken, mikä vaatii suunnittelijalta erityistä osaamista. Työpiirustusvaiheessa on mukana rakennesuunnittelijoita useista Swecon toimipisteistä. ”Suunnittelijakuntamme on niin osaavaa ja oma-aloitteista, että tietojenhallinta ja työnjako tulevat varmasti onnistumaan hyvin”, kertoo hankkeessa projektipäällikkönä työskentelevä rakennesuunnittelija Veikko Leino.

Haasteita näin vaativassa kohteessa riittää. Erilaisten päällekkäisten toimintojen (kellarien pysäköintitilat, kauppakeskus sekä asuintornit) yhteensovittaminen rakenteellisesti on erittäin haastavaa, koska kaikilla edellä mainituilla toiminnoilla on erilainen optimaalinen runkorakenne ja jännevälit.

”Kaavamääräysten vuoksi tornit ovat muodoltaan varsin omaleimaisia. Taloja ei ole muotoiltu tuulikuormien minimoimisen periaatteilla vaan muotoilussa on menty kaupunkikuvallisen näyttävyyden ehdoilla. Tämän takia taloihin on suunniteltu huomattavan pitkiä ulokkeita, jotka asettavat rakennesuunnittelulle merkittäviä haasteita”, Leino kuvailee.

Lisäksi kauppakeskuksen läpi kulkee kaupunkimoottoritie ja metrorata, joka on toiminnassa keskeytyksettä koko hankkeen ajan.

Lisää kohteesta voit lukea www.redi.fi.

SWECO: Varhaisen välittämisen malli myös sairaalakiinteistön hallintaan

exxeu8ywvfyhq6vtji95

Varhaisen välittämisen toimintamalli tunnistaa riskit, epäkohdat ja potentiaaliset kehittämismahdollisuudet jo varhaisessa vaiheessa sekä puuttuu ongelmiin ennen kuin on liian myöhäistä. Mallia voi soveltaa myös sairaalakiinteistöihin. Oikea-aikaisilla ja -sisältöisillä investointipäätöksillä tuetaan sairaalan toiminnallisia sekä teknisiä tavoitteita ja saavutetaan tehokas, pitkälle tulevaisuuteen muuntojoustava sairaala.

Sairaalahankkeen laajuus ja kustannustaso päätetään usein aivan liian varhain ja aivan liian epävarmoilla tiedoilla. Rakennusinvestointi on vain yksi kuluerä – suurin osa kustannuksista syntyy itse toiminnasta.

Terveydenhuollon kiinteistöjen peruskorjaus- tai uudisrakennushankkeiden investointipäätös tulisi tehdä vasta, kun kiinteistön omistajalla ja toimijalla itsellään on selkeä näkemys tulevaisuuden tarpeista, toiminnasta ja vaatimuksista.

Pitkän aikavälin masterplan-suunnitelmaa tulisi tarkastella sairaala-alueen hoitotoiminnan ja logististen näkemysten lisäksi myös hoitovastuualueen alueellisen kehittymisen, väestö- ja tautiennusteiden sekä tulevaisuuden hoitomuototrendien näkökulmista unohtamatta myöskään lainsäädännön kehitystä.

Sairaalakiinteistössä keskeistä toiminnallinen käytettävyys

Koska sairaalakiinteistö on monimutkainen toiminnallinen kokonaisuus, on päätöksenteon ja suunnittelun pohjaksi saatava luotettava toiminnallinen vaatimusmalli. Käyttäjien osallistaminen mukaan suunnitteluun jo varhaisessa vaiheessa varmistaa toiminnallisen käytettävyyden, johon liittyvät hoitoprosessien lisäksi myös tukipalveluiden sujuvuus, logistiset ratkaisut sekä toimintaa tukeva teknologia – unohtamatta asiakaslähtöisyyden vaikuttavuutta.

Myös nopeasti kehittyvät hoitomuodot ja –tekniset järjestelmät asettavat tavoitteita pitkälle tulevaisuuteen mm. toimintavarmuuden, muuntojoustavuuden, modulaarisuuden ja elinkaarikustannusten osalta.

Tekninen vaatimusmalli määrittää tarpeet ja kustannustason

Kiinteistön tekninen vaatimusmalli, niin uudis- kuin peruskorjauskohteissa, määrittää kiinteistölle tavoitteita, jotka mahdollistavat teknisesti toimivan ja terveen kiinteistön. Vaatimustavoitteita ovat esim. valaistusolosuhteet, lämpöviihtyvyys, akustiikka ja sisäilma sekä kiinteistöä ja toimintaa palvelevat ICT-tekniset järjestelmät.

Kun rakenne-, talotekniikka- ja ICT-järjestelmät ovat hyvin suunniteltuja, tilat muuntuvat myös joustavasti tarpeen ja käytön mukana.

Sairaalasuunnittelu ja -rakennuttaminen Swecon vahvaa osaamisaluetta

Swecon asiantuntijat ovat terveydenhoitoalan rakennusten suunnittelun ja rakennuttamisen erityisosaajia.

Swecon kehittämät uudet projektijohtamisen, suunnittelun ja rakentamisen menetelmät sekä niitä tukevat apuvälineet, kuten fasilitointi, tietomallinnus ja Sweco Cave, parantavat ja syventävät kommunikointia hankkeen osapuolten kesken sekä havainnollistavat luotettavasti tulevan toimintaympäristön.

Uusien toimintatapojen ja sairaalan toimintaympäristön tuntevien asiantuntijoiden ansiosta Sweco pystyy merkittävästi vaikuttamaan kiinteistöjen ja toiminnan elinkaarikustannuksiin.

Oikea-aikaisella päätöksenteolla voidaan vaikuttaa toimintakustannuksiin

Sweco valittu Äänekosken Biotuotetehtaan pääkonsultiksi

Sweco Industry Oy ja Sweco Rakennetekniikka Oy ovat solmineet aiesopimuksen 20.3.2015 Metsä Fibre Oy:n kanssa Äänekosken Biotuotetehtaan projektipalveluista ja toteutussuunnittelusta. Metsä Fibre Oy:n Äänekosken Biotuotetehtaan rakentamista koskeva investointipäätös tehdään tämän kevään aikana. Varsinainen suunnittelusopimus allekirjoitetaan tehtaan investointipäätöksen jälkeen.

Swecon yhteistyökumppanina hankkeessa toimii Neste Jacobs Oy, jolla on mittava osaaminen suurten prosessiteollisuushankkeiden toteuttajana.

Kokonaispalveluiden työllisyysvaikutukset ovat noin 200 henkilötyövuotta, ja niiden kotimaisuusaste on 100 prosenttia.

”Aiesopimus jatkaa erinomaisesti jo esisuunnittelussa alkanutta yhteistyötä Metsä Fibren kanssa projektissa, joka tulee olemaan kautta aikain suurin metsäteollisuuden kertainvestointi Suomessa. Tekninen laatu, energiatehokkuus, ympäristönäkökohdat ja työturvallisuus ovat pääosassa hankkeen toteutuksessa ja suunnittelussamme. Swecon valinta pääkonsultiksi on suuri luottamuksen osoitus Metsä Fibreltä”, toteaa Swecon metsäliiketoiminnan johtaja Pekka Alamattila.

Swecon pääkaupunkiseudun yksiköt muuttavat yhteisiin toimitiloihin vuoden 2016 alussa

kafk53e4bbcvisud69zr

Uudet toimitilat harjakorkeudessa.

Kiinteistösijoitusyhtiö Sponda Oyj rakennuttaa Swecon käyttöön kolme toimistotaloa Helsingin Ilmalaan, osoitteeseen Ilmalanrinne 1. Huoneistoalaltaan noin 18 000 neliön Ilmalanrinne-toimistotalokokonaisuus sijaitsee pääkaupunkiseudun tiheimpien väkimassojen ympäröimänä, lähellä Helsingin vilkkaita sisääntulo- ja pääliikenneväyliä.

Ilmalanrinteestä Swecon arvojen mukainen matalaenergiatoimisto

Ilmalanrinteestä rakennetaan matalaenergiakohde, jolle tavoitellaan kansainvälistä gold-tason LEED-ympäristösertifikaattia. Kohteen suunnittelussa ja rakentamisessa korostuvat energiatehokkuus ja ympäristöä säästävät kestävän kehityksen kriteerien mukaiset ratkaisut, joiden kehittämisessä hyödynnetään hankkeessa energia- ja ympäristökonsulttina, rakennuttajakonsulttina ja rakennesuunnittelijana toimivan Swecon huippuosaamista. ”Uudet energiatehokkaat, sijainniltaan keskeiset toimitilat ilmentävät yhtiötämme tavoitteidemme mukaisella tavalla”, Sweco Finlandin maajohtaja Markku Varis kertoo.

Synergiaa asiakkaan eduksi

Yhteiset toimitilat tuovat yhteen pääkaupunkiseudun kattavan palvelutarjonnan  ja osaavan henkilökunnan – asiakkaidemme eduksi. Asiantuntijoidemme välinen yhteistyö tiivistyy entisestään ja palvelumme ovat entistä helpommin asiakkaidemme saatavilla. ”Kaiken osaamisen saa saman katon alta”, Markku Varis kiteyttää.

Uudiskohteen rakentaminen käynnistyi keväällä 2014 ja 26. helmikuuta työmaalla juhlittiin harjannostajaisia. Ilmalanrinteen kolme ensimmäistä toimistotaloa valmistuvat joulukuussa 2015 ja Swecon pääkaupunkiseudun yksiköt muuttavat uusiin tiloihin vuoden 2016 alussa.

SWECO: Telakka-alueen muodonmuutos

mtxrfuhggkase1zwlrmr

Turun Wärtsilän telakka-alue Aurajokisuulla muuttuu tasokkaaksi asuinalueeksi, jossa moderni arkkitehtuuri yhdistyy vanhaan teollisuushenkeen. Sweco Rakennetekniikka vastaa yhdeksän asuntorakennuksen rakenne- ja elementtisuunnittelusta eri rakennuttajille.

– Asuinrakentamiseen erikoistunut osastomme vastaa rakenne- ja elementtisuunnittelusta, mikä helpottaa niiden yhteensovittamista. Tilaaja saa mahdollisimman edullisen ja yhteen sovitetun paketin, kun yksi toimisto suunnittelee alusta loppuun asti, toteaa Sweco Rakennetekniikan Mikko Sirén.

Tietomalleihin pohjautuva suunnittelu on helpottanut suunnitelmien yhteensovittamista, tiedonkulkua ja rakentamisprosessia.

– Kun vanhalle telakka-alueelle rakennetaan, vastaan tulee arvaamattomia tilanteita. Tietomallien avulla olemme voineet tehdä muutoksia ja tarkennuksia suunnitelmiin nopeasti, Sirén sanoo.

– Uudisrakennusten lisäksi Telakkarannan alueelle rakennetaan vanhan konepajarakennuksen sisään 7-kerroksinen loft-tyyppinen asuinrakennus. Tässä kohteessa lisähaasteena on vanhan rakennuksen uudelleenperustaminen ja uudisosan rakennusrungon perustaminen osittain vanhojen raskaiden koneperustusten läpi. Toisaalta vanhojen rakennusten perustustenvahvistusten suunnittelu onkin eräs toimistomme erikoisosaamisalue, Sirén kertoo.

Sweco Rakennetekniikan Turun yksiköllä on pitkä ja vahva kokemus varsinkin asuntorakennusten suunnittelusta. Yksikkö suunnittelee rakenteet ja elementit myös toiseen merkittävään, turkulaiseen aluerakennuskohteeseen, Kupittaanpuistoon, jonne valmistuu  kaikkiaan kymmenen asuinkerrostaloa keskustan tuntumaan.