Hartela suunnittelee Kangasalan keskustaan päiväkotia

b269113f-8f2b-42f3-b7a0-a8553d1a2eee-w_960

Rakennusliike Hartela Länsi-Suomi Oy suunnittelee Kangasalan keskustaan päiväkotitiloja kerrostalohanke As Oy Kangasalan Freesian yhteyteen.

Hartela Länsi-Suomi Oy ja yksityinen päiväkotiketju Ipanala Oy sekä kiinteistösijoitusyhtiö  Suomen Hoivatilat Oyj yhdessä tavoittelevat Kangasalan keskustaan tiloja päiväkodille. As Oy Kangasalan Freesia on viimeinen Kangasalan ydinkeskustan, entisen Kesäpäivän tontille sijoittuvista kerrostaloista. Aiemmin Hartela on rakentanut alueelle As Oy Kangasalan Orkidean, Kangasala-Talon ja As Oy Kurjenpolvi Kangasalan.

Freesiaan suunniteltiin alun perin 17 kerrostaloasuntoa ja kaksi liiketilaa. Päiväkodin toteutuessa ensimmäiseen kerrokseen kaksi asuntoa ja liiketilat muutettaisiin päiväkotikäyttöön. Kaavapoikkeamasta päätettiin Kangasalan viranomaislautakunnan kokouksessa 22.11.2017. Vuonna 2016 valmistuneen As Oy Kurjenpolven kaikki asunnot on myyty. Kurjenpolven liiketiloista on jäljellä enää 44 m2, kun isoimpaan liiketilaan sijoittuu joulukuun alusta lähtien Tampereen Kirjanpitotoimisto Oy.

  • Freesian rakennustöiden käynnistymistä tavoittelemme heti alkuvuoteen. Talon perustukset ovat jo valmiina, joten runko nousee nopeasti. Tavoitteena on valmistuminen tammikuussa 2019. Tuleva päiväkoti täydentää ja elävöittää Kangasalan keskustan palveluita, kuten myös kunnan strategiassa lukee. Omalta osaltamme haluamme olla rakentamassa hyvän elämän tiloja Kangasalalle ja päiväkodin sijoittuminen Freesiaan edesauttaa hankkeen käynnistymistä merkittävästi, kertoo aluejohtaja Mikko Leinonen Hartela Länsi-Suomi Oy:stä.

Ipanala on yksityinen, tamperelaislähtöinen päiväkoti. Ipanalan toimintaperiaatteisiin kuuluu lasten laadukas hoito ja kasvatuskumppanuus vanhempien kanssa. Ipanalan tilat Freesiassa tulee omistamaan Suomen Hoivatilat Oyj.

Hartela kehittää ja rakentaa Rambollin uuden pääkonttorin

5093dd4a-dbbd-427d-a712-61553ebf5563-main_image

Havainnekuva julkisivusta lännestä

Suunnittelu- ja konsultointiyritys Ramboll muuttaa uuteen pääkonttorin Espoon Leppävaaraan. Turunväylän ja Kehä I:n yhteyteen nousee moderni ja energiatehokas toimitalo, joka palvelee yli tuhatta alan ammattilaista. Toimistotalokokonaisuuden omistajaksi tulee Keva, ja kohteen kehittäjä ja toteuttaja on Hartela. Rakennuksen suunnittelee arkkitehtitoimisto Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit Oy. Ramboll vastaa kohteen muusta suunnittelusta. Uutta rakennuskantaa nousee noin 19 000 kerrosneliömetriä.

Hankkeessa yhdistyvät toimitilojen ympäristöystävällisyys sekä inspiroiva ja joustava työympäristö.

– Liiketoiminnan digitalisoituminen haastaa työn tekemisen tavat myös suunnittelu- ja konsultointialalla. Haluamme tarjota henkilöstöllemme parhaan mahdollisen ympäristön, joka kannustaa yhdessä tekemiseen ja jossa viihdytään. Lisäksi tahdomme uudessa pääkonttorissamme tuoda entistä joustavampia ja tiiviimmän asiakasyhteistyön mahdollistavia työtapoja toimiviksi käytännöiksi, sanoo hankekehitysjohtaja Kari Melander Rambollilta.

– On hienoa toteuttaa Rambollille uudet toimitilat erityisesti siksi, että Ramboll luottaa Hartelaan jo toistamiseen toimitilaratkaisun toteuttajana, kertoo Rakennusosakeyhtiö Hartelan varatoimitusjohtaja Tapio Rantanen.

Kevan kiinteistöjohtaja Petri Suutarisen mukaan rakennettava kohde ja toteutusmuoto sopivat hyvin Kevan suoriin kiinteistösijoituksiin. Kohteelle haetaan Kevan kiinteistösijoitusten ympäristöstrategian mukaisesti Leed-ympäristösertifiointia.

– Toimitalo toteutetaan pitkällä vuokrasopimuksella Rambollin pääkonttoriksi. Kohteen suunnittelun ja toteutuksen lähtökohtana on kuitenkin pidetty monikäyttäjäkohdetta, eli se on muunnettavissa pienillä muutoksilla erikokoisten yritysten tilatarpeita vastaavaksi. Keva on aiemminkin toteuttanut Hartelan kanssa onnistuneesti useita toimistokohteita ja nyt kun mukana on lisäksi pääkäyttäjän osaava suunnitteluorganisaatio, kyseessä on eräänlainen kiinteistösijoittamisen allianssimalli, Suutarinen sanoo.

Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelän mukaan Ramboll Finlandin uusi pääkonttori sopii erinomaisesti Espooseen.

– Kasvava ja kestävä Espoo tarvitsee osaajia, sanoo Espoon kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä.

Ramboll Finlandin uusi pääkonttori valmistuu osoitteeseen Itsehallintokuja 1 vuoden 2018 lopulla. Rakennustyöt alkavat loppukeväällä 2017.

Uusia asuntoja rannan tuntumaan – As Oy Valkeakosken Majakka rakenteille

ce43e71d-55df-4ba1-a38a-b685ce85f852-main_image

Hartela Oy rakentaa 43 uutta huoneistoa Valkeakosken keskustaan, Apianlahden rannan tuntumaan. Kohde valmistuu maaliskuussa 2018 ja asuntojen myynti on alkanut.

Valkeakosken ydinkeskustassa sijaitsevan Asunto Oy Valkeakosken Majakan rakentamispäätös on tehty ja rakentaminen aloitetaan vielä tämän vuoden puolella. Kohde valmistuu maaliskuussa 2018.

Omalle tontille toteutettavassa kohteessa valmiina ovat jo Asunto Oy Valkeakosken Purje sekä Ankkuri ja nyt rakennettava viimeinen rakennus, Majakka täydentää kolmen talon kokonaisuuden. Asunto Oy Valkeakosken Majakka käsittää 43 huoneistoa, yksiöistä tilaviin neljän huoneen asuntoihin asti. Rakennuksessa on 2 387 asuinneliötä ja sen arkkitehtuurista vastaa AIHIO Arkkitehdit Oy.

Kohde sijaitsee aivan Apianlahden rannan tuntumassa, joten osasta asuntoja on esteettömät järvinäkymät. Alueen ulkoilumaastot ovat aivan omaa luokkaansa, ja niistä pääsee nauttimaan lähes kotiovelta. Keskustan palvelut ovat parin minuutin kävelymatkan päässä.

Hartela Oy:n aluejohtaja Antti Marttila toteaa asuntokaupan elpymisessä olevan positiivista nostetta, ja kuluttajien luottamus talouteen on kasvussa myös Valkeakosken alueella. ”Rakentaminen vaikuttaa toki myös työllisyysnäkymiin alueella”, iloitsee Marttila.

Hartelan toiminta kasvaa tällä hetkellä Pirkanmaan alueella, jossa työn alla on useita uusia kohteita.

”On hienoa päästä toteuttamaan viimeinen vaihe tästä näyttävästä asuntokokonaisuudesta Valkeakosken parhaalle paikalle. Uusien asunnonostajien lisäksi kiitokset kuuluvat myös Valkeakosken kaupungille ja Valkeakosken Osuuspankille, jotka ovat osaltaan olleet myötävaikuttamassa hankkeen aloittamiseen”, Marttila kommentoi.

Valkeakosken Osuuspankin toimitusjohtaja Juha Luomala kertoo, että Asunto Oy Majakan rakentamisen jälkeen ydinkeskustan yksi keskeisimmistä alueista on valmis. “Kohteeseen tulee upeita asuntoja ja alue toimii kaupungin käyntikorttina. Kaupunki kasvaa ja kehittyy vain rakentamisen myötä, joten tämä kehitys tukee myös ydinkeskustan erikoisliikkeitä ja kauppoja. Kerrostalorakentaminen on ollut vaisua kahden viime vuoden aikana, joten Hartelan avaus tulee erinomaiseen aikaan”, toteaa Luomala.

 

:KATSO VIDEO: Hartela ja Hansainvest allekirjoittivat kaupan Ilmalan toimistoprojektista

f1b09f6c-6137-4f6d-b122-a5eb1d842d25-main_image

Rakennusosakeyhtiö Hartela on sopinut HANSAINVEST Hanseatische Investment-GmbH:n kanssa toimistokiinteistö Kiinteistö Oy Ilmalan Aseman myymisestä Hansainvestin rahastolle. Kohde on rakenteilla, ja se valmistuu vuoden 2017 lopussa. Kohteen vuokrattava ala on laajuudeltaan 11 600 m2 ja kauppahinta noin 50 miljoonaa euroa.

Hartelan kehittämän ja rakentaman kohteen päävuokralaisiksi tulevat Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY ja Hartela, joka muuttaa uuteen rakennukseen myös pääkonttorinsa ja asuntomyyntinsä.

Kohde on suunniteltu täyttämään tulevaisuuden lähes nollaenergiatasovaatimukset (NZEB) ja se sertifioidaan LEED-järjestelmään, tavoitteena järjestelmän platinataso. Toimiston suunnittelussa on korostettu ekologisuuden lisäksi hyvää saavutettavuutta julkisilla kulkuneuvoilla, kävellen ja pyörällä.

KOy Ilmalan Asema sijaitsee aivan Ilmalan rautatieaseman vieressä, jolta on vain 6 minuutin yhteys keskustaan ja 20 min yhteys lentokentälle. Ilmalan ja Pasilan alue kehittyy vahvasti tulevina vuosina. Hartela jatkaa alueen kehitystyötä viereisellä tontilla, joka sijaitsee rakentuvan llmalan torin vierellä.

”Hyvillä ja pitkäaikaisilla vuokralaisilla oleva korkealaatuinen kohde, joka sijaitsee loistavien julkisten kulkuyhteyksien varrella täyttää erinomaisesti Hansan sijoituskohteelle asettamat korkeat kriteerit ”, kommentoi HANSAINVEST Real Assets Divisioonan toimitusjohtaja Nicholas Brinkmann.

”Olemme tyytyväisiä, että saimme KOy Ilmalan Asemalle erinomaisen sijoittajan. Pohjois-Pasilan alue kehittyy tulevaisuudessa merkittävästi ja jatkamme vahvaa kehitystyötä alueella”, kommentoi Rakennusosakeyhtiö Hartelan toimitusjohtaja Marko Heino.

Mrec Oy ja Merilampi toimivat kaupassa myyjän neuvonantajina.

Hartela rakentaa uusia vuokra-asuntoja Lahteen

521b8d7e-c727-40fd-befe-07faf6f1d2f6-main_image

Sorvarinkuja 8 ja 10 havainnekuva

Rakennusosakeyhtiö Hartela rakentaa Lahden Taloille parin lähivuoden aikana 75 uutta vuokra-asuntoa Lahden Tornatoriin. Lahden Tornator sijaitseee lähellä keskustaa sekä matkakeskusta ja päivittäispalveluita.

Uusien talojen lähellä sijaitsee Rakennusosakeyhtiö Hartelan rakentama Pekan puisto jota asuntoyhtiöt hallinnoivat yhdessä. Puistossa on mm. leikkivälineitä sekä pallokenttä.

Sorvarinkatu 8:aan rakennetaan kahden rapun 5-kerroksinen asuinkerrostalo. Kohteessa on 47 asuntoa. Asuntojen koot vaihtelevat pienistä h+kt:sta (22,5m2) 4h+k:hin (69,5m2). Väliin mahtuu pieniä kaksioita sekä kolmioita. Huoneistoalaa on yhteensä 2 189,0m2. Sorvarinkatu 8:n ullakolla on saunaosasto. Sorvarinkatu 8:n rakennustyöt alkavat elokuussa 2016 ja asunnot ovat muuttovalmiita kesällä 2017.

Sorvarinkatu 10:een rakennettavaan yhden rapun 5-kerroksiseen kerrostaloon tulee 28 asuntoa. Asuntojen koot vaihtelevat 2h+kt:sta (43,5m2) 3h+kt:aan (59,5m2). Huoneistoalaa on yhteensä 1 353,5m2. Sorvarinkatu 10:ssa saunaosasto sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa. Kohteen rakennustyöt alkavat maaliskuussa 2017 ja asunnot ovat muuttovalmiita talvella 2018.

Molemmissa kohteissa on tilavat, lasitetut parvekkeet. Asuntojen pintamateriaalit ovat laadukkaita sekä huolella valittuja. Taloyhtiöiden yhteinen talopesula kuivaushuoneineen sijaitsee Sorvarinkatu 8:ssa. Piha-alueella sijaitsee lisäksi yhtiöiden yhteinen ulkoiluvälinevarasto.

Sorvarinkatu 8:n sekä Sorvarinkatu 10:n kerrostalot ovat Ara-rahoitteisia.

Molemmat Sorvarinkadun uudiskohteet lämpiävät kaukolämmöllä, ja niiden energialuokka on B eli toiseksi paras. Myös kodinkoneet ovat energiatehokkaita. Veden kulutusta taloissa seurataan huoneistokohtaisilla vesimittareilla.

Ramirent on solminut Hartelan kanssa aiesopimuksen kaluston ulkoistamisesta ja yhteistyösopimuksesta Suomessa

Ramirent on allekirjoittanut aiesopimuksen Hartela Oy:n, Rakennusosakeyhtiö Hartelan ja Hartela-Forum Oy:n kanssa kaluston, kalustotoimintojen ja kalustopalveluhenkilöstön ulkoistuksesta RamirentFinland Oy:lle. Lisäksi aiesopimus tähtää yhteistyösopimukseen, jonka perusteella Ramirent vuokraisi kalustoa ja tuottaisi kalustopalveluita Hartelalle.

Sopimusneuvottelut ja neuvottelut toiminnan uudelleen organisoinnista on käynnistetty. Tavoitteena on allekirjoittaa lopullinen kauppasopimus marraskuun 2015 loppuun mennessä ja aloittaa yhteistyö. Kari Varkki, kehitysjohtaja Hartela-yhtiöt Oy, kommentoi: “Yhteistyösopimuksen tavoitteena on varmistaa työmaillemme uudistuva ja kehittyvä kalusto sekä toimintamalli, joka vastaa sekä keskitetyn että paikallisen toiminnan tarpeita samalla parantaen meidän kilpailukykyä ja mahdollisuutta palvella asiakkaitamme paremmin”.

”Hartelalla on pitkä historia suomalaisessa rakentamisessa. Yhteistyömme Hartelan kanssa on syventynyt viime vuonna tehdyn torninostureiden liiketoimintakaupan ja tuolloin solmitun yhteistyösopimuksen myötä. Olemme erittäin iloisia, että Hartela haluaa solmia meidän kanssa aiesopimuksen kokonaisvaltaisesta kaluston ulkoistamisesta. Tavoitteenamme on tarjota Hartelalle korkealuokkaisia kalustopalveluja ja parantaa entisestään yhteistyötämme,” toteaa Anna Hyvönen, EVP, Ramirent Finland.

Hartela rakentaa Hangon Tehtaanniemen asuinrakennukset

Regatta Resorts Oy on allekirjoittanut Hangon Tehtaanniemeen sijoitettavan span urakkasopimuksen hankolaisen VN Bygg AB/ LU Rakennus Oy:n kanssa. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa heti kun rakennusluvan muutoslupa on saanut lainvoiman eli todennäköisimmin tulevan syyskesän aikana. Urakkamuoto on KVR ja rakennusaika on 12 kuukautta. Kylpylän muutoslupahakemus hyväksyttiin Hangon kaupungin ympäristölautakunnassa syyskuussa 2014 ja siitä tehtiin kaksi valitusta Helsingin hallinto-oikeudelle. Hallinto-oikeuden päätös asiassa tullee kesä- tai elokuussa.

Span osakkeiden varaustilanne on hyvä, 200 osakkeesta on varattu jo yli puolet, viimeisten osakkeiden varauksesta pyritään sopimaan viimeistään tulevan heinäkuun aikana. Yksi osake maksaa 12.500 euroa ja se oikeuttaa kahden henkilön rajoittamattomaan sisäänpääsyyn läpi vuoden. Spa on varattu 1.6.-30.8. vain hotelli Regatan asukkaiden ja osakkaiden käyttöön.

Korkeatasoisen kylpylän kokonaisala on yli 2000m2 sisältäen kolme saunaa, 2 allasta, jooga- ja pilatestilat, kuntosalin ja kahvion. Kylpylässä on myös iso kesäterassialue.

Hartela ja ATT uudistavat Jakomäkeä

Hartela-yhtiöihin kuuluva Rakennusosakeyhtiö Hartela ja Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto (ATT) ovat allekirjoittaneet noin 50 milj. euron urakkasopimuksen HekaJakomäki Jakomäentie 6 -nimisestä hankkeesta. Kohteesta puretaan neljä taloa 60-luvun lopulla rakennettuja vuokra-asuntoja ja rakennetaan tilalle viisi uutta rakennusta eli yhteensä 270  asuntoa. Uudisrakennusten laajuus on  noin 26 000 brm2. Rakennukset valmistuvat vaiheittain 2016-2017.

VVO ja Hartela toteuttavat vuokra-asuntoja yli 100 miljoonalla eurolla

VVO Kodit Oy on sopinut 29.8.2014 Rakennusosakeyhtiö Hartelan kanssa 112 miljoonan euron arvosta vuokra-asuntotuotantoa Helsinkiin, Espooseen, Tuusulaan ja Lahteen. Yhteensä rakenteille tulee tällä sopimuksella yli 500 asuntoa. Asunnoista tulee VVO-konserniin kuuluvan uuden Lumo-brändin koteja.

Toimialalla harvemmin käytetty useita rakennuttamishankkeita sisältävä sadan miljoonan euron tarjouspyyntö lähetettiin viime maaliskuussa rakennusliikkeille. Tarjouspyyntöön vastasivat useat rakennusliikkeet, ja sopimus solmittiin Rakennusosakeyhtiö Hartelan kanssa.

– Loimme alalle kokonaan uudentyyppisen toimintatavan ja sopimusrakenteen, jota pyrimme hyödyntämään myös jatkossa uudisinvestoinneissamme. Hartelan tarjous sisälsi tarkalleen sen, mitä pyysimme. Sopimus sisältää vuokra-asuntohankkeita ennen kaikkea pääkaupunkiseudulta. Sopivan kokoisille, hyvien julkisten liikenneyhteyksien ja palvelujen vaikutuspiirissä oleville vuokra-asunnoille on tarvetta erityisesti Helsingin seudulla. Lisäksi tavoitteemme on jatkaa mittavia investointeja sekä kasvattaa asuntotarjonnan määrää myös muissa Suomen kasvukeskuksissa. Nämä kaikki rakenteille tulevat vuokra-asunnot sijoittuvat nyt julkistamaamme Lumo-koteihin, joissa tarjotaan koko ajan kehittyvä ja laajeneva asumisen lisäpalveluiden valikoima, VVO-yhtymän toimitusjohtaja Jani Nieminen sanoo

– Yhteistyösopimus on yhtiöllemme todella merkittävä ja takaa tasaista rakentamista suhdannevaihteluista riippumatta. Lisäksi yhteistyö VVO:n kanssa tukee ja nopeuttaa aluerakentamishankkeidemme toteutumista, Rakennusosakeyhtiö Hartelan toimitusjohtaja Jaakko Taivalkoski toteaa.

– Uskomme myös, että yhdessä VVO:n kanssa voimme edelleen kehittää itse asuntotuotetta. Asuntojen ratkaisut ja toiminnallisuus tulee kohdata asiakastarpeiden mukaan, Rakennusosakeyhtiö Hartelan varatoimitusjohtaja Arto Jokinen kertoo.

Sopimuksen vuokra-asuntohankkeet rakentuvat vuosina 2014 – 2018

Uudet Lumo-kodit rakentuvat Helsingin Kannelmäkeen ja Herttoniemeen, Espoon Niittykumpuun ja Finnooseen, Tuusulan Kievarinpuistoon ja Lahden Tornatorin alueelle. Yhteensä rakenteille tulee yli 500 asuntoa useamman vuoden aikana. Asuntojen rakentaminen alkaa jo vuoden 2014 aikana.

Kokonaisuuden hinta allekirjoitushetkellä on 112 miljoonaa euroa. Osassa kohteista alueen kaavoitus on kesken. Tämän vuoksi lopullinen sopimuskokonaisuuden hinta tarkentuu hankkeiden käynnistyessä.

Tämäntyyppinen suuri rakennusurakka työllistää merkittävästi toimialalla: seuraavien vuosien aikana kyseiset rakennuttamishankkeet työllistävät arviolta 1 790 miestyövuotta koko rakentamisen arvoketjussa.

VVO-yhtymän vuosittainen tavoite on toteuttaa vähintään tuhat uutta vuokra-asuntoa. Vuonna 2013 yhtiö investoi vuokra-asuntoihin yli 220 miljoonaa euroa.